Yrittäjyys on monelle Suomeen muuttaneelle väylä työllistyä ja rakentaa omaa tulevaisuuttaan. Yhä useampi Suomeen muualta muuttanut myös rakentaa Suomea yrittäjänä, työllistää muita ja luo kasvua.
Yrittäjyyteen liittyvä tieto, viranomais- ja muut järjestelmät sekä sosiaaliturvan kokonaisuus voivat kuitenkin näyttäytyä vaikeasti hahmotettavina erityisesti silloin, kun toimintaympäristö on uusi.
Käynnistämme yhteistyön Startup Refugeesin kanssa lisätäksemme ymmärrystämme muualta Suomeen muuttaneiden yrittäjien arjesta ja tiedontarpeista. Yhteistyö tukee tavoitettamme kehittää palveluitamme asiakaslähtöisesti ja varmistaa, että yrittäjien eläke- ja sosiaaliturvaa koskeva tieto on saavutettavaa mahdollisimman monelle yrittäjälle.
Startup Refugees tukee yrittäjiä eri puolilla Suomea
Startup Refugees on vuonna 2015 perustettu yhteiskunnallinen toimija, joka auttaa maahan muuttaneita ihmisiä kohti työelämää ja yrittäjyyttä. Järjestöllä on toimipisteet Helsingissä, Vantaalla ja Oulussa, ja se toimii valtakunnallisesti.
Startup Refugees tarjoaa muun muassa yrittäjyyskoulutusta, yritysneuvontaa, mentorointia ja liikeideoiden kehittämisen tukea. Organisaation verkostoon kuuluu noin 5 000 yritystä, yhteisöä ja yksityishenkilöä. Sen yrittäjyysohjelmien kautta on koulutettu yli 1 500 tulevaa yrittäjää ja niiden myötä on syntynyt jo yli 150 rekisteröityä yritystä.
Startup Refugeesin verkostoon kuuluvia yrittäjiä organisaation teltalla Flow-festivaaleilla.
YEL tunnetaan, mutta sitä ei ymmärretä riittävän hyvin
Toteutimme keväällä 2026 kansainvälisten yrittäjien haastatteluja, jotka osoittivat, että yrittäjät pitävät eläkejärjestelmää ja siitä saatavaa tietoa lähtökohtaisesti luotettavana, mutta usein vaikeaselkoisena. Kaikki haastatellut tunsivat YEL-vakuutuksen perusteet, mutta kukaan ei kokenut ymmärtävänsä järjestelmää kovin hyvin.
Haastatteluissa nousivat esiin erityisesti kielimuuri, tiedon hajanaisuus ja vaikeus hahmottaa YEL-vakuutuksen vaikutuksia omaan eläke- ja sosiaaliturvaan. Monet yrittäjät toivoivat selkeämpää viestintää, käytännön esimerkkejä ja helposti saavutettavaa neuvontaa erityisesti yrittäjyyden alkuvaiheessa.
– Yrittäjän eläke- ja sosiaaliturva on yksi yrittäjyyden tärkeimmistä peruskivistä. Haluamme varmistaa, että jokainen yrittäjä taustastaan riippumatta ymmärtää, miten järjestelmä toimii ja mitä hyötyä siitä on. Siksi meidän on osattava sekä kuunnella yrittäjiä ja ymmärtää heidän tarpeitaan että kertoa asioiden vaikutuksista mahdollisimman ymmärrettävästi, sanoo Varman pienasiakkuuksista vastaava johtaja Katri Priimägi.
YEL-vakuutus ei ole pelkästään eläkevakuutus, vaan se muodostaa perustan myös monille muille yrittäjän sosiaaliturvaetuuksille. Haastattelujen perusteella juuri tämän kokonaisuuden ymmärtäminen koettiin usein haastavaksi.
Vastuullista toimintaa asiakkaiden tarpeista lähtien
Yhteistyö tukee myös Varman vastuullista liiketoimintaa. Haluamme kehittää tekemistämme niin, että huomioimme erilaisista taustoista tulevien yrittäjien tarpeet ja että palvelumme ovat mahdollisimman yhdenvertaisesti kaikkien saavutettavissa.
Startup Refugeesin toiminnan ytimessä on kohderyhmän tarpeiden ymmärtäminen ja käytännönläheinen tuki. Tämä tekee siitä Varmalle luontevan kumppanin silloin, kun tavoitteena on syventää ymmärrystä Suomeen muuttaneiden yrittäjien kokemuksista ja odotuksista.
– Varman sitoutuminen muualta Suomeen muuttaneiden yrittäjien tarpeiden huomioimiseen osoittaa, kuinka tärkeää yhdenvertaisuus on myös käytännön palveluiden kehittämisessä. Yhteistyömme on hyvä esimerkki siitä, miten yritykset ja järjestöt voivat yhdessä rakentaa parempia edellytyksiä yrittäjyydelle Suomessa, sanoo Startup Refugeesin toimitusjohtaja Aicha Manai.
Yhteistyö mahdollistaa meille osallistumisen Startup Refugeesin yrittäjyyskoulutuksiin, keskustelut eri taustoista tulevien yrittäjien kanssa ja tiedonkeruun siitä, miten voimme viestiä yrittäjien eläke- ja sosiaaliturvasta nykyistä selkeämmin.
Muualta Suomeen muuttaneiden yrittäjien merkitys suomalaiselle yhteiskunnalle kasvaa jatkuvasti. Kun yrittäjä saa oikean tiedon oikeaan aikaan, hänen on helpompi rakentaa yritystään, turvata toimeentulonsa ja suunnitella tulevaisuuttaan luottavaisin mielin.