Laskemme jo päiviä tulorekisteriin

Monessa yrityksessä on Lean-ajattelun hengessä "leanattu" prosesseja pois turhista toiminnoista ja pullonkauloista. Tulorekisterihanketta voi pitää julkisten palvelujen suurena leanausprojektina, joka vaatii valmisteluja kaikilta rekisterin käyttäjiltä. Varma valmistautuu tulorekisterin tuloon uusimalla osan keskeisistä järjestelmistään ja tukemalla asiakkaidensa siirtymistä uuteen toimintamalliin. Aikataulu on tiukka – Varmassa lasketaan jo päiviä.

Tulorekisteri tehostaa alan toimintaa

Tulorekisterin tulemisesta on työeläkealalla tiedetty jo pitkään ja Varmassakin valmistelut on aloitettu jo yli vuosi sitten. Varma uusii laajasti järjestelmiänsä ja tarvittavien muutosten aikataulu on tiukka.

– Edessä on paljon työtä, testausta ja lisää testausta. Ensi vuoden alkuosa on kuoppaista, sillä kuljetamme rinnalla vanhaa ja uutta alustaa ja toimintatapaa. Asiat laitetaan kuitenkin valmistumaan ajoissa, kertoo tietohallinnosta ja eläkepalveluista vastaava johtaja Tiina Kurki.

Tiina Kurki

– Tulorekisteri on oikeastaan koko alan toiminnan tehostamista. Tällä hankkeella kootaan kaikki palkkatiedot samaan paikkaan ja tehdään asiakkaidemme elämästä helpompaa, toteaa aktuaari- ja vakuutuspalvelujen johtaja Pasi Mustonen.

Pasi Mustonen

– Uusitut järjestelmät ja prosessit näkyvät asiakkaille parempina verkkopalveluina ja entistä reaaliaikaisempana tietona. Esimerkiksi työeläkeote tulee siten olemaan ajantasaisempi. Olemme aiemmin olleet puolitoista vuotta vanhan tiedon varassa, kertoo Kurki.

– Varmalle kertyy jatkossa asiakaskohtaista dataa aiempaa enemmän ja ajantasaisemmin ja sitä pystytään varmasti hyödyntämään asiakkaille tarjottavissa palveluissa, painottaa Mustonen.

Oikein ilmoitetut palkkatiedot kaiken pohjana

Työeläkevakuutusyhtiössä palkat ovat kaiken keskiössä. Oikein ilmoitetut palkat ovat pohjana oikein perityille vakuutusmaksuille ja lopulta oikein karttuneeseen työeläkkeeseen.

– Iso osa vakuutuspalveluiden jokavuotista työtä on ollut saada asiakkaidemme työntekijöiden palkat oikein rekisteriin ja laskea vakuutusmaksu. Jatkossa palkkatieto tulee meille ajantasaisempana ja tasalaatuisena tulorekisterin seulan läpäisseenä ja se vaatii vähemmän selvitettävää asiakkaan kanssa, kertoo Mustonen.

– Kun asiakas maksaa palkat ja ilmoittaa ne viiden päivän sisällä tulorekisteriin, voimme laskea asiakkaalle heti koko lailla lopullista vakuutusmaksua. Pääsemme eroon massiivisesta vuosilaskennasta. Sitä mukaa kun palkkoja ilmoitetaan, sitä mukaa maksuja lasketaan ja laskutetaan, toteaa Mustonen.

– Myös eläkkeiden laskenta ja eläkepäätösten antaminen nopeutuvat entisestään, kun meidän ei tarvitse odottaa eläkkeenhakijan viimeisiä ansiotietoja työnantajalta, lisää Kurki.

Tulorekisterikoulutus Salmisaaressa keväällä 2018

Varma kouluttaa ja elää mukana muutoksessa

Kevään aikana varmalaiset ovat järjestäneet erilaisia asiakastilaisuuksia tulorekisteriin valmistautumisesta ja siihen liittyvistä muutoksista. Koulutustilaisuuksien suosio ja niistä saatu palaute yllätti järjestäjät positiivisesti.

– Webinaarissa taisi olla osallistujaennätys ja Salmisaaressa pidetty tilaisuutemme uusittiin jonon vuoksi heti viikkoa myöhemmin. Foorumille, jossa voi kysyä ja keskustella asiantuntijoiden kanssa, oli selvä tilaus. Jatkamme koulutuksia syksyllä samalla konseptilla, muutaman paikkakunnan lisäyksellä, varmistaa tilaisuuksien emäntänä toiminut vakuutuspalvelujohtaja Riikka Nivus.

Riikka Nivus

 Lue lisää tulorekisteristä

• Verohallinnon sivulta tulorekisteri.fi
• Seuraa Twitterissä @TuloRekisteri

Tiesitkö?

Reilusti yli kymmenen varmalaista asiantuntijaa on ollut mukana Verohallinnon alaisen tulorekisterihankkeen toteuttamiseen liittyvissä työryhmissä ja yli 100 varmalaista muissa alan valmistelevissa ryhmissä ja jaostoissa.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä