Siirry sisältöön

Viikon vinkit työelämän kehittämiseen: Ihminen tehköön sitä, mihin kone ei pysty

21.12.2017
työelämä
Blogi

Vuoden viimeisissä viikon vinkeissä kerrataan ja reflektoidaan syksyn kuuminta puheenaihetta; työn muutosta.

"Kaikki, mikä voidaan, automatisoidaan."
"Muutos ei tule koskaan olemaan niin hidasta kuin nyt."

"Korvaavatko älykkäät koneet ihmisen?"
"Entä jos työ loppuu?"

Tämän tyyppiset heitot, huudahdukset ja kysymykset ovat olleet lähes kaikkein huulilla tänä syksynä. 

Sanat digitalisaatio, automatisaatio, robotiikka ja tekoäly ovat toistuneet viikosta ja kuukaudesta toiseen medioissa, ja useat ovat kuvailleet työn murrosta neljänneksi teolliseksi vallankumoukseksi. Välillä keskustelussa on ollut ymmärrettävästi havaittavissa epävarmuutta ja jopa pelkoa tulevasta.

Toisaalta vähintään yhtä paljon kuin teknologian eksponentiaalisesta kehityksestä, puhetta on syntynyt myös ihmisen osasta uudessa työssä. Keskusteluissa ovat toistuneet näkemykset tulevaisuuden työelämätaidoista kuten empatiasta, vuorovaikutustaidoista, uusiutumis- ja oppimiskyvystä, ongelmanratkaisutaidoista ja itseohjautuvuudesta. Organisaatiotasolla huomio on suuntautunut entistä vahvemmin työn mielekkyyden ja merkityksen johtamiseen.

Parhaimmillaan teknologisen kehityksen meille suomat mahdollisuudet vapauttavat meidät tekemään aiempaa enemmän asioita, jotka ovat meille sisäisesti motivoivia, merkityksellisiä ja kokonaisvaikutuksiltaan merkittäviä. Pystymme tekemään entistä enemmän hyvää ja tuottamaan entistä enemmän arvoa.

Tulemme siis jatkossakin ratkaisemaan toisten ihmisten ongelmia toisten ihmisten kanssa. Apunamme meillä on vain koko ajan tehokkaammat digitaaliset työkalut.

Tommy Tabermannia lainaten, ihminen tarvitsee ihmistä. Nyt, ja myös vuonna 2018.

Levollista Joulunaikaa ja Ihmisuskoista Uutta Vuotta,
Sonja

---

"Viikon vinkeissä Varman työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Sonja Strömsholm koostaa yhteen mielenkiintoisia artikkeleja ja blogikirjoituksia työelämän kehittämisen ajankohtaisista aiheista. Linkkivinkkien tarkoitus on tarjota sinulle uusia innostavia ajatuksia ja työkaluja työsi tueksi Suomen eri huippuasiantuntijoilta."

---

TOP10-vinkit työn muutoksesta:

Työ muuttuu – johtamisenkin pitää muuttua

Ihmisten työvoimaa haaskataan rutiinitöissä, pelkää aivotutkija – ”Teknologia ei tehosta työntekoa, jos sitä käytetään väärin”

Tekoäly tuo vaihtoehtoja, mutta luovuus jää ihmiselle – Keinoälyguru Jacques Bughin: "Kaikki päätökset eivät ole aina järkeviä"

Tekoäly tekee sinunkin työstäsi ihmissuhdetyötä

Kun johtajaa ei enää tarvita – Mikä ihmeen Teal?

"Uuden työn" avainkäsite ei olekaan itseohjautuvuus

Tulevaisuudentutkija: uuden ajan yritys putsaa pois hierarkiat

Uusi työ on täällä

Työn muutos pistää koko yhteiskunnan uusiksi

OP:sta katoaa tuhansia työpaikkoja, tuleeko mitään tilalle? Historia opettaa, että teknologia sekä tuhoaa että luo työtä

Sonja Strömsholm
Sonja Strömsholm
Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö, Varma
Sonja Strömsholm toimii työkykyjohtamisen kehityspäällikkönä Varmassa. Sonjan missio on, että mahdollisimman moni voisi maanantaiaamuna herätessään olla innoissaan uuden työviikon alkamisesta ja kokea työnsä merkitykselliseksi. Työssään Sonja auttaa organisaatioita kehittämään johtamisen ja vuorovaikutuksen laatua sekä parantamaan työn mielekkyyttä ja sujuvuutta liiketoiminnan tavoitteiden suunnassa.

Sonjaa innostavia asioita ovat muuttuvan työelämän ilmiöt, sisäisen motivaation ja tunteiden johtaminen, yhteisöjen rakentaminen, nykytaide, laulaminen, lukeminen ja luonto.
var disqus_shortname = 'varmafi'; var disqus_identifier = '81546267-3761-40a9-a282-a875c0a1a350' + '-' + 'fi'; var disqus_title = 'Viikon vinkit työelämän kehittämiseen: Ihminen tehköön sitä, mihin kone ei pysty'; var disqus_url = 'https://www.varma.fi/muut/blogi/postaukset/2017-q4/viikon-vinkit-tyoelaman-kehittamiseen-ihminen-tehkoon-sita-mihin-kone-ei-pysty/'; var disqus_config = function () { this.language = 'fi'; }; (function () { var dsq = document.createElement('script'); dsq.type = 'text/javascript'; dsq.async = true; dsq.src = '//' + disqus_shortname + '.disqus.com/embed.js'; (document.getElementsByTagName('head')[0] || document.getElementsByTagName('body')[0]).appendChild(dsq); })();
(function (w, d, s, l, i) { w[l] = w[l] || []; w[l].push({ 'gtm.start': new Date().getTime(), event: 'gtm.js' }); var f = d.getElementsByTagName(s)[0], j = d.createElement(s), dl = l != 'dataLayer' ? '&l=' + l : ''; j.async = true; j.src = '//www.googletagmanager.com/gtm.js?id=' + i + dl; f.parentNode.insertBefore(j, f); })(window, document, 'script', 'dataLayer', 'GTM-MJL5CR'); (function () { window.ldfdr = window.ldfdr || {}; (function (d, s, ss, fs) { fs = d.getElementsByTagName(s)[0]; function ce(src) { var cs = d.createElement(s); cs.src = src; setTimeout(function () { fs.parentNode.insertBefore(cs, fs) }, 1); } ce(ss); })(document, 'script', 'https://sc.lfeeder.com/lftracker_v1_kn9Eq4RRYxk4RlvP.js'); })(); (function(w, t, f) { var s='script',o='_giosg',h='https://service.giosg.com',e,n;e=t.createElement(s);e.async=1;e.src=h+'/live/'; w[o]=w[o]||function() {(w[o]._e=w[o]._e||[]).push(arguments)} ;w[o]._c=f;w[o]._h=h;n=t.getElementsByTagName(s)[0];n.parentNode.insertBefore(e,n); })(window,document,3860); (function(h,o,t,j,a,r){ h.hj=h.hj||function(){(h.hj.q=h.hj.q||[]).push(arguments)}; h._hjSettings={hjid:928553,hjsv:6}; a=o.getElementsByTagName('head')[0]; r=o.createElement('script');r.async=1; r.src=t+h._hjSettings.hjid+j+h._hjSettings.hjsv; a.appendChild(r); })(window,document,'https://static.hotjar.com/c/hotjar-','.js?sv='); var _paq = _paq || []; /* tracker methods like "setCustomDimension" should be called before "trackPageView" */ _paq.push(["setCookieDomain", "*.varma.fi"]); _paq.push(["setDomains", ["*.varma.fi"]]); _paq.push(['trackPageView']); _paq.push(['enableLinkTracking']); (function() { var u="//piwik.varma.fi/piwik/"; _paq.push(['setTrackerUrl', u+'piwik.php']); _paq.push(['setSiteId', '1']); var d=document, g=d.createElement('script'), s=d.getElementsByTagName('script')[0]; g.type='text/javascript'; g.async=true; g.defer=true; g.src=u+'piwik.js'; s.parentNode.insertBefore(g,s); })();