Varman johtaja Katri Viippola siirtyy uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle

Varman HR:ää, viestintää ja kehittämistä johtava Katri Viippola on irtisanoutunut ja siirtyy uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle. Viippola on nimitetty Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtajaksi.

Viippola on työskennellyt Varmassa johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2016. 

– Haluan kiittää Katria energisestä ja asiantuntevasta työstä Varmassa. Hänen kanssaan on ollut aina ilo tehdä yhteistyötä Varman kehittämisessä, sanoo Varman toimitusjohtaja Risto Murto.

– Lämpimät kiitokset kaikille kollegoille ja yhteistyökumppaneille menneistä vuosista ja erityiskiitokset varmalaisille yli seitsemästä yhteisestä vuodesta. Nämä ovat olleet mielenkiintoisia kehityksen aikoja, kun olemme yhdessä rakentaneet Varman työkulttuuria, toimintatapoja, vastuullisuutta ja brändiä, kiittää Katri Viippola.

Viippola aloittaa uudessa tehtävässä kesäkuun alussa.

Lisätietoja

Risto Murto

Toimitusjohtaja, Varma

Voisit olla kiinnostunut myös näistä