Varman puolivuositulos 2021: Sijoitukset tuottivat 10,4 prosenttia eli 5,2 miljardia euroa

Työeläkeyhtiö Varma teki historiansa parhaan sijoitustoiminnan puolivuosituloksen vuoden 2021 ensimmäisellä puoliskolla. Sijoitukset tuottivat 10,4 prosenttia eli 5,2 miljardia euroa, ja sijoitusten arvo nousi 55,0 miljardiin euroon. Tuottoa toivat erityisesti osakesijoitukset sekä hedgerahastosijoitukset.

– Varma teki erittäin vahvan puolivuosituloksen, ja eläkevarat kasvoivat uuteen ennätykseensä, sanoo Varman toimitusjohtaja Risto Murto.

– Suomen talous on selvinnyt hyvin koronakriisissä, ja Varman asiakkaiden taloudellinen tilanne on parantunut alkuvuodesta. Delta-muunnoksen leviäminen hidastanee palvelusektorin avautumista jonkin verran, muttei onneksi muuta talouden peruskuvaa. Juuri nyt näkymät ovat poikkeuksellisen vahvat, Murto jatkaa.

Varman sijoitukset tuottivat tammi-kesäkuussa 10,4 (-5,7) prosenttia eli 5,2 (-2,8) miljardia euroa. Sijoitusten arvo kasvoi kesäkuun lopussa 55,0 (50,2 vuoden alussa) miljardiin euroon. Parhaiten tuottivat osakesijoitukset, 18,3 (-8,4) prosenttia, joista pääomasijoitukset 25,2 (-5,1) prosenttia ja noteeratut osakkeet 16,2 (-9,7) prosenttia. Muut sijoitukset tuottivat 7,4 (-8,9) prosenttia, joista hedgerahastosijoitukset 7,5 (-7,9) prosenttia.

Varma kasvatti osakesijoitusten osuutta 4,7 prosenttiyksiköllä viime vuoden lopusta. Osakesijoituksia oli kesäkuun lopussa 51 prosenttia koko sijoitussalkusta, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin.

– Osakemarkkinat ovat tuottaneet erittäin hyvin, ja myös Varman hedgerahastosijoitukset menestyivät tuotoillaan hyvin. Yhdysvaltalaiset osakkeet takoivat koko alkuvuoden ennätyksiä rikki, ja sama jatkui heinäkuussa koronaviruksen delta-muunnoksen leviämisestä huolimatta. Yritysten tuloskausi ei ole tuottanut pettymyksiä nousumarkkinan jälkeen, sanoo sijoituksista vastaava varatoimitusjohtaja Reima Rytsölä.

Varman vakavaraisuuspääoma nousi hyvien sijoitustuottojen ansiosta 14,7 (11,5 vuoden alussa) miljardiin euroon ja oli 1,8-kertainen suhteessa vakavaraisuusrajaan (1,7-kertainen vuoden alussa).

– Loppuvuonna sijoittajat seuraavat, taittuuko inflaation kasvu, kuten odotetaan. Keskuspankkien rahapolitiikan kiristäminen liian nopeasti vaarantaisi talouskasvun, Rytsölä sanoo.

Suurin osa asiakasyrityksistä pystynee selviytymään korona-ajan maksurästeistä

Varman asiakkaiden taloudellinen tilanne näyttää nyt viime vuotta paremmalta, ja tilanne on kohentunut hieman myös vuoden alkuun verrattuna. Esimerkiksi maksumuistutuksia, maksuohjelmia erääntyneistä maksuista ja konkurssiin asettamisia tehtiin tammi-kesäkuussa vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan, eikä pelättyä konkurssiaaltoa ole tullut.

– Jos rajoitustilanne jatkuu nykymuotoisena, suurin osa yrityksistä pystynee selviämään korona-aikana kertyneistä maksuista, Murto arvioi.

Varmaan tulleiden työkyvyttömyyseläkehakemusten määrä kääntyi laskuun tammi–kesäkuussa. Alkuvuoden aikana Varmassa käsiteltiin 12 työkyvyttömyyseläkehakemusta, joissa koronaviruksen aiheuttama jälkitila on keskeinen työkyvyttömyyden syy. Näistä yhdelle hakijalle myönnettiin jatkuva työkyvyttömyyseläke ja kuudelle määräaikainen kuntoutustuki. Mielenterveysperusteiset työkyvyttömyyseläkehakemukset vähentyivät puolestaan liki 13 prosenttia alkuvuonna verrattuna viime vuoden alkupuoliskoon.

Konkurssissa olevan Liikennepalvelualojen eläkekassa Viabekin eläkevastuiden siirto työeläkeyhtiöille toteutettiin 30.6.2021. Järjestelyssä Varmaan siirtyi eläkevastuita noin 61 miljoonaa euroa. Viabekin maksussa olevat työeläkkeet ja työntekijöiden ja yrittäjien ansaitsemat eläke-etuudet sekä pääosa Viabekin varoista siirrettiin neljän työeläkeyhtiön hoidettaviksi. Varma osallistui Viabekin puuttuvien eläkevarojen kattamiseen 23 miljoonalla eurolla.

Varma sijoitti 430 miljoonaa euroa rahastoihin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi

Varma jatkoi hiilineutraalin sijoitussalkun rakentamista ja ilmastonmuutoksen hillinnän eteen tehtävää työtä sijoittamalla yhteensä 430 miljoonaa euroa kahteen kansainväliseen ETF-ilmastorahastoon. Varma myös allekirjoitti globaalin ilmastonmuutoksen vastaisen sijoittajien yhteisvetoomuksen, jonka tarkoituksena on mm. kannustaa investointeja puhtaaseen teknologiaan ja ympäristöystävälliseen infrastruktuuriin.

Varmassa oli kesäkuun lopussa vakuutettuna 575 000 (543 000 vuoden alussa) työntekijää ja yrittäjää sekä 348 000 (347 000 vuoden alussa) eläkkeensaajaa.  

Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla yli 900 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2020 Varman maksutulo oli 4,9 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 6,0 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli kesäkuun 2021 lopussa 55,0 miljardia euroa.

Mediayhteydenotot:

Katri Viippola, johtaja, HR, viestintä ja vastuullisuus, puh. 0400 129 500 tai katri.viippola(at)varma.fi 

Suvi Vesterinen, viestintäpäällikkö, puh. 040 555 8029 tai suvi.p.vesterinen(at)varma.fi  

Liitteet: 

Puolivuosiraportin esitysmateriaali

Puolivuosiraportti 1.1.‒30.6.2021

Voisit olla kiinnostunut myös näistä