Vuonna 2009 Hanno Airas ja Tommi Virkki myivät keravalaisesta omakotitalosta käsin vedettömiä pisuaareja. Nyt he auttavat asiakkaitaan muuttamaan saniteettitilat positiiviseksi kassavirraksi.
Saksasta Suomeen paluumuuttanut Airas seisoi helsinkiläisen ravintolan vessassa ja ihmetteli, miksi täällä pisuaarit toimivat vielä vedellä. Kyseisen aivomyrskyn seurauksena hän soitti Sveitsiin vedettömiä pisuaareja valmistavalle Urimatille. Sieltä vahvistettiin, että kyseisellä tuotteella ei ollut suomalaista jälleenmyyjää.
Historian nopeimpien lisenssineuvottelujen jälkeen Airas kertoi liikeideasta isälleen, joka auttoi hankkeessa eteenpäin. Pian sen jälkeen Airas puhui asiasta myös Virkille.
– Lama-Suomessa saniteettitilojen viihtyisyyttä parantava ja rahaa säästävä cleantech kuulosti hyvältä liikeidealta. Toki alussa monet kaverit ja asiakkaatkin naureskelivat sille, Virkki muistelee.
Oppia ongelmatilanteista
Pilottihankkeiden myötä Novosan pääsi kiinni Helsingin kaupungin liikuntaviraston kaltaisiin asiakkuuksiin. Yrityksen yksivuotissyntymäpäivää vietettiin Finavian saniteettitiloissa nilkkoja myöten liiketoimintaan kuuluvassa luonnontuotteessa.
– Olemme oppineet alasta eniten juuri eri projektien ongelmatilanteissa. Koko ajan on menty eteenpäin kohti meidän visiotamme ja laajempaa tuoteportfoliota, Virkki korostaa.
Kyse ei ole enää pelkästään veden ja energian säästämisestä. Digitalisaatio ja sensoriteknologia tuovat saniteettitiloihin uusia mahdollisuuksia, kertoo Novosanin Hanno Airas (oik.). Vieressä istuu toinen perustaja Tommi Virkki.
Novosanin visiossa on kyse painopisteen siirtämisestä saniteettituotteiden myynnistä tilojen suunnitteluun. Yrityksen hankkima tietotaito onkin jo noteerattu arkkitehtitoimistoissakin. Lisäpontta on saatu Tekes-tuesta, joka on tarkoitettu Novosanin konseptin kehittämiseen ja palvelumuotoiluun.
Toiminnan perustana rentous ja puhtaus
Digitalisaation myötä Novosanille on avautunut uusia tulevaisuuden näkymiä.
– Kyse ei ole enää pelkästä veden ja energian säästämisestä. Digitalisaatio ja sensoriteknologia tuovat saniteettitiloihin uusia mahdollisuuksia, jotka nollaavat kiinteistön kulueriä ja luovat uusia tulovirtoja, Airas hehkuttaa.
Toiminnan kehitys jatkuukin myös tulevaisuudessa vahvana.
– Vuoden 2017 aikana olemme selvittäneet kansainvälistymismahdollisuuksia sekä vahvistaneet liiketoimintaorganisaatiotamme muun muassa uudella suunnittelutiimillä. Jatkamme vuonna 2018 kokonaiskonseptimme kehittämistä sekä keskitymme verkostomme vahvistamiseen, Airas paljastaa.
Mitä vastuullisuus tarkoittaa Varmassa? Lue lisää