Globaalit keskuspankit ovat harjoittaneet viimeisen vuosikymmenen aikana elvyttävämpää rahapolitiikkaa kuin koskaan aiemmin. Poikkeuksellisen aggressiivisen elvytyksen normalisointia on odotettu pitkään, mutta monesti näissä odotuksissa on viime vuosina myös petytty.
Ainoastaan Yhdysvaltain keskuspankki Fed on päässyt ohjauskorkojen nostoissa ja taseensa supistamisessa kunnolla vauhtiin ja sekin vasta emmittyään koronnostosyklin jatkamisessa lähes koko vuoden 2016. Euroopan keskuspankki yritti puolestaan käynnistää koronnostosyklin jo vuonna 2011, mutta kiristyssykli jäi ainoastaan runsaan puolen vuoden pituiseksi, jonka jälkeen EKP joutui leikkaamaan ohjauskorkojaan useasti eurokriisin ja deflaatiopaineiden puristuksessa.
Kolme keskuspankkia koolla
Kuluvalla viikolla nämä maailman tärkeimmät keskuspankit kokoontuvat jälleen päättämään rahapolitiikasta. Fed jatkaa hyvin todennäköisesti ohjauskorkojensa nostoja, ja EKP saattaa vihdoinkin keskustella vakavasti osto-ohjelmiensa lopettamisesta. Japanin keskuspankki jatkanee elvytystä vanhaan malliin.
Tällä kertaa kokouksista eniten huomiota saanee EKP. Sijoittajia askarruttaa ajatus likviditeettielvytyksen lopettamisesta tilanteessa, jossa talousalueen kasvu hidastuu ja Italian budjettikuriin kyllästynyt hallitus haastaa entistä avoimemmin saksalaisvetoisen tiukan taloudenpidon linjan.
On totta, että rahapolitiikka kääntyy hitaasti kohti kireämpää suuntaa. Mutta samaan aikaan tulee muistaa taloudellinen ympäristö, jossa rahapolitiikkaa harjoitetaan. Kovin harva ekonomisti voi argumentoida, että kahden prosentin ohjauskorko olisi liian korkea Yhdysvaltain vahvasti kasvavalle taloudelle, jonka inflaatiovauhti on lähellä tavoitetasoa, työttömyysaste on painunut selvästi alle neljään prosenttiin ja joka uhkaa ylikuumentua suhdannesyklin lopulla tapahtuvan massiivisen finanssipoliittisen elvytyksen ansiosta.
Euroalueella inflaatiovauhti on yhä hidasta ja talous on haavoittuvainen poliittiselle epävakaudelle, mutta talouden trendivauhtia nopeampi kasvu ja työmarkkinoiden pullonkaulojen lisääntyminen perustelisivat osto-ohjelmien lopettamista ja negatiivisesta talletuskorosta luopumista.
Rahapolitiikan myötätuuli osakemarkkinoille kääntyy hitaasti vastaiseksi
Suuri kysymys on, kuinka hyvin rahoitusmarkkinat kykenevät sulattamaan rahapolitiikan vähittäisen normalisoinnin. Yhdysvalloissa vähitellen nouseva korkotaso tarjoaa jo vaihtoehdon korkeampiriskisille sijoituskohteille, kuten osakkeille, joiden arvostustasot nojaavat yritysten hyvän tuloskunnon jatkuvaan parantumiseen. Vahva talouskasvu tukee yritysten tuloksia, mutta haasteena on se, että palkkainflaation kiihtyminen alkaa vähitellen painaa yritysten erittäin korkeaa kannattavuutta.
Myös korkojen nousu nakertaa hiljalleen yritysten tuloskuntoa ja nostaa sijoittajien pääoman tuottovaadetta. Nämä tekijät eivät välttämättä näy nopeasti osakekohtaisissa tulosennusteissa yritysten ostaessa kiihtyvällä tahdilla takaisin omia osakkeitaan, mutta käänne saattaa osoittautua voimakkaammaksi finanssipoliittisen elvytyksen vaihtuessa kiristykseksi vuonna 2020.
Euroopassa korot makaavat yhä hyvin matalalla tasolla, ja markkinoiden huomio kohdistuukin tässä vaiheessa lähinnä EKP:n osto-ohjelmien alasajon aikatauluun. Se ei kuitenkaan estä sitä, etteivätkö odotukset vähenevästä likviditeetistä sekä "automaattisen" ostajan poistumisesta markkinoilta nostaisi euroalueen korkoja ja riskilisiä.
Italian hallituskriisin eskaloituminen toukokuussa oli vakava muistutus siitä, että luottamus euroalueen tulevaisuuteen riippuu alueen päättäjien ehdottomasta sitoutumisesta valuuttaliiton jatkoon. Toistaiseksi näyttää kuitenkin siltä, että Italian ongelmat nähdään lähinnä opportunistisina irtiottoina aiemmasta talouskuripolitiikasta ja että kylmät tosiasiat pakottavat Italian realistisemman finanssipolitiikan tielle. Uusi hallitus onkin jo valtiovarainministerinsä suulla lakaissut maton alle puheet mahdollisesta euroerosta.
Muutokset rahapolitiikan virityksiin hyvin varovaisia
Euroopan keskuspankki puolestaan kokee, että hidastumisesta huolimatta alueen talouskasvu on riittävän vahvaa ruokkiakseen orastavia inflaatiopaineita. Tämä mahdollistaisi ensimmäiset pienet askeleet kohti normaalimpaa rahapolitiikkaa.
Mikäli osto-ohjelmat lopetettaisiin vuoden loppuun mennessä, voisi ensimmäinen koronnosto tapahtua ensi vuoden jälkipuolella. Ja mikäli ajatus negatiivisen talletuskoron nostosta lähemmäs nollaa olisi markkinoille liian radikaali, voitaisiin päätös kääriä pumpuliin tekemällä nostot aiempaa pienempinä, esimerkiksi 0,1 tai 0,2 prosenttiyksikön liikkeinä. Tämä tarkoittaisi sitä, että vaikka ensimmäiset nostot tehtäisiin jo ensi kesänä, saattaisi talletuskorko olla nollassa vielä vuoden lopulla. Tällöin ei siis olisi kyseessä aivan tyypillinen keskuspankin kiristyssykli!
Markkinareaktiot kiristykseen riippuvat uskosta noususuhdanteen jatkumiseen
Uskon, että rahoitusmarkkinoiden reaktiot rahapolitiikan maltilliseen normalisointiin riippuvat ensisijaisesti maailmantalouden kasvunäkymistä vuosina 2019–2020. Talouskasvun kannalta merkittäviä haasteita ovat Yhdysvaltain finanssipolitiikan kiristyminen vuonna 2020, kauppakiistojen mahdollinen eskaloituminen kauppasodaksi sekä kiristyvän likviditeetin vaikutukset kehittyvien talouksien rahoitusmarkkinoiden vakauteen ja luotonannon kasvuun.
Toistaiseksi osake- ja yrityslainamarkkinat ovat kestäneet Yhdysvaltain rahapolitiikan normalisoinnin hyvin, mutta kuten muistamme vuodesta 2015, alkaa pelko politiikkavirheestä rapauttaa markkinoiden luottamusta, mikäli kiristystoimet ajoittuvat tilanteeseen, jossa kasvu on jarruttamassa. Kehittyvillä markkinoilla Yhdysvaltain nousevien korkojen, vahvistuvan dollarin ja talouspoliittisen epävarmuuden lisääntyminen saattavat sen sijaan aiheuttaa stressiä, vaikka maailmantalouden kasvu ei olennaisesti hidastuisikaan. Mm. Turkin ja Brasilian valuuttamarkkinoiden viimeaikainen kuohunta ovat tästä tyypillisiä esimerkkejä.