Arvot kiteytyivät sarjakuviksi

Arvojen jalkauttaminen on tuttu kestohaaste jokaiselle HR-ammattilaiselle ja esimiehelle. Motonet-ketjustaan tunnetussa Broman Groupissa päätettiin heittää pallo henkilöstölle, joka sai tiivistää yrityksen arvot sarjakuviksi. Huumorin höystäminä ne kirkastuivat omalle väelle kertaheitolla.

– Mä voin mennä, hihkaisee Mikael Degerlund Motonetin Vantaan myymälässä.
Muutamaa sekuntia aiemmin myymälän keskusradiosta on tullut pyyntö saada varaosatiskille hieman lisämiehitystä. Niinpä Degerlund jättää hyllytyshommat sikseen ja kiirehtii työkaverinsa avuksi purkamaan nopeasti pidentyvää jonoa.

– Tämä on meillä itsestään selvä juttu. Asiakas tulee meillä aina ensimmäisenä, Degerlund toteaa.
Degerlund painaa tiskillä seuraavaa vuoronumeroa. Pian mies on jo hyllyjen välissä hakemassa jarrupalapakettia ja kysyy sitä esitellessään mahdollisia lisätarpeita. Likipitäen vastaava tilanne löytyy humoristiseksi sarjakuvaksi piirrettynä myös henkilöstön kahvihuoneesta. Se ei kuitenkaan ole seinällä vain viihdykkeenä, vaan muistuttamassa asiakaslähtöisyydestä, joka on yksi Broman Groupin avainarvoista. Pian silmä poimii seinältä myös kannattavuutta, vastuullisuutta, yrittäjyyttä ja uudistumista kuvaavat sarjakuvat, jotka kaikki ovat henkilöstön itsensä työstämiä.

Uusi tulokulma kestohaasteeseen

Arvotyö on useimmissa organisaatiossa kestohaaste, sillä usein yleviltä kuulostavia lauseita on vaikea saada jalkautumaan koko henkilöstölle. Ja kuten kehityshankkeissa yleensä, osa innostuu ensi kuulemalta – osa ei kunnolla edes ajan myötä.

Yhteisten ideapäivien ja kehitysseminaarien usein odotettua laihemmaksi jäävä anti on tullut tutuksi myös Broman Groupiin viime keväänä pestatulle henkilöstöjohtaja Jenni Kosuselle.
– Se oli yksi syy, miksi päätimme kokeilla jotain uutta, Kosunen kertoo.

Pienen pohdinnan jälkeen konsernin markkinointiammattilaisilta tuli idea henkilöstön itsensä työstämistä sarjakuvista, joissa arvot vietäisiin osaksi heidän arkisia työtilanteita ja -tehtäviä. Parhaille ja osuvimmille kuvasarjoille oli luvassa myös pieni palkinto.
– Lopputulos oli meille kaikille todella positiivinen yllätys. Porukka lähti tähän innolla mukaan, ja sarjakuvat ovat kerrassaan upeita, Kosunen kiittelee.
– Tärkeintä on kuitenkin se, että arvot on työstetty aidosti yhdessä ja ne ovat meidän näköisiä, hän lisää.

Kaveria ja asiakasta ei jätetä

Oman kynänjälkensä sai jättää myös Mikael Degerlund, joka täydensi ja työsti sarjakuvia kuudenkymmenen muun Vantaan motonetiläisen kanssa. Ryhmätöistä ja etenkin sen hedelmistä jäi hyvä maku – osin toki myös siksi, että vantaalaisten Asiakaslähtöisyys-sarjakuva ylsi ensimmäisen ”osakisan” voittoon.
– Porukan ikähaarukka on 19 – 60 vuotta, mutta hyvin nuo ryhmätyöt sujuivat. Arvot olivat kaikille toki ennalta tuttuja, mutta nyt niille on entistä yhteneväisemmät tulkinnat, runsaat puolitoista vuotta talossa ollut Degerlund pohtii.

Yhdessä tekemisen meininki on hänen mukaansa ollut vahvaa jo aiemmin, mutta nyt se on vielä näkyvämpää. Hommia tehdään tosissaan, mutta positiivinen pilke silmäkulmassa.
– Kaveria ja asiakasta jeesataan aina, kun se vain on mahdollista, Degerlund vakuuttaa.

Esimiestyökin on helpompaa, kun talon arvot ja toimintaperiaatteet ovat ylevien lauseiden sijaan konkreettisina kuvina, korostaa Vantaan Motonetin tavaratalopäällikkö Jaana Jääskeläinen. Henkilöstö työsti yhtiön arvoista sarjakuvia, joissa asiat vietiin arjen tilanteisiin ja tehtäviin.

Esimiestyökin on helpompaa, kun talon arvot ja toimintaperiaatteet ovat ylevien lauseiden sijaan konkreettisina kuvina, korostaa Vantaan Motonetin tavaratalopäällikkö Jaana Jääskeläinen. Henkilöstö työsti yhtiön arvoista sarjakuvia, joissa asiat vietiin arjen tilanteisiin ja tehtäviin.

Koeponnistusta kesätyöntekijöillä

Tavaratalopäällikkö Jaana Jääskeläisen kokemukset ovat niin ikään positiivisia. Selkeiden arvojen pohjalta henkilöstön on helpompi toimia ja tehdä itsenäisiä päätöksiä. Jo ennestään hyvä yhteishenki on vahvistunut arvoja työstettäessä entisestään. Myös uusien työntekijöiden perehdyttäminen on helpompaa.

– Täällä ollaan tosiaan kuin yhtä suurta perhettä. Esimiestyökin on helpompaa, kun talon arvot ja toimintaperiaatteet ovat ylevien lauseiden sijaan konkreettisina kuvina. Plussaa on sekin, että kuvat ja ohjeet ovat jatkossa yhtenevät koko ketjussa, Jääskeläinen toteaa.

Sarjakuvien todellinen koeponnistus on hänen mukaansa edessä loppukeväällä, kun kesätyöntekijät tulevat paikkaamaan lomasesonkia.
– Uskon talon arvojen ja toimintatapojen kirkastuvan heillekin huomattavasti paremmin näiden sarjakuvien kautta. Sähköpostiin tullut viesti liitetiedostoineen unohtuu nopeasti, sarjakuvat ovat täällä näkösällä päivästä toiseen, Jääskeläinen lisää.

Arvoihin liittyvät teemat ovat esillä myös Broman Groupin ja Varman yhteisvoimin toteuttamassa Nuoret työelämässä -hankkeessa. Varman työkykyjohtamisen kehityspäällikön Johanna Kontion mukaan tavoitteena on varmistaa työn mielekkyys ja sujuva arki.
– Mietimme yhdessä työn sujuvuutta ja millaisia asioita työpaikalla voisi tehdä vielä paremmin. Tätä kautta tuetaan myös nuorten työkykyä, Kontio kertoo.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä