Miten pk-yritys voi toimia vastuullisesti? Läpinäkyvyydellä ja osallistamisella kohti kestävää työelämää

Usein vastuullisuudesta puhutaan vain isojen yritysten yhteydessä, mutta vastuullisuus koskee yhtä lailla myös pieniä yrityksiä. Mitä vastuullisuus merkitsee 25 henkeä työllistävässä ohjelmistoalan yritys Codeossa?

– Haluaisimme viitoittaa tulevaisuuden työelämää ja näyttää, että reiluus ja inhimillisyys voi olla kannattavaa liiketoimintaa, kertoo Codeon toimitusjohtaja Tommi Aho. Hän on mukana myös syksyn 2021 Varmasti-tapahtuman paneelissa keskustelemassa vastuullisuudesta pienen yrityksen näkökulmasta.

Codeon arjessa vastuullisuus painottuu työntekijöiden hyvinvoinnin ja jaksamisen varmistamiseen. Se näkyy kolmen kulmakiven kautta: läpinäkyvyyden, osallistamisen ja kestävän työelämän rakentamisen. Palkka-avoimuus on Codeolla läpinäkyvyydessä olennainen asia. Yritys kertoo avoimesti palkoista ja palkitsemisen perusteet ovat kaikille samat ja kaikkien tiedossa. Myös sopimuspohjat ovat kaikkien nähtävissä verkossa.

– Olennaista on, ettei firmassa ole pimeitä nurkkia tai salaisia asioita, joista keskustellaan kabineteissa. Palkka-avoimuus on myös tärkeä osa työhyvinvointia, koska se vähentää henkistä kuormaa, jota syntyy palkitsemiseen liittyvistä epäselvyyksistä.

Osallistaminen taas toteutuu Codeolla siten, että annetaan koko henkilöstölle mahdollisuus vaikuttaa.

– Olemme linjanneet, että kaikki pääsevät halutessaan osakkaaksi ja hallitukseen.

Kestävän työelämän rakentamisella taas tähdätään siihen, että yrityksen työntekijät voivat hyvin koko uransa ajan. Aho kertoo, että yrityksen toimintamalleja ja rakenteita muokattiin sellaisiksi, että työ mukautuu osaksi ihmisen elämää eikä toisinpäin.

– Työnantajana meidän pitää luoda työ sellaiseksi, että se tukee ihmisten hyvinvointia ja mahdollistaa heille hyvän elämän.

Näillä vinkeillä alkuun vastuullisuudessa

Codeolla vastuullisuus on jo hyvässä alussa, mutta paljon on vielä tehtävää. Tässä Ahon viisi vinkkiä muille pk-yrittäjille, miten ryhtyä toimimaan vastuullisesti:

1. Pääasia, että aloittaa

– Joka tapauksessa kyseessä on matka, ei kertaluonteinen projekti, joka aloitetaan ja lopetetaan. Kaikilla yrityksillä matka on omanlaisensa. Toisilta firmoilta saa apua ja sparrausvinkkejä. Vastuullisuus on muutaman vuoden ollut tapetilla. Kaikki ovat enemmän tai vähemmän hukassa. Se yhdistää ja luo mielenkiintoa, että olemme kaikki samassa veneessä.

2. Avoimuuden kautta rohkeasti liikkeelle

– Ensin voi esittää yksinkertaisen kysymyksen itselleen: mistä tiedosta kukin sidosryhmä hyötyisi? Esimerkiksi meillä työsopimuspohja, palkkamalli ja toteutuneet palkat netissä kiinnostavat työnhakijoita. Kun miettii, mitä tietoa voisi kertoa kenellekin, alkaa huomata arkaluontoisia kipukohtia ja asioita, joita voi alkaa parantaa läpinäkyvämmäksi ja vastuullisemmaksi toiminnaksi. Avoimuus on tärkeä asia, sillä sen avulla voidaan todentaa tehdyt vastuulliset toimenpiteet. Olemme saaneet vain hyviä kokemuksia siitä, kun olemme lisänneet avoimuutta yrityksen sisä- ja ulkopuolella.

3. Löydä oman yrityksesi tavat toteuttaa vastuullisuutta

– Taloudellinen vastuullisuus linkittyy meillä hyvään hallintotapaan. Meille on ollut tärkeää huomioida kaikki sidosryhmät oikeudenmukaisesti ja hakea tasapainoa voitonjaossa palkitsemalla henkilöstöä ja tarjoamalla heille vaikutusmahdollisuuksia. Työkokeilu- ja harjoittelupaikkojen tarjoaminen on taas sellaista sosiaalista vastuuta, johon myös pk-yritykset pystyvät tarjoamaan mahdollisuuksia.

Ympäristövastuu hahmotetaan usein kuormittavan hiilijalanjäljen näkökulmasta, mutta meillä sitä mietitään myös hiilikädenjäljen eli ilmastohyötyjen kautta. Meillä hiilijalanjälkeä minimoidaan kuluttamalla harkiten ja pitämällä vain tarpeelliset toimitilat. Hiilikädenjäljen miettiminen on keskeisempi asia. Teemme ohjelmistoja, jotka parantavat asiakkaiden ympäristövastuuta.

4. Haasta itsesi ajattelemaan ja viestimään

– Vastuullisuudesta viestiminen on iso henkinen kynnys, koska se ei ole helppoa. Kun ottaa tavoitteeksi vastuullisuudesta viestinnän, haastaa itsensä ajattelemaan asioita. Silloin ydin ja ajatus kirkastuu; miksi tekemämme asiat ovat vastuullisia? Jos vastuullisuudesta ei viesti, asiakkaat eivät saa vastuullisuudesta otetta eikä oma henkilöstökään ymmärrä vastuullisia tekoja tai toimintatapoja.

5. Panosta tärkeimpään voimavaraasi – henkilöstöön

– Henkilöstöstä huolehtimista ei voi tehdä vain sivussa, vaan siihen pitää panostaa ja se kannattaa. Henkilöstö on voimavara ja perusta, jonka varaan koko liiketoiminta rakentuu.

Pääset kuulemaan lisää Codeon näkökulmia vastuullisuudesta Varmasti-tapahtumassa 28.10.2021. Tommi Aho on tapahtumassa panelistina yhdessä Laattapisteen toimitusjohtaja Tommi Harun ja Greenstepin toimitusjohtaja Tore Teirin kanssa. Vastuullisuus kasvun kiihdyttäjänä -paneelikeskustelun fasilitoi Kimmo Ohtonen.

Lue lisää Varmasti-tapahtumasta ja ilmoittaudu mukaan

Varmasti 2021 -tapahtumassa teemana vastuullisuus

Suosittu Varmasti-asiakastapahtumamme kokoaa Varman asiantuntijat ja mielenkiintoisimmat vieraat ajankohtaisten aiheiden äärelle jälleen 28.10.2021. Tänä vuonna teemana on vastuullisuus liiketoiminnassa, työelämässä ja taloudessa.

Ilmaisen verkkotapahtuman juontaa toimittaja Kimmo Ohtonen ja inspiroivan keynote-puheen pitää keksijä ja futuristi Perttu Pölönen. Tätä tapahtumaa et halua sivuuttaa!

Lue lisää Varmasti 2021 -tapahtumasta ja ilmoittaudu mukaan

Voisit olla kiinnostunut myös näistä