Hanna Kaskela on nimitetty Varman vastuullisuudesta ja viestinnästä vastaavaksi johtajaksi

Hanna Kaskela (KTM) aloittaa 1.6. varman vastuullisuudesta ja viestinnästä vastaavana johtajana. Kaskelasta tulee samalla Varman johtoryhmän jäsen, ja hän raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Risto Murrolle.

– Hanna Kaskelalla on vankka kokemus Varman vastuullisuuden kehittämisestä, ja olen iloinen voidessamme nimittää hänet vastaamaan vastuullisuuden ja viestinnän kokonaisuudesta johtoryhmän jäsenenä, sanoo toimitusjohtaja Risto Murto.

Kaskela siirtyy vastuullisuus- ja viestintäjohtajaksi Varman vastuullisuusjohtajan tehtävästä. Kaskela on työskennellyt Varmassa vuodesta 2003 alkaen ja toiminut ennen vastuullisuusjohtajan tehtävää muun muassa salkunhoitajana ja vastuullisen sijoittamisen johtajana.

– Kiitän saamastani luottamuksesta ja tartun innolla uuteen tehtävään, jossa yhdistyvät Varman toiminnalle keskeinen vastuullisuus sekä strategisesti tärkeä viestintä, sanoo Hanna Kaskela.

Varman viestinnästä on aiemmin vastannut Ihmiset, viestintä ja kehittäminen -toiminnon johtaja Katri Viippola, joka siirtyy 1.6. alkaen Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtajaksi.

Varma on käynnistänyt haun HR- ja kehittämisjohtajan tehtävän täyttämiseksi.

Lisätietoja

Risto Murto

Toimitusjohtaja, Varma

Voisit olla kiinnostunut myös näistä