Kasvuenergiaa Suomen aurinkoisimmassa kaupungissa

Yritysten kasvuun tähtäävä sparrauskilpailu Kasvu Open starttasi Vaasassa. Vaasan seutu on mukana toista kertaa. Paikallisen Kasvupolun lisäksi Vaasan alueen yritykset voivat hakea mukaan koko maan energia-alan sparraustapahtumaan.

Kasvu Openin Vaasan starttitilaisuuteen Länsi-Suomen muotoilukeskus Muovaan kokoontui 13. huhtikuuta noin viisikymmentä henkeä: sparraustapahtumaan osallistumisesta kiinnostuneita yritysten edustajia, yritystarinoitaan jakaneita luennoitsijoita, mylläreitä eli sparraajia sekä sponsoreiden edustajia, kuten Ari Ahonen Varmasta.

– Vaasan seutua pidetään erityisesti energiaklusterina, mikä on arvokasta, mutta kyllä tänne tarvitaan kaikkien alojen kasvuyrityksiä. Tarvitsemme koko maahan lisää pieniä ja keskisuuria yrityksiä, jotka kasvavat ja työllistävät. Sitä kautta koko Suomen kansantalous voi paremmin, Ahonen korostaa.

– Olen mukana oppimassa, millaisia kasvuyritysten haasteet nykypäivänä ovat, jotta voimme yhä paremmin olla yritysten tukena niiden matkan varrella. Uskon, että minulla Varman edustajana on Kasvu Openissa annettavaa erityisesti työkykyjohtamiseen liittyvissä asioissa, Ahonen toteaa.

Ahonen arvostaa monenlaisten toimialojen mukanaoloa tapahtumassa.

Kasvu Openiin voivat hakea niin start again -yritykset kuin startupit. Myös liikeideoita otetaan mukaan sparrattavaksi. Jokainen yrityshän alkaa ideasta.

Bisnesidean tärkeyden kiteyttää Vaasan ammattikorkeakoulun rehtori Tauno Kekäle, Vaasan Kasvu Openin raadin jäsen:

– Oli kyseessä sitten Microsoft tai Shell, niin lähes jokainen yritystarina alkaa siitä, kun kaksi miestä meni autotalliin.

Monialaisuus avaa näkökulmia

– Tämä on aina ollut yritteliäs maakunta. Vaasan seudulla keskimääräistä useammalla on yritys ja täällä on myös parempi työllisyysaste. Viennin osuus on suhteellisesti suurin koko maassa, yli 70 prosenttia, sanoo Vaasan tapahtuman järjestäjiin kuuluva Pohjanmaan kauppakamarin puheenjohtaja Juha Häkkinen.

Vaasan seudun kehitys Oy:n, Vasekin, toimitusjohtaja Pekka Haapanen kertoo, että seudulla aloitti viime vuonna noin 400 yritystä. Haapasen mukaan Kasvu Open on mielenkiintoinen lisä niiden tukemiseen.

Vasekin yritysneuvoja Mikael Hallbäck toteaa viime vuonna sprarraustapahtumaan osallistuneiden yritysten saaneen ideoita ja vinkkejä toimintansa kehittämiseksi. Lisäksi ne pääsivät hiomaan liiketoimintasuunnitelmaansa.

– Tapahtuman monialaisuus on hyväksi. Moni tekee yritystoimintaansa vähän putkinäöllä. Täältä saa tuoreita näkökulmia eri alojen sparraajilta.

Terävöittämistä ja verkostoja

Kahvitauolla Lassi Pukkinen ja Mika Filander kertovat uudesta joint venture -yrityksestään Maintboxista. Miehillä on ollut jo pitkään omat yritykset: Filanderin Devatus on ohjelmistokehitysyhtiö ja Pukkisen Tähtipiste kunnossapitoalan yritys.

– Lähdimme runsaat kaksi vuotta sitten kehittämään työkalua tuotantotehokkuuden parantamiseen ja päätimme perustaa joint venturen. Tämä on poikkitieteellistä yritystoimintaa. Kasvu Openiin haemme terävöittääksemme strategiammeja saadaksemme lisää verkostoja.

Uudemmat yrittäjät kuuntelevat korva tarkkana starttitilaisuuden luennoitsija-konkareita, kuten Wasaconin toimitusjohtajaa Jarmo Uutelaa. Hän pisti 1990-luvulla rakennusalan yrityksensä pystyyn. Nyt työntekijöitä on satakunta.

– Yrittäjän on etenkin alussa uhrauduttava ja tehtävä ankarasti töitä. Kassan pitää olla kunnossa ja rehellinen täytyy olla. Kasvunnälkää tarvitaan ja johdolla täytyy olla sama päämäärä. Kasvun jarrut pitää poistaa.

Teksti: Irma Capiten
Kuvat: Mikko Lehtimäki

www.kasvuopen.fi

Vaasan seudun Kasvu Openin viimeinen ilmoittautumispäivä on 24.4. Sen jälkeen raati valitsee jatkoon 10 yritystä, joita sparraa Kiitoratatilaisuuksissa 20 mylläriä. Kiitorata I pidetään 6.5. ja Kiitorata II 20.5. Alueellinen finaali on 3.6. Vaasan seudun energia-alan yritykset ja yritysideat voivat lisäksi hakeutua kansalliseen Fast Track Energy Kasvupolkuun, jonka starttitilaisuus pidetään Helsingissä 11.6.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä