Varma jälleen terävimmässä kärjessä kansainvälisessä EcoVadis-vastuullisuusarvioinnissa

Yritysten vastuullisuutta kansainvälisesti arvioiva EcoVadis on myöntänyt Varmalle platinatason tunnustuksen (Platinum EcoVadis Medal) neljättä kertaa. Ylsimme 150 000 analysoidun yrityksen joukossa yhden prosentin parhaimmistoon.

Varman edellinen EcoVadis-tulos on vuodelta 2023, ja siihen verrattuna Varman kokonaispistemäärä nousi 81 pisteestä 82/100 pisteeseen. EcoVadis arvioi yritysten vastuullisuutta ympäristöasioiden, työelämän käytäntöjen ja ihmisoikeuksien, eettisen liiketoiminnan sekä toimitusketjun ja hankintojen vastuullisuuden näkökulmista. Riippumaton arviointi valmistui joulukuussa 2024.

– Huomioitavaa on, että samalla kun saimme yhden pisteen enemmän kuin viime vuonna myös Platinum-raja nousi pisteellä. Kun kokonaispistemäärä on jo näin korkealla tasolla, vastuullisuuden kehittäminen on yhä haasteellisempaa, sanoo vastuullisuudesta ja viestinnästä vastaava johtaja Hanna Kaskela.

Ympäristöpolitiikkamme arvioitiin erinomaiseksi

EcoVadis-arviointi tarjoaa nykyään vertailutietoa muihin samalla toimialalla oleviin yrityksiin. EcoVadiksessa käytettävässä luokittelussa kuulumme vakuutus-, jälleenvakuutus- ja eläkeyhtiöiden toimialaluokkaan. Arvioitavia yrityksiä tältä toimialalta oli 251.

– Toimialamme keskimääräinen pistemäärä oli 57, joten Varma sijoittui huomattavasti keskiarvon yläpuolelle, Hanna Kaskela painottaa.

Korkeimmat pisteet sai ympäristövastuutyömme (90/100). Kiitosta sai erityisesti ympäristöpolitiikkamme, joka yhdistää sitoumukset ja niihin liittyvät tavoitteet erinomaisella tavalla olennaisissa ympäristöasioissa.

Arvioinnin mukaan myös työelämän käytännöt ja ihmisoikeudet ovat Varman toiminnassa kiitettävällä tasolla sekä periaatteiden että konkreettisten toimenpiteiden osalta. Pistemäärämme säilyi edellisen vuoden tasolla ja oli 80/100. Eri osa-alueissa eniten nousi toimitusketjun ja hankintojen vastuullisuuden pistemäärä (70>80).

– Pistemääräloikan taustalla on hankintojen vastuullisuuteen liittyvien systemaattisten käytäntöjen kehittäminen, kertoo Hanna Kaskela.

– Vastuullisuus on strategiamme ytimessä, ja keskitymme vastuullisuustekoihin, joilla on merkittävää vaikutusta, Hanna Kaskela kertoo.

Kestävyysraportti julkaistaan helmikuussa, vastuullisuusohjelma uudistetaan

Vuonna 2024 kehitimme vastuullisuuttamme monipuolisesti. Kattavammaksi päivitetyssä ympäristöpolitiikassamme ympäristövaikutusten merkitys on tunnistettu koko arvoketjussa ja luonnon monimuotoisuuden huomioiminen saa yhtä suuren painoarvon kuin ilmastonmuutoksen hillintä. Lisäksi toteutimme kyselyn Varman hankintojen toimittajille ihmisoikeuksien toteutumisesta.

Keskeinen osa vastuullisuustyötämme on ollut kestävyysraportointiin valmistautuminen. Julkaisemme ensimmäisen CSRD-direktiivin mukaisen kestävyysraportin osana vuoden 2024 toimintakertomusta helmikuun puolivälissä.

– Tänä vuonna uudistamme vastuullisuusohjelmamme ja jatkamme vastuullisuustyömme kehittämistä. Vastuullisuus on strategiamme ytimessä, ja keskitymme vastuullisuustekoihin, joilla on merkittävää vaikutusta, Hanna Kaskela kertoo.

Vuonna 2007 perustettu EcoVadis arvioi ja luokittelee yritysten vastuullisuutta. Sen menetelmät perustuvat kansainvälisiin yritysvastuustandardeihin, esimerkiksi Global Reporting Initiativeen (GRI), YK:n Global Compact -aloitteeseen ja ISO 26000 -standardiin. Yritykset hyödyntävät arviointeja toimitusketjussaan olevien alihankkijayritysten vertailuun.

Lue lisää Varman vastuullisuudesta

Kuvassa on teksti: EcoVadis Sustainability Rating dec 2024, Platinum Top 1 %
Uutinen
Varma menestyi hyvin vastuullisen sijoittamisen avoimuusvertailussa
vastuullisuus 09.12.2024

Voisit olla kiinnostunut myös näistä