Keräämme eri asiakasryhmiltä jatkuvasti palautetta, jota hyödynnämme palvelujemme kehittämisessä. Viime vuoden tulosten mukaan korkealla tasolla ollut asiakastyytyväisyys on entisestään parantunut.
Asiakkaamme antoivat meille viime vuonna huimat 42 000 palautetta. Mittauksessa on mukana lähes 200 asiakastyötä tekevää varmalaista. Keräämme palautetta puhelin- ja sähköpostipalvelusta sekä asiakastapaamisista, ja mittaamme asiakastyytyväisyyttä arvosanalla sekä suositteluindeksillä.
Hyödynnämme asiakkailta saamaamme palautetta systemaattisesti arjen työn kehittämisessä. Puhelinpalvelumme laatua seuraamme lähes reaaliaikaisesti. Kehitystyössä erityisesti sanallinen palaute on arvokasta. Sen avulla olemme esimerkiksi tehneet parannuksia sähköiseen eläkehakemukseen.
Viime aikoina myös työeläkealalla on otettu käyttöön robotiikkaa prosessien tehostamisessa. Robotiikan aikakaudellakin asiakkaan kuuntelusta lähtevällä laadukkaalla asiakaspalvelulla on tärkeä tehtävä. Molemmilla tähtäämme samaan lopputulokseen - tyytyväiseen asiakkaaseen, jonka odotukset on ylitetty.
Viime vuonna Varman eläkepalvelujen asiakaspalvelu valittiin maan parhaaksi ja Varmasta löytyi myös Suomen paras asiakaspalvelija.
Asiakkaidemme palautetta:
- Erinomaisen liiketoiminta- ja ratkaisukeskeinen työtapa, hyvä ennakkovalmistautuminen
- Olemme aina saaneet loistavaa palvelua Varmalta. Epävarmoina aikoina olemme saaneet joustavuutta maksuihin, eräpäiviä siirretty jne. Yrittäjillä ei ole helppoa tänä päivänä, mutta Varmalle tuntuu olevan kaikki asiakkaat yhtä tärkeitä, vaikka yrittäjällä ei menisikään hyvin.
- Asiaani koskevat kysymykseni tulivat selvitetyksi ja sain vielä lisää neuvoja, joita en olisi osannut edes kysyä. Todella hyvää palvelua sain. Iso kiitos siitä.
- Palvelunne on ollut täsmällistä sekä ajallaan toimitettua. Minulla on ollut ja on vieläkin turvallinen olo olla asiakkaanne.
- Nopea päätös, sujuva sähköinen palvelu, hyvät ohjeet ja neuvot. Kaikki sujui niin kuin pitääkin.
Lukuja asiakastyytyväisyydestä: