Hakutulokset

Ei tuloksia haulle "{{searchTerm}}"

Kriittisen arvioinnin lisäksi olemme saaneet paljon kannustusta, Suomen Erityisjätteen liiketoimintajohtaja Riina Rantsi tiivistää Kasvu Openin sparraukset. Yhtiö sai kunniamaininnan Kiertotalouden Kasvupolun finaalissa.
Kriittisen arvioinnin lisäksi olemme saaneet paljon kannustusta, Suomen Erityisjätteen liiketoimintajohtaja Riina Rantsi tiivistää Kasvu Openin sparraukset. Yhtiö sai kunniamaininnan Kiertotalouden Kasvupolun finaalissa.
Sparrauspäivien aikana menimme paljon eteenpäin liikeidean kehittämisessä, kertoo Kiertotalouden Kasvupolun finaalin voittaneen Ekox Finlandin yrittäjä Nina Palmu.
Sparrauspäivien aikana menimme paljon eteenpäin liikeidean kehittämisessä, kertoo Kiertotalouden Kasvupolun finaalin voittaneen Ekox Finlandin yrittäjä Nina Palmu.
Kiertotalouden Kasvupolun finaali pidettiin tiistaina 16. elokuuta Varman pääkonttorin tiloissa.
Kiertotalouden Kasvupolun finaali pidettiin tiistaina 16. elokuuta Varman pääkonttorin tiloissa.

Kasvuyritykset tekevät kiertotaloudesta uutta bisnestä

17.8.2016

Kiertotaloudesta uutta liiketoimintaa kehittävät kasvuyritykset saivat liikeideoilleen sparrausta Kiertotalouden Kasvupolulla.

Kiertotaloudesta liiketoimintaa ja kasvua hakevia yrityksiä sparrattiin nyt ensimmäistä kertaa osana Kasvu Openia, joka on Suomen suurin yritysten kasvun sparrauskilpailu.

Maksuttomaan Kiertotalouden Kasvupolku -ohjelmaan valittiin mukaan 15 yritystä 44 hakijan joukosta.

Kasvupolkuun valittujen yritysten liikeideat perustuvat kiertotalouden kantavaan ajatukseen, jonka mukaan luonnosta otettuja raaka-aineita pidetään kierrossa mahdollisimman pitkään, materiaalien käyttö on tehokasta ja jätteiden synty minimoidaan.

Yritysten joukossa oli muun muassa käytettyjen paristojen hyötykäyttöön, styroksijätteen uusiokäyttöön ja autojen kierrätykseen uudenlaista liiketoimintaa kehittäviä yrityksiä.

Kuonien käsittelystä kasvubisnes

Kiertotalouden Kasvupolun finaali pidettiin tiistaina 16. elokuuta Varman pääkonttorin tiloissa. Kisassa kunniamaininnan sai Suomen Erityisjäte Oy, joka on erikoistunut käsittelemään vaaralliseksi luokiteltuja kiinteitä jätteitä, pilaantuneita maita sekä jätteenpolttolaitosten pohjakuonia.

Yrityksen käsittelykeskus sijaitsee Forssassa. Jätevoimaloiden pohjakuonia se on käsitellyt myös muun muassa Ilmajoella ja Espoossa.
– Pohjakuonien käsittelyssä asiakkaitamme ovat kunnalliset jätteenpolttolaitokset. Tästä liiketoiminnasta on tullut yrityksen ehdoton kasvualue, Suomen Erityisjätteen liiketoimintajohtaja Riina Rantsi kertoo.

Viennissä päänavaus Ruotsiin

Kotimaassa Suomen Erityisjäte on johtava toimija pohjakuonien käsittelyssä. Oman maan markkinat ovat kuitenkin rajalliset, joten yritys on lähtenyt etsimään kasvua muista Pohjoismaista.

Päänavaus uusille markkinoille tapahtui Bodenissa Pohjois-Ruotsissa, jossa yritys on käsitellyt heinä–elokuun aikana noin 20 000 tonnia pohjakuonaa.
– Suomen tavoin Ruotsi ja Norja ovat kuonien käsittelyssä vielä lähtökuopissaan. Pohjoismaissa ei ole muita toimijoita, joilla olisi yhtä edistyksellisiä tapoja hyödyntää kuonia kuin meillä.

Suomen Erityisjätteen käsittelyssä kuonasta erotetaan ensin rautaromu, sitten alumiinin, lyijyn, sinkin ja kuparin kaltaiset arvometallit. Jäljelle jää kiviainesta muistuttava kuona, jota voidaan hyödyntää esimerkiksi betonituotteiden valmistuksessa ja maanrakennuksessa.
– Kuonasta mitään ei päädy kaatopaikalle. Kaikki käytetään hyödyksi, Rantsi painottaa.

Asiantuntijoilta arvokasta sparrausta

Rantsin mukaan yritys lähti hakemaan Kiertotalouden Kasvupolulta lisäpotkua kasvuun ja kansainvälistymiseen.

Ennen Varmassa järjestettyä finaalipäivää yritykset saivat kahden tapaamispäivän aikana sparrausta mylläreiltä eli eri alojen asiantuntijoilta. Kukin yritys tapasi päivien aikana kymmenen asiantuntijaa 45 minuutin luottamuksellisissa tapaamisissa.

Sparraajina oli kiertotalouden, kansainvälistymisen, myynnin, rahoituksen, markkinoinnin ja johtamisen osaajia.

Rantsin mukaan yrityksessä on riittävästi omaa toimialaa koskevaa osaamista, mutta yrityksen liiketoiminnan yleiseen kehittämiseen johto kaipasi ulkopuolisten asiantuntijoiden näkemystä.
– Haimme kilpailusta kriittistä näkökulmaa ja sparrausta, olemmeko oikeilla jäljillä.

Suomen Erityisjätteen liikevaihto on muutamassa vuodessa kaksinkertaistunut ja nousi vuonna 2015 jo kuuteen miljoonaan euroon. Kesän sesonkikautena yritys työllistää noin 15 henkeä, talvella noin kymmenen.
– Haluamme, että kasvu tapahtuu suunnitelmallisesti ja hallitusti.

Rantsin mukaan alkukesällä järjestetyt kaksi sparrauspäivää olivat rankkoja, mutta todella hyödyllisiä.
– Kriittisen arvioinnin lisäksi olemme saaneet paljon kannustusta, että teillä on hyvät mahdollisuudet onnistua.

Voitto toimistolaitteiden kierrättäjälle

Kiertotalouden Kasvupolun finaalin voitti Ekox Finland Oy, joka kierrättää, korjaa, myy ja vuokraa toimisto- ja esitystekniikan laitteita pääkaupunkiseudulla. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni tarpeeton tai käytöstä poistuva laite saataisiin uusiokäyttöön.

Kasvupolun yrityksiä arvioineen tuomariston mielestä Ekox Finlandin liikeidea on mielenkiintoinen ja lupaava.
– Sparrauspäivien aikana menimme paljon eteenpäin liikeidean kehittämisessä. Kaiken kaikkiaan tämä oli meille huikea juttu. Saimme paljon uutta oppia, Ekox Finlandin yrittäjä Nina Palmu sanoo.

Ekox Finland ja kunniamaininnan saanut Suomen Erityisjäte etenevät edelleen valtakunnalliseen Kasvu Open -finaaliin, joka järjestetään 26.–27. lokakuuta Jyväskylässä.

Teksti: Matti Remes
Kuvat: Juha Salminen

{{errorMessage}}

Avainsanat

Blogi