Varmalle toistamiseen erinomainen arvosana vastuullisen sijoittamisen arviossa

Varma on saavuttanut jo toisena peräkkäisenä vuonna parhaan arvosanan eli A+ vastuullisen sijoittamisen strategiasta ja hallinnosta YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteiden eli PRI:n (Principles for Responsible Investment) tekemässä arviossa.

Parhaaseen arvosanaan ylsivät eri omaisuusluokista myös Varman suorat osakesijoitukset sekä osake- ja kiinteistörahastot.

Varma allekirjoitti PRI:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet vuonna 2011. Periaatteet käsittelevät ympäristöön, sosiaaliseen vastuuseen ja yhtiöiden hallintoon liittyvien asioiden huomioimista sijoitustoiminnassa. Varma on sitoutunut edistämään vastuullisuutta sijoitustoiminnassaan PRI:n mukaisesti, mikä tarkoittaa muun muassa ESG-asioiden liittämistä osaksi sijoitusprosesseja ja aktiivista omistajapolitiikan kehittämistä.

Viime vuonna PRI myös nosti Varman ainoana suomalaisena työeläkeyhtiönä vastuullisten sijoittajien kärkijoukkoon (PRI Leaders’ Group) Pariisissa julkaistussa arvioinnissa.

Varman vastuullisen sijoittamisen johtaja Hanna Kaskela sanoo, että strategia ja periaatteet muodostavat vastuullisen sijoittamisen kivijalan.

- Juhlapuhetasosta on silti tärkeä päästä eteenpäin ja huolehtia, että sovittuja periaatteita noudatetaan läpi sijoitusprosessin. Se tarkoittaa arjessa mm. datakehittämistä ja jatkuvaa riski-tuottoprofiilin analysointia.  Tästä kokonaisuudesta raportoimme vuosittain, Hanna Kaskela toteaa.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä