Viikon vinkit työelämän kehittämiseen: Vuorovaikutustaitoja ja tekoälyä

Tällä viikolla pysähdymme miettimään tulevaisuuden työtä. Mitkä ovat tärkeimmät työelämätaidot ajassa, jossa rutiininomaiset tehtävät siirtyvät koneiden tehtäväksi ja tekoäly diagnosoi syövän yhtä tarkasti kuin ihminen?

Aivotutkija Katri Saarikiven mukaan ihmisen osa työssä on siinä, mihin kone ei pysty. Vuorovaikutus on tärkein älykkään ongelmanratkaisun eli työnteon mekanismi, ja sen laatuun vaikuttamalla voidaan tehokkaimmin kasvattaa työn arvoa. Siksi yksi tärkeimmistä tulevaisuuden työelämätaidoista on empatia.

Lisäksi ennustamattomassa maailmassa meiltä ihmisiltä vaaditaan kykyä luovaan ja intuitiiviseen ajatteluun. Kuten intuition asiantuntija Asta Raami toteaa, vain ihmismieli kykenee erottamaan heikot signaalit.

Mitä sitten pitää tehdä, jotta mieli pysyy kirkkaana ja vastaanottavaisena arjen paineessa ja kiireessä? Aivojen suorituskyvystä voi huolehtia monella tavalla, joista neurologi Kiti Müller avaa Talouselämän artikkelissa seitsemän.

Empaattinen vuorovaikutus ja luova ajattelu eivät kukoista ihmisessä, joka ei huolehdi palautumisestaan eikä johda ajatteluaan. Kaiken teknologian kehityksen keskellä tärkeintä on muistaa huolehtia itsestään inhimillisesti.

Mielenkiintoisia lukuhetkiä ja ajatuksia avartavaa syyskuun alkua,
Sonja


TOP3 vinkit:

Lue lisää työn muutoksesta:

Sonja Strömsholm

Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö

Sonja Strömsholm toimii työkykyjohtamisen kehityspäällikkönä Varmassa. Sonjan missio on, että mahdollisimman moni voisi maanantaiaamuna herätessään olla innoissaan uuden työviikon alkamisesta ja kokea työnsä merkitykselliseksi. Työssään Sonja auttaa organisaatioita kehittämään johtamisen ja vuorovaikutuksen laatua sekä parantamaan työn mielekkyyttä ja sujuvuutta liiketoiminnan tavoitteiden suunnassa. Sonjaa innostavia asioita ovat muuttuvan työelämän ilmiöt, sisäisen motivaation ja tunteiden johtaminen, yhteisöjen rakentaminen, nykytaide, laulaminen, lukeminen ja luonto.