Neuvontapäällikkö Marjukka Matikainen voittoon Vuoden palveluesimies -kilpailussa

Varmassa työskentelevä neuvontapäällikkö Marjukka Matikainen on voittanut Wave-asiakaspalveluverkoston Vuoden palveluesimies -kilpailun. Palkintoperustelujen mukaan hänet nosti voittoon taito johtaa joukkojaan keskeltä ja kaikkien kanssa yhdessä, antaen vastuuta ja vapautta.

Marjukka Matikainen työskentelee Varman eläkepalveluissa neuvontatiimin esihenkilönä. Tiimissä työskentelee 11 eläkkeiden ja työeläkekuntoutuksen asiakaspalvelun ammattilaista.

- On ollut hienoa saada työskennellä eläke- ja kuntoutusneuvonnan esihenkilönä useamman vuoden ajan ja päästä seuraamaan läheltä ja tukemaan omalta osaltani merkityksellistä ja vaativaa asiakaspalvelutyötä. Esihenkilönä ei voi onnistua yksin, ja siksi haluankin kiittää erityisesti tiimini asiantuntijoita, omaa esihenkilöä ja kollegoita innostavasta yhteistyöstä, Marjukka Matikainen sanoo.

- Marjukka on arvostettu, yhteistyökykyinen, rakentava ja johdonmukainen omassa työssään. Kaikessa tekemisessään hän toimii asiakaskeskeisesti, Marjukka Matikaisen esihenkilö, eläkepalvelujohtaja Arto Hartikainen kertoo.

Marjukka Matikaisella on pitkä kokemus sekä asiakaspalvelussa työskentelystä että esihenkilötyöstä.

- Esihenkilönä Marjukka arvostaa tiiminsä asiantuntijoita, antaa heille vastuuta ja on itse mahdollistamassa alaistensa työssä onnistumista. Marjukka on myös mukana työeläkealan yhteisessä kehittämistyössä.

Marjukan ja hänen tiiminsä erinomainen työ näkyy myös asiakastyytyväisyydessä. Tänä vuonna asiakkaat ovat antaneet neuvontatiimin asiakaspalvelulle keskimääräiseksi kouluarvosanaksi peräti 9,4. Palautetta on lokakuun loppuun mennessä antanut noin 4 500 asiakasta.

Kilpailussa menestyi myös kuntoutusasiantuntija Heidi Mollgren, joka sijoittui Vuoden palveluasiantuntija -kilpailussa kolmen haastatellun finalistin joukkoon. Hän kohtaa asiakkaan avoimesti ilman ennakkoasennetta, rohkaisee ja motivoi sekä palvelee asiakkaita luontevasti kolmella eri kielellä.

Voittajat palkittiin asiakaspalvelun ammattilaisten ja kehittäjien Yhteys 2020 -konferenssissa 10.11.

Lue kilpailusta lisää Asiakaspalveluverkosto Waven blogista.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä