- Yhteistyö muiden sijoittajien kanssa yhteisvetoomusten avulla on oivallinen tapa nostaa ilmastoasiat agendalle rahoitusmarkkinoiden ulkopuolella, sanoo Varman vastuullisen sijoittamisen johtaja Hanna Kaskela.
Vetoomuksen on allekirjoittanut 457 kansainvälistä suursijoittajaa, joiden yhteenlasketut hallinnoimat varat ovat yli 41 000 miljardia dollaria. Vetoomuksen taustalla on The Investor Agenda -yhteisö, jonka tavoitteena nopeuttaa päästöttömään talouteen siirtymistä. Yhteisö muodostuu useista vastuullisen sijoittamisen organisaatioista, joita on mm. YK:n vastuullisen sijoittamisen kattojärjestö PRI.
Vetoomuksessa vaaditaan valtioita vahvistamaan ennen tämän vuoden marraskuussa pidettävää Yk:n ilmastonmuutoskonferenssia heidän kansallisia ilmastopanostuksiaan, jotta ilmaston lämpeneminen pysyy 1,5 asteessa ja varmistetaan siirtymä päästöttömään talouteen viimeistään vuonna 2050. Valtioilta vaaditaan selkeitä välitavoitteita hiilestä irtautumiseen hiili-intensiivisille aloille ja tukien poistamista saastuttavilta aloilta. Valtioiden koronaelvytyspakettien odotetaan kohdistuvan kestävän kehityksen mukaisiin hankkeisiin.
- Me sijoittajat voimme vaikuttamishankkeiden lisäksi kohdistaa pääomia tukemaan kestävää toimintaa, joka luo työpaikkoja ja talouskasvua, ja siirtää sijoituksia pois hiiltä kuluttavasta toiminnasta. Lisäksi kannustamme vetoomuksessa hallituksia olemaan tiiviissä yhteistyössä sijoittajien kanssa kestävien investointien varmistamiseksi, Kaskela sanoo.
Ilmastovetoomus (2021 Global Investor Statement to Governments on the Climate Crisis)