Uusia ajatuksia strategiseen suunnitteluun. Ulkopuolista näkemystä. Verkoston laajentamista. Räätälöityjen ammattiveneiden suunnittelija ja valmistaja Weldmec Marine, puutavaran käsittelyjärjestelmiä kehittävä Pinomatic ja vaativien olosuhteiden retkeily- ja majoitusvarusteita tuottava Finn-Savotta ovat yhtä mieltä Kasvu Open -tapahtuman annista.
Pääsy sadan parhaan kasvuhakuisen yrityksen finalistijoukkoon oli jo itsessään voitto, vaikka yritykset eivät lopulta yltäneetkään kärkikymmenikköön.
– Etenkin finaalivaiheen sparraukset olivat antoisia ja auttoivat katsomaan yrityksen toimintaa ulkopuolelta. Saimme jopa ahaa-elämyksiä, joilla suoraviivaistaa strategiaa ja poistaa erilaisia pullonkauloja, Weldmec Marinen toimitusjohtaja Jari Ahoranta sanoo.
Parikymmenvuotias yritys on vahva toimija kotimaassa. Tämänvuotinen liikevaihto yltänee lähes kahdeksaan miljoonaan euroon, ja suunta on nousujohteinen. Omia työntekijöitä on noin 20, projektista riippuen tuotantoverkosto työllistää 50. Tavoitteena on kasvaa kansainvälisesti.
– Autotallimentaliteetti ja improvisointi eivät tällä tasolla riitä. Tarvitsemme lisää osaajia hallitustasollekin. Kasvu Open on tuonut myös yleistä näkyvyyttä ja kontakteja. Juuri sitä mitä etsimmekin, Ahoranta toteaa.
Vauhtia vientiin
Jo lähes 30 vuotta toimineen Pinomaticin toimitusjohtaja Matti Rantala kiittää sparraussessiossa saatuja konkreettisia strategisia neuvoja markkinoinnin ja etenkin viennin kehittämiseen.
– Olemme kotimaassa markkinajohtaja, ja täällä raja on tullut jo vastaan. Viemme räätälöityjä puutavaran käsittelyjärjestelmiä Baltiaan, Keski-Eurooppaan ja Chileen. Tämän vuoden liikevaihtomme yltää 7,5 miljoonaan euroon. Vienti tuo siitä jo kolmanneksen.
Myös finalistiyritysten nestori, 62-vuotias Finn-Savotta haki Kasvu Openista eväitä kansainvälistymiseen. Lähemmäs 70 henkilöä työllistävä ja reilun 6 miljoonan euron liikevaihtoa pyörittävä yritys on tuttu muun muassa Puolustusvoimien ja Punaisen Ristin käyttämistä teltoista. Yhtiöllä on Suomen lisäksi Virossa. Nyt on aika ottaa isompi steppi kansainvälisille markkinoille kuluttaja- ja viranomaispuolella.
– Pääsimme happotestaamaan sparrauksissa omia ajatuksiamme ja toisaalta saimme uusia ajatuksia ja näkökulmia. Etenkin tässä viimeisessä vaiheessa sparraajat olivat todella kokeneita. Heillä oli paljon annettavaa, Finn-Savotan vientijohtaja Janne Pöllänen sanoo.
Teollisuus nousuun
Jo seitsemättä kertaa järjestetty Kasvu Open kiinnostaa yhtä useampia. Tämä vuonna mukaan haki 839 eri alojen yritystä – reilut sata yritystä enemmän kuin viime vuonna. Kasvu Open Oy:n toimitusjohtaja Uljas Valkeinen sanoo ensi vuoden tavoitteen olevan tuhat yritystä.
Mukaan hakeneista yrityksistä 55 prosenttia oli startupeja, joille on oma kilpailusarjansa. Hakijoista 45 prosenttia oli jo pidempään toimineita yhtiöitä, joita varten on toinen sarja. Tähän Start again -ryhmään kuuluvat yli viisi vuotta toimineet yritykset, jotka hakevat kasvulleen uutta vauhtia esimerkiksi sukupolvenvaihdoksessa tai lanseeraamalla uuden tuotteen tai palvelun.
– Hienoa, että erityisesti pitempään toimineet yritykset ovat löytäneet Kasvu Openin ja näiden määrä on kasvussa. Aloitteleville yrityksille kun on tarjolla muutenkin jo monenlaista pöhinää, Valkeinen toteaa.
Erityisesti Valkeisen sydäntä lämmittää, että tänä vuonna teollisuus nousi toimialoista kakkoseksi heti ict-alan jälkeen. Kolmanneksi eniten mukana oli terveys-, sosiaali- ja hyvinvointipalveluja tarjoavia yrityksiä.
– On koko Suomen etu, että kykenemme herättämään myös perinteistä teollisuutta kasvu-uralle, hän korostaa.
Teksti: Leena Filpus
Kuvat: Mikko Vähäniitty