Pelkät päätökset ja eurot eivät kuntouta

Muutama viikko sitten projektipäällikkö Liisa Heinämäki valtioneuvoston kansliasta kävi puhumassa meille varmalaisille sosiaaliturvan uudistamisesta. Heinämäen mukaan kansainvälisesti vertailtuna Suomessa korostuu varsin vahvasti etuuksien ja palvelujen eriytyminen. Tavanomaista on siis se, että henkilö voi saada pitkiäkin aikoja sosiaalietuuksia ilman, että häneen ollaan yhteydessä ja tarjotaan muuta palvelua tueksi. Heinämäki antoikin meille kotitehtäväksi kerätä konkreettisia esimerkkejä siitä, miten me työeläkealalla yhdistämme etuudet ja palvelun. Tämä kirvoitti minut miettimään asiaa oman asiantuntija-alueeni eli työeläkuntoutuksen näkökulmasta.

Kuntoutuja ei saa jäädä yksin

Työeläkekuntoutuksen tavoitteena on päästä terveydentilalle sopivaan työhön. Jos kuntoutujalla on voimassa oleva työsuhde, selvitetään ensin oman työnantajan mahdollisuudet tehdä työjärjestelyjä. Jos näitä mahdollisuuksia ei ole tai jos kuntoutuja ei ole enää työsuhteessa ja hän tarvitsee apua työhönpaluu-suunnitelman laatimisessa, voimme rahoittaa palveluntuottajan eli kuntoutuskumppanin ohjauksen. Kuntoutuskumppani on kuntoutusohjausta tarjoava yritys, jonka valmentaja auttaa kuntoutujaa työhönpaluu-suunnitelman laatimisessa, terveydentilalle soveltuvien työtehtävien etsimisessä ja esimerkiksi työkokeilupaikan järjestämisessä. Kuntoutuskumppanin palvelua voidaan hyödyntää myös opiskelevien kuntoutuja-asiakkaiden opintojen seurannassa ja tukemisessa.

Ohjauspalvelun ostaminen kuntoutuskumppanilta on konkreettinen palvelu, jolla kuntoutujan asiaa saadaan edistettyä kuntoutussuunnitelmien toteuttamiseen ja etuuden maksuun asti. Tavoitteenamme on, että kuntoutuja ei jää tilanteessaan yksin, vaan hänen on mahdollista saada henkilökohtaista apua työhönpaluun suunnitteluun.

Etuus ja palvelu käsi kädessä

Kehitämme ja tehostamme kuntoutuskumppani-yhteistyötä jatkuvasti. Sujuvalla kumppaniyhteistyöllä voimme taata hyvän ja tuloksellisen palvelun kuntoutuksen kysynnän kasvaessa. Kuntoutuskumppaniverkostomme kattavuus on laaja ja palvelua on tarjolla eri kielillä ja erilaisiin tilanteisiin. Kuntoutujat voivat verkkosivujemme kautta tutustua palveluntuottajiin ja hakea sopivinta kuntoutuskumppania. Kannustamme myös kuntoutujiamme antamaan palvelusta palautetta. Antamalla palautetta asiakkaillamme on aito mahdollisuus vaikuttaa palveluihin.

Työeläkekuntoutuksessa etuus ja palvelu kulkevat käsi kädessä. Pelkät päätökset ja eurot eivät kuntouta, vaan olennaista on työhön paluuseen johtava kuntoutussuunnitelma.

Uutinen
Varman kuntoutujille uusia verkkopalveluita
eläketurva, työelämä 05.04.2018

Anne Korhonen

Palvelupäällikkö

Anne Korhonen toimii Varmassa kuntoutuspalvelupäällikkönä. Hänellä on 15 vuoden kokemus ammatillisesta kuntoutuksesta sekä asiantuntija- että esimiestyön näkökulmasta. Annea kiinnostaa työkykyyn ja työurien tukemiseen liittyvät asiat. Myös työeläkekuntoutuksen kehittäminen entistä tuloksekkaampaan suuntaan on lähellä Annen sydäntä.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä