Varman katolle nousi aurinkovoimala

Varman pääkonttorin kahdelle katolle asennettiin syyskuussa yhteensä 215 aurinkopaneelia. Paneelit kattavat yhdessä vesisähkön kanssa pääkonttorin sähkönkulutuksen. Syksyn aikana aurinkopaneeleja asennetaan kaiken kaikkiaan seitsemään Varman omistamaan kiinteistöön.

– Salmisaareen asennetut paneelit tuottavat sähköä vuodessa noin kolmen sähkölämmitteisen omakotitalon verran. Paras energiantuotto saavutetaan huhti-elokuun aikana kirkkaalla mutta viileällä kelillä, kertoo Caverionin huoltopäällikkö Jussi Wacklin.

– Aurinkosähkö on meille taloudellisesti järkevä ja samalla ympäristöystävällinen investointi. Varman pääkonttorin aurinkovoimala koostuu SolarEdgen älykkäästä sähköjärjestelmästä, jossa energiantuotto on perinteisiä järjestelmiä parempi. Älykkäät aurinkosähköjärjestelmät sallivat tuotannon optimoinnin: jokainen paneeli muodostaa oman tuotantoyksikön, jolloin esimerkiksi osan paneeleista jäädessä varjoon muut toimivat silti täydellä teholla. Näissä järjestelmissä paneelikohtainen tuotonseuranta on helppoa ja järjestelmän ylläpito tehokasta, kertoo Varman toimitilajohtaja Toni Pekonen.

Varman aulaan on ensi keväänä tulossa infotaulu, josta on mahdollista seurata aurinkopaneeleiden tuottaman energian määrää kyseisellä hetkellä tai valitulla ajanjaksolla.

Varma sai aurinkovoimalan hankintaan 25 % valtion energiatukea. Voimalan toimitti ja asensi Caverion Suomi Oy.

Katso videolta, miten Salmisaaren aurinkopaneelien asennus sujui.

Investointeja kiinteistöteknologiaan

Vastuullisuus on merkittävässä roolissa Varman sijoituksissa sekä kiinteistöjen ylläpidossa. Kesällä Varman pääkonttorin pysäköintihalliin asennettiin yksi maailman suurimpiin kuuluva sähköautojen latausjärjestelmä. Varman tavoitteena on keventää kiinteistöjen hiilijalanjälkeä 15 % vuoteen 2020 mennessä. Investoinnit uusiutuvaan energiaan on yksi keino, jolla tämä tavoite pyritään saavuttamaan.

Aurinkopaneeleiden ja autojen latausvalmiuden lisäksi Varman pääkonttorissa ollaan ottamassa parhaillaan käyttöön Nuuka Solutions Oy:n kehittämää IoT-ratkaisua. Sen avulla Varma kerää ja hallinnoi valtavaa määrää kiinteistöissä syntyvää dataa. Tämän datan avulla pystytään kokonaisvaltaisesti kehittämään kiinteistön energiatehokkuutta, optimoimaan sisäilmaolosuhteita ja tehostamaan mm. lämmitys- ja ilmanvaihtoprosesseja.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä