Katajanokan Laituri on voittanut Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon

Mats Vuorenjuuri / Unikuva
Varman omistama puurakenteinen toimitilarakennus Katajanokan Laituri on palkittu Arkkitehtuurin Finlandia -palkinolla. Katajanokan Laituri valittiin voittajaksi neljästä finalistiehdokkaasta.

Suomen Arkkitehtiliiton (SAFA) myöntämä Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto on Suomen arvostetuin arkkitehtuuripalkinto.

– Varman tavoitteena Katajanokan Laiturille oli se, että rakennuksesta tulee pitkäikäinen, helposti muunneltavissa oleva, monikäyttöinen, vähähiilinen ja energiatehokas. Hanke oli meille alusta lähtien poikkeuksellinen sijaintinsa, rakennusmateriaalinsa ja arkkitehtuurinsakin puolesta. Yhteistyö hankkeen eri osapuolten kanssa sujui loppuun asti hyvin. On hienoa vastaanottaa arvostettu palkinto, Varman kiinteistökehitysjohtaja Sari Raunio sanoo. 

Voittajan valinnan teki arkkipiispa Tapio Luoma neljän esiraadin valitseman ehdokkaan joukosta. Luoma vaikuttui Helsingin siluettiin vaikuttavan rakennuksen muotokielestä, valoisuudesta ja puun käytöstä. 

– Varsinainen yllätys odottaa kuitenkin sisään astuttaessa. Ylöspäin kaartuvat puurakenteet avoimen aulatilan yläpuolella luovat ainutlaatuisen tunnelman, joka kutsuu vierailijaa istahtamaan suuren ympyrän muotoon rakennetulle penkille, Luoma kuvaa palkintoperusteluissaan.

– Puu rakennusmateriaalina onnistuu luomaan hetkittäin kokemuksen metsässä kulkemisesta. Konttori- ja hotellitoimintoja varten tehdyssä rakennuksessa saattaa tuntea olevansa jossakin toisessa todellisuudessa, Luoma kuvailee.

Mats Vuorenjuuri

Katajanokan Laiturin katolla on niittymäisiä kattoistutuksia. 

Arkkitehtuurin keskiössä ympäristöarvot ja luonnonmateriaali puu

Katajanokan Laituri on avannut entisen satama-alueen rannan Katajanokalla julkiseen käyttöön. Rakennuksen suunnittelusta vastaavat Anttinen Oiva Arkkitehtien vastaava arkkitehti Selina Anttinen, Vesa Oiva ja pääsuunnittelija Teemu Halme.

– Rakennuksessa korostuivat tutkiva lähestymistapa, kunnianhimoiset lähtökohdat ja jaetut ympäristötavoitteet, eri osapuolten korkea osaaminen sekä uuden oppiminen. On ilo jakaa tämä palkinto kaikkien hankkeessa mukana olleiden tilaaja-, suunnittelija- ja toteutustahojen kanssa, Katajanokan Laiturin vastaava arkkitehti Selina Anttinen sanoo.

Rakennuksen suunnittelussa kiinnitettiin alusta lähtien huomiota ympäristöarvoihin. Puu on vahvasti läsnä rakenteissa, verhouksessa ja sisustuksessa. Massivipuun käyttö näkyy sisätilojen yksityiskohdissa. Puu materiaalina tuo lämpimän ja rennon tunnelman ja tarjoaa hyvän akustiikan. 

Kalle Kouhia

Katajanokan Laituri on avannut entisen satama-alueen julkiseen käyttöön. 

Kalle Kouhia

Katajanokan Laiturin sisätiloissa puu on vahvasti läsnä. 

Arkkitehtuurin Finlandia jaettiin 12:ta kertaa

Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon tarkoitus on lisätä arvostusta luovaa, korkealuokkaista arkkitehtuuria kohtaan sekä nostaa esille arkkitehtuurin kulttuurista arvoa ja hyvinvointia lisäävää merkitystä. Palkintoa on myönnetty vuodesta 2014 lähtien. 

Katajanokan Laituri on saanut useita palkintoja ja tunnustuksia. Katajanokan Laituri voitti voittanut Pariisissa jaetun, kansainvälisen lehdistön myöntämän puuarkkitehtuuripalkinnon. Rakennus on saanut myös vuoden 2024 Puupalkinnon, Projektiammattilaiset ry:n (PRY) Vuoden Projekti -palkinnon ja suomalaista rakennusinsinööritaitoa ja osaamista esiin nostavan RIL-Palkinnon 2024.

Rakennuksessa sijaitsee Stora Enson pääkonttori ja Solo Sokos Pier 4 -hotelli

Lue lisää Katajanokan Laiturin ehdokkuudesta

Tutustu Katajanokan Laiturin vuokrattaviin toimitiloihin.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä