Koronavirus ajoi ihmiset etätöihin – TOP 7 -vinkit toimivaan etäjohtamiseen

Avokonttoreiden ajatustenvaihto on kuihtunut, kun työntekijät ovat siirtyneet kotitoimistoilleen. Kotona tilanteet vaihtelevat huopatossutehtaan rauhasta lastentarhan vilinään. Samalla työtehtävien haastavuuskerroin nousee ja uusia ratkaisuja tarvitaan kipeämmin kuin koskaan. Miten saan tiimini toimimaan yhteen tässä tilanteessa?

Olen työurani aikana tehnyt suurimman osan esimiestyöstäni etänä, ja ehkä vähän yllättäen etätiimeillä on ollut jopa vahvempi tiimihenki kuin useammin kokoontuvilla tiimeillä. Luultavasti itsenäisessä työssä ajatustenvaihtoa kollegan kanssa osaa arvostaa normaalia enemmän. Esimies voi kuitenkin myös omalla työllään tukea toimivan etätiimin rakentumista.

Etätyön johtamisessa tarvitaan samoja hyviä esimiestyön elementtejä kuin muussakin johtamisessa.

  1. Kaiken pohjana on luottamus. Työnteko, joka perustuu valvonnalle ei ole motivoivaa eikä kannusta ihmisiä antamaan parastaan. Suomalaiset ovat ahkeria, ja etätyössäkin suurempi haaste on liiallinen, väsymiseen johtava työnteko kuin Netflixin käyttö työajalla. Luovu siis kontrollin tarpeesta viimeistään tässä kohtaa.
  2. Etätyö vaatii työntekijältä itsensä johtamista. Miten rakennan työpäiväni, kun sitä eivät rytmitä tutut rutiinit ja yhteiset lounastauot? Tässä esimies voi toimia hyvänä valmentajana.
  3. Pystyäkseen todella tukemaan tiimiläistään esimiehen täytyy tuntea tiimiläiset myös ihmisinä. Tässä auttaa ehdottomasti, jos ihmisen on tavannut livenä. Itse olen aina pyrkinyt tapaamaan myös ulkomailla työskentelevät tiimiläiseni. Kun henkilösuhde on luotu, sitä on helppo ylläpitää säännöllisin viikko- ja kuukausikeskusteluin sekä puheluin. Puhelinkontaktiin on hyvä varata aikaa ja keskustella myös muista kuin työhön liittyvistä asioista. Luottamus syntyy vastavuoroisuudesta, myös omaa elämäänsä ja työhaasteitaan pitää pystyä avaamaan.
  4. Realististen tavoitteiden ja odotusten asetannassa on välttämätöntä, että tuntee myös työympäristön, jossa tiimiläinen toimii. Ottaako hän vastaan suuria määriä asiakaspuheluita? Ajaako hän ympäri Itä-Suomea autossa, joka on jatkuvasti pajalla? Onko jonkun tiimiläisen työssä jotain erityisiä häiriötekijöitä?
  5. Etätyö haastaa viestinnän keinoja. Välineet ja kanavat ovat olemassa, ja tietoa on nykyisin useimmiten liikaa kuin liian vähän. Kun vapaamuotoinen ’kuulin asiasta kahvihuoneessa’ -tyyppinen tiedonvälitys vähenee, tulee entistä tärkeämmäksi miettiä, missä kanavissa ja keille kaikille mitäkin tietoa pitäisi jakaa.
  6. Ihminen on laumaeläin myös etänä. Yhteisöllisyydelle on hyvä luoda ilmenemismuotoja. Yhteiset kahvihetket voi toteuttaa etänäkin ja videota käyttämällä näkee, upposiko vitsi kollegoihin vai ei. Samalla omaan naamaan ruudulla tottuu ja valmiudet etäkohtaamisiin myös asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa kasvavat.
  7. Etätapaamisten, -kokousten ja workshopien fasilitointia voi harjoitella. Miten rytmitän tauot, osallistan porukkaa ja hyödynnän välineitä sujuvasti?

Tässä vain muutamia omaan kokemukseen perustuvia ajatuksia. Mitä muita hyviä käytäntöjä etäesimiestyöhön olette löytäneet?

Elina Fogelholm

Suurasiakkuusjohtaja

Voisit olla kiinnostunut myös näistä