Eläkkeelle jääminen oli helppo päätös

Turkulaisen kolmion olohuoneesta on suora näkymä Tuomiokirkolle. Aurajoki virtaa vain korttelin päässä, ja koko maisema on kuin postikortista.

Irma Saarinen, 66, muutti miehensä kanssa uuteen asuntoon Turun keskustassa, kun jäi eläkkeelle. Keskusta-asunnosta on helppo käydä lenkillä Aurajoen rannassa, asioilla ja tapaamassa ystäviä. Muutenkin solahtaminen työuran jälkeen eläkeläiseksi on sujunut Saariselta hyvin. Naisen itsensä mielestä jopa yllättävän hyvin.

– Henkilöstöalalla työskentelevä tyttäreni on vähän ihmetellyt, miksi en enää puhu hänen kanssaan työasioista niin kuin ennen, If-vakuutusyhtiössä pitkän työuran tehnyt Saarinen kertoo.

Saarisen mielestä eläkkeelle jäämistä helpotti se, että hänellä oli mahdollisuus perehdyttää hyvin ne henkilöt, joille hänen työnsä jaettiin.

– Eläkkeelle jäävää helpottaa, että on saanut jakaa osaamistaan nuoremmille. Muuten olisi voinut tulla tunne, ettei työlläni ollutkaan merkitystä.

Saarisen mielestä eläkkeelle ei kannata muutenkaan sännätä suin päin. Ennen eläkepäätöstä on hyvä selvittää, mikä oman eläkkeen määrä tulee olemaan.

– Joskus jo muutaman kuukauden pidempi työssä olo voi merkittävästi korottaa eläkkeen määrää.

Varsinaista valmennusta elämänmuutokseen Saarinen ei kaivannut, koska oli vähän ennen eläkkeelle jäämistään mukana järjestämässä Ifin ja Varman yhteistä eläkeinfotilaisuutta henkilöstölle. Samalla omat tiedot tuli päivitettyä.

Saarinen olisi päässyt eläkkeelle jo 63-vuotiaana, mutta lopulta hän jatkoi työssä 64-vuotiaaksi asiaa sen kummemmin ajattelematta. Eläkkeelle jäämistä jarrutti se, että meneillään oli mielenkiintoisia töitä, jotka Saarinen halusi viedä loppuun.

Lopulta eläkepäätös kypsyi pikkuhiljaa työn sisällön muuttuessa. Saarinen koki, että työ, joka oli aikaisemmin sisältänyt paljon ihmisten kohtaamista, oli liikaa digitalisoitumassa.

– En sinänsä oudoksunut lisääntyvää tekniikkaa, olinhan aloittanut työurani samassa yhtiössä jo 1970-luvulla atk:n mullistaessa rajusti työtehtäviä. Olin kuitenkin tarkoituksella hakeutunut työtehtävissäni enemmän ihmisten pariin, Saarinen kertoo.

Saarinen teki suuren osan työurastaan töitä työhyvinvoinnin, työkyvyn ja työterveyden parissa. Niinpä hän on nähnyt läheltä, miten työhyvinvoinnin painoarvo työpaikoilla ja yhteiskunnassa on muuttunut.

– Ennen työhyvinvointi tarkoitti yksittäisiä liikuntapäiviä tai liikuntaseteleitä. Nyt se on paljon muutakin ja lähtee arjesta. Suunnitelmallisuus on lisääntynyt, ja ennaltaehkäisystä on tullut tärkeämpää.

Työelämä ei ole enää samanlaista kuin ennen. Esimerkiksi työssä oppiminen ja oman osaamisen kehittäminen ovat tulleet entistä tärkeämmiksi.
– Ennen ajateltiin, että on työnantajan velvollisuus huolehtia työntekijöidensä osaamisesta. Nyt jokaisen pitää olla itse aktiivinen.

Saarinen itse uskoo, että hyvillä esimiehillä on suuri merkitys siihen, kuinka kauan alaiset jaksavat työelämässä. Hyvän ja kannustavan esimiehen johdolla työuraa voi kertyä eläkeiän ylikin.

Saarisen oma arki koostuu nyt ystävien tapaamisesta, kirjaston käytöstä ja ulkoilusta miehen kanssa. Aikaa kuluu myös perheen kakkoskodissa Hangossa. Työuran aikana vaikealta tuntunut aamu-unisuus ei enää ole ongelma, kun aamuisin voi nukkua niin pitkään kuin huvittaa.

– Monet aloittavat uusia harrastuksia eläkkeellä, mutta minulla on käynyt päinvastoin. Olen palannut kaikkeen vanhaan, kuten vanhoihin ystäviin. On ollut ihanaa, kun on kiireisten vuosien jälkeen voinut tehdä asioita ajan kanssa.

Vaikka työ oli aikoinaan tärkeää, Saarinen ei myönnä yhtään haikailevansa töiden perään.
– Työvuosina työ ja vapaa-aika menivät joskus sekaisinkin, kun sain tehdä niin mielenkiintoista työtä. Nyt ainoa mitä kaipaan on työyhteisö. Ja sitäkin puutetta paikkaavat säännölliset tapaamiset muutaman uran alkuaikoina muodostuneen ystäväporukan kanssa.

Omassa arjessa on nyt ihanaa se, että voi välillä olla tekemättä mitään. On lupa vain olla.