Hanna Kaskela johtamaan Varman koko vastuullisuutta

Varman vastuullisuuden johtaminen siirtyy vuoden 2022 alussa kokonaisuudessaan Hanna Kaskelan vastuulle. Kaskela toimii tällä hetkellä Varman vastuullisen sijoittamisen johtajana.

– Hanna Kaskela on tehnyt hyvää työtä Varman vastuullisen sijoittamisen kokonaisuuden kanssa, ja tämä on luonteva kohta tarjota Hannalle uusia vastuita, vahvistaa toimitusjohtaja Risto Murto.

– Nykyisen yritysvastuupäällikkömme Katariina Sillanderin siirtyessä uusiin haasteisiin Varman ulkopuolelle, avautui tilaisuus tarkastella vastuullisuuskokonaisuutta uusin silmin. Pohdimme yhdessä Riston ja Reiman kanssa, että tässä olisi hyvä kohta yhdistää nämä tällä hetkellä kahdessa toiminnossa tehtävät vastuullisuustyöt yhteen paikkaan, kertoo HR-, viestintä- ja vastuullisuustoimintoa johtava Katri Viippola.

Hanna Kaskela raportoi myös uudessa roolissaan varatoimitusjohtaja Reima Rytsölälle.

– Vastuullisuus on Varman strategian keskiössä ja uskon, että yhdistämällä tekemiset saman organisaation alle saamme entistä enemmän vaikuttavuutta toimintaamme. Katrin jättämät saappaat vastuullisuuden saralla ovat tietysti isot, mutta olen varma, että Hanna pystyy vastaaman haasteeseen, sanoo sijoituksista vastaava varatoimitusjohtaja Reima Rytsölä.

Hanna Kaskela aloittaa uudessa roolissaan sijoituksista ja yritysvastuusta vastaavana johtajana tammikuun alussa 2022. Katri Viippola jatkaa Varman johtoryhmän jäsenenä ja johtaa jatkossakin Varman viestintää ja HR:ää.

Lisätietoja antavat: Risto Murto, Reima Rytsölä, Katri Viippola ja Hanna Kaskela.

Lisätietoa

Risto Murto

Toimitusjohtaja, Varma

Reima Rytsölä

Varatoimitusjohtaja, sijoitukset

Katri Viippola

Johtaja, Ihmiset, viestintä ja kehittäminen

Hanna Kaskela

Johtaja, Vastuullisuus ja viestintä

Voisit olla kiinnostunut myös näistä