Istun 5-vuotiaan tyttäreni kanssa pienessä kahvilassa, ja hän pyytää saada katsoa puhelimestani kuvia. Siellä on paljon kuvia myös työpaikaltani. Tyttöäni alkaa naurattaa, ja hän sanoo kovaan ääneen: ”Äitiiiii, sä saat vaan leikkiä legoilla sun töissä, ihan epistä!”. Puoli kahvilaa kuulee tämän ja hymyjä nousee useammankin suupieliin. Minun tekee mieli kertoa ylpeänä kahvilan väelle, että minä olen muuten töissä työeläkeyhtiössä ja saan tosiaankin töissäni rakentaa legoilla, olisittekos uskoneet!
Meillä Varmassa on viimeisen reilun vuoden ajan uudistettu työkulttuuria ja työn tekemisen tapoja. Työ lähti liikkeelle henkilöstön palautteesta, jossa toivottiin moderneja toimintatapoja, kuten etätyömahdollisuuksien ja työn joustojen lisäämistä. Perustimme työkulttuuriryhmän, jolle annettiin tehtäväksi tehdä rohkeita kokeiluja, jotka uudistavat ja haastavat nykyisiä tekemisen tapoja. Oivalsimme, että kulttuuria ei muuteta suunnittelukokouksilla tai powerpoint-sulkeisilla. Työkulttuuri muuttuu teoilla.
Olemme uudistaneet toimitiloja ja siinä rinnalla rakentaneet vahvasti uutta toimintakulttuuria. Uusien tilojen myötä haluamme luoda entistä enemmän kohtaamisia ja vuorovaikutusta varmalaisten välille. Uusien innovaatioiden luominen ja asiakkaiden odotusten ylittäminen vaativat uudenlaista yhteistyötä. Olemme lisänneet työn joustoja ja antaneet varmalaisille mahdollisuuden valita työn tekemisen paikan itse – näin kannamme vastuun työn tuloksellisuudesta. Etätyö on viimeisen vuoden aikana lisääntynyt huimasti ja varmalaiset kokevat, että työn joustot tukevat työhyvinvointia ja lisäävät tehokkuutta työssä. Kaiken keskiössä on se, että luotamme toisiimme.
Miten tämä liittyy niihin tyttäreni kadehtimiin legoihin? Olemme vieneet työkulttuurimuutosta varmalaisten arkeen työkulttuuripajojen avulla. HR:n ja viestinnän ammattilaiset ovat työparina fasilitoineet Varman tiimeille työpajoja, joissa ideoidaan uusia toimintatapoja uudistetuissa tiloissa ja rakennettaan unelmien työkulttuuria legojen avulla. Legot ovat oiva väline luovaan ajatteluun ja rajojen rikkomiseen.
Minulla on takana 10 puolen päivän mittaista työpajaa ja joka kerta yllätyn, miten legot vievät osallistujat mennessään. Legojen rakennusvaiheessa alkaa iloinen puheensorina ja kolina, kun legolaatikoita kaivellaan innolla. Leikki vie mennessään, mutta silti pysytään aivan asian ytimessä: työkulttuurin uudistamisessa. Rakennelmiin ei kuvata vain fyysistä työympäristöä vaan niistä välittyy myös fiilis ja henkinen kulttuuri, joka unelmien työpaikalla vallitsee. Työ ja vapaa-aika sekoittuvat näissä virityksissä: liikuntaa, rentoutumista ja yhdessäoloa on runsaasti työpäivän aikana. Paljon vertauskuvia siitä, miten ovet ovat avoimet kaikille, ulkomaailma halutaan pitää lähellä ja työpaikalla vallitsee inhimillinen sekä moninaisuutta arvostava ilmapiiri. Unelmien työpaikalla toimitaan myös vastuullisesti, ja vihreät arvot näkyvät arjessa. Robotit työskentelevät sulassa sovussa asiantuntijoiden kanssa ja edelleen työyhteisössä tarvitaan esimiehiä ja johtajia. Kaikki tietotekniset haasteet on ratkaistu ja etätyön tekeminen onnistuu veneessä tai Bahamalla. Yritys menestyy ja tekee parempaa tulosta kuin koskaan. Rahakirstut täyttyvät ja siitä saavat osansa niin asiakkaat kuin työntekijätkin.
Ei hassumpaa, vai mitä? Ja lopulta ei niin kovin utopistista. Pajoissa palattiin unelmista takaisin arkeen, mutta tehtävänä oli ottaa jotain unelmien työkulttuurista mukaan oman tiimin toimintaan. Tiimin konkreettisten tekojen miettiminen oli usein työpajan haastavin kohta. Jokaisessa ryhmässä kuitenkin onnistuttiin ideoimaan tiimien arkeen uusia tekemisen tapoja, jotka vievät yhteisen tekemisen vähän lähemmäksi unelmien työkulttuuria. Tiimin tekojen lisäksi otettiin hetki aikaa itsekseen, jolloin jokainen pohti, miten minä toimin toisin jatkossa. Mitä teen vähemmän, mitä enemmän ja mistä luovun kokonaan sekä tietenkin tärkein, mitä ihan uutta kokeilen. Lopulta kuitenkin vain itseään voi muuttaa.
No, miten siellä kahvilassa kävi? En julistanut hienoa legokokeiluamme kahvilan asiakkaille (hyvä niin, voin palata Lauttasaaren lempikahvilaani uudelleen), mutta olen aidosti ylpeä meidän HR:n, viestinnän ja vastuullisuuden joukkueesta, joka lähti rohkeasti kokeilemaan työeläkeyhtiölle epätavallista tapaa viedä työkulttuurimuutosta arkeen. Kohtasimme työpajojen alkuun monta kriittistä näkemystä legoleikin järkevyydestä, kun töitäkin riittäisi. Pajojen lopussa suurin osa skeptikoista kuitenkin kehui vuolaasti työkulttuurin äärelle pysähtymisen hyödyllisyyttä. Nämä mielensämuuttajat vahvistivat meille, että olimme valinneet oikean tavan uudistaa kulttuuriamme.
Työkulttuurin kehittäjiä rohkaisen kokeilemaan uutta ja jotain sellaista, mikä ensisilmäyksellä vaikuttaa epäsopivalta vallitsevaan kulttuuriin. Se saattaa olla juuri se oikea rajojen ylitys, jota kaipaatte.
Pauliina Heiskanen
Pauliina Heiskanen toimii Varmassa HR-partnerina. Työpäivät sisältävät työkulttuuri-iloittelun ja legojen lisäksi esimerkiksi rekrytoinnin ja työnantajamielikuvan kehittämistä, esimiesten sparraamista sekä Varman Lean-toiminnan edistämistä.