Varma kesän merkki – kesätyöntekijöitä näkyy toimiston käytävillä

​Meillä Varmassa on touko- ja kesäkuun aikana aloittanut reilu 20 kesätyöntekijää. Olemme mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa ja tänä vuonna tavoitteenamme on tarjota kesätyöpaikkoja erityisesti hakijoille, jotka hakevat ensimmäistä oman alansa työpaikkaa. Usein ovet aukeavat huomattavasti helpommin, kun CV:stä löytyy vähintään se yksi työkokemus omalta alalta. Haluamme vastuullisena kesätyönantajana olla edistämässä nuoren työnhakua tulevaisuudessa.

Järjestimme keväällä ryhmähaastattelutilaisuuksia, joihin kutsuimme lähes 100 hakijaa, jotka olivat hakemassa oman alansa ensimmäistä työpaikkaa. Ryhmähaastattelut olivat mahdollisuus nuorille kertoa omasta osaamisestaan ja vakuuttaa meidät persoonallaan, vaikka alan työkokemus vielä puuttui. Valitsimme ryhmähaastatteluiden pohjalta noin puolet kuluvan kesän kesätyöntekijöistä. Nuoret hurmasivat meidät ryhmähaastatteluissa hyvällä valmistautumisella, sanavalmiudella ja iloisella otteellaan.

Kesä on jo hyvässä vauhdissa ja kesätyöntekijät perehtyvät tehtäviinsä, tiimiin ja työympäristöön. Lähiviikkoina aloitamme myös yhtiöperehdytystilaisuudet, jossa kerromme laajemmin, mitä kaikkea Varmassa tehdään ja käymme läpi mm. strategiaa ja vastuullisuusohjelmaa sekä työkulttuurimme uudistamista. Esittelemme eri liiketoimintoja, jotta kesätyöntekijät saavat laajemman kuvan, millaisia tehtäviä ja uramahdollisuuksia meillä on tarjolla. Tilaisuuksien tavoitteena on myös saada uusia ideoita toimintamme kehittämiseen sekä luoda kesätyöntekijöille mahdollisuus tutustua ja verkostoitua toistensa kanssa.

Meillä vakiporukalla on tärkeä rooli varmistaa onnistunut kesätyökokemus. Nuoret tarvitsevat riittävää perehdytystä, jatkuvaa palautetta työstään sekä mahdollisuuden olla mukana kehittämässä työtä ja toimintatapoja. Yritykselle kesätyöntekijät ovat tärkeä voimavara, jotka tuovat uusia, tuoreita ajatuksia ja auttavat kehittämään houkuttelevaa työnantajakuvaa.

Videolla HR-partneri Pauliina Heiskanen ja HR:n ja viestinnän kesätyöntekijä Anni Nurmi kertovat, mitä kaikkea Varman kesätyöntekijöille on suunnitteilla kuluvan kesän aikana.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä