Varma uudisti toimitilasivustonsa – sopiva toimisto- ja liiketila löytyy nyt entistä helpommin

Varma omistaa noin 800 000 neliömetrin verran toimisto- ja liiketiloja, joita se vuokraa asiakkailleen. Sopivien tilojen löytäminen on entistä helpompaa Varman juuri julkaistulla toimitilasivustolla.

Toimitilasivusto pyrkii helpottamaan vapaisiin tiloihin tutustumista ja sopivan tilan löytämistä. Heti etusivulla on yksinkertainen hakutoiminto, jossa korostuvat toimitilaa etsivien tärkeimmät valintakriteerit.

– Tilan koko ja sijainti ovat yleensä ensimmäiset asiat, joiden perusteella tiloja etsitään. Julkiset kulkuyhteydet sekä tilan lähellä tai itse kohteessa sijaitsevat palvelut ovat niin ikään merkittäviä. Myös maantieteellinen haku on sivustolla helppoa, kertoo Varman toimitilajohtaja Toni Pekonen.

Työeläkeyhtiö Varma on kotimainen kiinteistösijoittaja, jolle vastuullisuus on tärkeää kaikessa toiminnassa. Kiinteistökohteita kehitetään jatkuvasti yhä vastuullisempaan suuntaan.

– Uskomme, että vastuullisuus ja sen huomioiminen kiinteistöissä tulee korostumaan jatkossa myös toimitilojen valinnassa.

Työelämän murros muuttaa tilatarpeita

Korona-aika ja sen vaikutukset työskentelyyn ovat muuttaneet toimisto- ja liiketiloihin liittyviä tarpeita. Pekosen mukaan monen yrityksen toimintakulttuuri on muuttunut, ja tilojen on tuettava uutta toimintakulttuuria.

– Yritysten on tärkeää tiedostaa, millaista työtä toimistolla tehdään nyt ja jatkossa, sillä tämä vaikuttaa tilatarpeisiin. Tehdäänkö esimerkiksi tiimityötä ja projekteja enemmän, tai tarvitaanko henkilökohtaisia työpisteitä vähemmän?

Murrosaika jatkuu ja monet yritykset miettivät sopivaa tilojen määrää ja sisältöä. Varman asiantuntijat voivat auttaa tarpeiden tarkentamisessa.

– Käymme erilaisten yritysten kanssa paljon keskustelua työelämän muutoksesta, ja samalla oma tietämyksemme kasvaa. Autamme asiakkaitamme tässä pohdinnassa ja myös laaja kumppaniverkostomme on tarvittaessa heidän käytettävissään. Jos sopiva tila löytyy, tuttu yhteyshenkilö jatkaa asiakkaan apuna myös vuokrakauden aikana, Pekonen sanoo.

Asiakkaiden palaute tärkeä kompassi sivustouudistuksessa

Toimitilasivuston uudistuksessa päämääränä oli selkeä sivusto ja sujuva, asiakaskeskeinen Varma. Siksi suunnittelutyötä tehtiin vahvasti asiakkaita kuunnellen. Asiakasryhmiä tunnistettiin kolme: suurten, yli 1 000 neliömetrin tilojen vuokraajat, pienempien tilojen vuokraajat sekä toimitilojen välittäjät. Asiakasryhmien tarpeita selvitettiin haastattelujen avulla.

–Myös asiakkaiden toiveissa korostui sivuston selkeys sekä se, että yhteyshenkilöiden tiedot löytyisivät mahdollisimman helposti. Lisäksi asiakkaat toivoivat, että toimitiloja pääsee etsimään sivustolta mahdollisimman helposti ja suoraviivaisesti. Näin päädyimme hakupohjaiseen etusivuun, josta on karsittu tarpeeton tekstisisältö, kertoo uudistuksesta vastannut markkinointipäällikkö Rosa Heinonen Varmasta.

Nämä toiveet toteutuivat. Etusivun hakutoiminto ja selkeät asiakaspolut auttavat asiakkaita löytämään tarvitsemansa tiedon nopeasti. Yhteydenottoon on tarjolla useita kanavia, joista asiakas voi valita itselleen luontevimman.

Uutta toimitilasivustoa rakentanut varmalaisten työryhmä iloitsee uuden, entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin vastaavan sivuston avaamisesta. Takana vasemmalta uudistuksesta vastannut Rosa Heinonen ja digipalveluiden päällikkö Heidi Vehokari. Edessä vasemmalta scrum master Maija Lieke ja suunnittelija Katja Järvenpää.

Asiakkaat osallistuivat myös sivuston testaukseen. Näin saatiin tietoa siitä, kuinka hyvin tietoa löytyi. Tarpeen mukaan rakennetta muutettiin loogisemmaksi.

Toimitilasivusto tuotiin uudistuksessa samaan ympäristöön kuin vuosi sitten uudistettu Varma.fi-sivusto. Myös toimitilasivuston ilme vastaa nyt Varma.fi-sivuston ilmettä, ja sivusto on näin saumaton osa Varman digipalvelukokonaisuutta.

– Sivuston ylläpito ja hallinta siirtyi talon sisälle, mikä tukee sivuston jatkokehitystä. Otamme mielellään vastaan palautetta uudistetusta sivustosta, ja jatkossa pystymme vastaamaan toiveisiin entistä joustavammin, Heinonen lupaa.

Tutustu uuteen toimitilasivustoon.

Uudelta toimitilasivustolta löydät

  • Vapaat toimitilat eri kriteereillä
  • Selkeät kohdekuvaukset kuvineen ja pohjapiirustuksineen
  • Yhteyshenkilöt, jotka kertovat lisää kiinnostavista kohteista
  • Tietoa Varmasta vuokranantajana
  • Tietoa kiinteistöjen vastuullisuudesta
  • Tietoa kiinteistöjen kunnosta ja ylläpidosta

Voisit olla kiinnostunut myös näistä