Juhlimmeko 100-vuotiasta YEL-vakuutusta vuonna 2070?

Tänään 5.9. vietetään jälleen Yrittäjän päivää. Suomalainen yrittäjä on ehdottomasti oman merkkipäivänsä ansainnut. Me Varmassa haluamme tukea yrittäjäasiakkaittemme arkea ja tulevia elämänvaihteita tarjoamalla osaavaa palvelua eri kanavissa YEL-vakuutukseen liittyvissä asioissa sekä Onnistu Yrittäjänä -palvelussamme, josta toivomme löytyviä monia hyviä työkaluja tähän päivään ja menestyksekkään huomisen suunnittelussa. 

Vajaa 50 vuotta voimassa ollut YEL-vakuutus on ihmisiällä mitattuna tukevasti keski-ikäinen. Nuoruuden into on tasoittunut ja tilalle on tullut tuttu ja turvallinen kumppani, joka turvaa yrittäjän sosiaaliturvan työvuosien aikana ja toimeentulon eläkevuosina. Monen mielestä melkein viisikymppinen YEL on jäykkä ja parhaat päivänsä nähnyt vakuutus. Erityisesti muuttuva tapa tehdä työtä on saanut YEL-vakuutuksen näyttäytymään jäykemmältä kuin onkaan.

YEL-vakuutus on ollut kuin Commodore 64

YEL on luotu 1960-luvun lopussa maailmaan, jossa yrittäjän oletettiin harjoittavan yrittäjätoimintaa yhdessä yrityksessä kokopäiväisesti tai sivutoimisesti. Lisäksi yrittäjän oletettiin pystyvän arvioimaan työpanoksensa arvon eli YEL-työtulon vuodeksi etukäteen. Tänä päivänä tulevaisuuden arvioiminen vuodeksi eteenpäin on haastavaa kenelle tahansa - oli sitten yrittäjä tai työntekijä. YEL-vakuutus on ollut kuin Commodore 64. Molemmat ovat yhä käytössä ja ovat aikanaan ilmestyessään olleet suosittuja uutuuksia ja vastanneet kysyntään. Joskin toinen elää nyt uutta tulemista suhteellisen pienissä piireissä ja toinen tuntuu olevan välttämätön paha - kun sopivampaa ei ole tarjolla.

Yrittämisen uudet muodot haastavat YEL-vakuutusta

Yrittämisen uudet muodot kuten start-up-yrittäjyys useassa yrityksessä samanaikaisesti, itsensä työllistäminen, ammatinharjoittaminen ja kevytyrittäjyys jossa yrittäjätyötä tehdään laskutuspalveluyrityksen haastavat nyt YEL-vakuutusta. Onneksi YEL-vakuuttamisen haasteisiin muuttuvassa toimintaympäristössä on herätty korkeammalla taholla. Sosiaali- ja terveysministeriön johdolla on alkanut selvitystyö, jossa YEL on tarkoitus saada vastaamaan yrittäjyyden uudenlaisia piirteitä - epäsäännöllisyyttä sekä tulojen että työnteon määrässä, toimeentulon koostumista useista eri lähteistä ja niiden linkittymistä muuhun sosiaaliturvaan. YEL on ollut erityisesti törmäyskurssilla työttömyysturvan kanssa, mutta haasteita on ollut myös muiden ansiosidonnaisten päivärahaetujen ja tapaturmavakuutuksen kanssa.

Me Varmassa toivomme, että YEL selvitystyön tuloksena yrittäjän eläketurva tulisi tulevaisuudessa kattamaan myös uudenlaisissa yrittämisen muodoissa harjoitettavaa yrittäjätoimintaa. Kun kyse on vakuutuksesta, niin tuskin saamme vallankumouksella Wii-konsolia, joka aistii kaikki yrittäjän liikkeet, mutta jos logiikka on selkeä ja yhteensopiva muun sosiaaliturvan kanssa, niin ehkäpä YEL saa uuden tulemisen kuten Commodore 64. Kyse ei ole pienestä asiasta, sillä YEL mahdollistaa yrittäjille myös muun ansiosidonnaisen sosiaaliturvan jo paljon ennen eläkevuosia. Tänä vuonna juhlimme 100-vuotiasta Suomea. Aika näyttää juhlimmeko 100-vuotiasta YEL-vakuutusta vuonna 2070.

Lue lisää YEL-vakuutuksesta

Arja Iisakkala

Vakuutuspalvelupäällikkö, ulkomaanpalvelujen päällikkö
Arja työskentelee Varman vakuutuspalveluissa asiantuntijatiimin esimiehenä. Hän osallistuu päivittäisessä työssä yritysten ja yrittäjien työeläkevakuuttamisen erityistilanteisiin sekä Suomessa että ulkomailla tehtävän työn osalta. Alan kokemusta on kertynyt 20 vuoden ajalta. Arja on aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja nykyinen tehtävä tarjoaa aitiopaikan eläkevakuuttamisen toimeenpanoon työntekijöiden ja yrittäjien osalta. Viime vuosina Arja on nostanut erityisesti esille YEL-vakuuttamiseen merkitystä yrittäjien sosiaaliturvaan. – Asioiden monimutkaisuus näkyy siinä, että ratkaisut edellyttävät usein vahvaa tiimityötä ja verkostoja eri toimijoiden kesken. Vapaalla Arja mm. remontoi mökkiä ja on vapaaehtoistyössä lasten asialla.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä