Varma ja Finnkino solmivat pitkän jatkovuokrasopimuksen Tampereen Finlaysonin alueella sijaitsevista toimitiloista. Finnkino Plevna -nimellä tunnettu elokuvateatteri on toiminut alueella vuodesta 1999 lähtien, ja se on yksi Finlaysonin alueen viihteen ja vapaa-ajan palvelutarjonnan kivijaloista.
Vuokrasopimuksen jatkaminen mahdollistaa osaltaan uudistus- ja kehitysinvestointeja Plevnaan. Plevnassa on 10 teatterisalia, joista suurimpaan avataan Suomen neljäs huippuvarusteltu Finnkino Scape -sali. Scape-salissa elokuvaelämys viedään uudelle tasolle ensiluokkaisten puitteiden ja korkeatasoisen esitystekniikan avulla. Scape-salit löytyvät myös Helsingin Tennispalatsista, Espoon Omenasta ja kolmas avataan Turkuun pääsiäisenä.
– Finlaysonin alue on yksi Varman merkittävimmistä kiinteistöomistuksista. Haluamme kehittää tätä ainutlaatuista aluetta monipuolisena työpaikkojen ja palveluiden keskittymänä, osana tällä hetkellä vahvassa muutosvaiheessa olevaa Tampereen kaupunkikeskustaa, toteaa Varman kiinteistöpäällikkö Kai Niinimäki.
Finnkino Plevnan uudistusten myötä Finlaysonin alueen asema Tampereen keskustan monipuolisena viihteen ja vapaa-ajan keskittymänä vahvistuu entisestään. Viime kuukausina alueen viihdetarjonta on kasvanut myös mm. Room Escape Finlandin avatessa syksyllä yhden Euroopan suurimmista pakopelikeskuksista TR9-rakennuksessa ja maaliskuussa Viihdekeskus ZBasen avatessa Mediatunnelissa. Finlaysonin alueella toimii useita viihteen ja vapaa-ajan yrityksiä, kuten kahviloita, ravintoloita, taidegalleria, museoita ja yökerho.