Siirry sisältöön

Varma sijoitti Pariisin alueella sijaitsevaan M Campus -toimistokiinteistöön

30.05.2018
sijoitukset ja talous
kiinteistöt
Uutinen


Varma on ostanut yhdessä PGIM Real Estaten eurooppalaisen kiinteistörahaston kanssa Pariisin alueella Meudonissa sijaitsevan M Campus -toimistokiinteistön. M Campuksen vuokrattava pinta-ala on noin 45 000 neliömetriä.

Toimistokampus koostuu kuudesta Seinen rannalla sijaitsevasta vierekkäisestä modernista toimistotalosta. Kohde on noin 500 metrin etäisyydellä Boulogne Trapèzen toimistoalueesta Seguin-saaren kodalla hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Kiinteistö valmistui vuonna 2006, ja kaksi sen toimistotaloa on juuri remontoitu uusia käyttäjiä varten ja näille toimistotaloille myönnetään BREEAM (Refurbishment and Fit Out) Good -sertifikaatti. Kohteen toimistotaloista loput neljä on vuokrattu kansainvälisille yrityksille.

– Pariisi on Varmalle strateginen markkina. Kaupunki on yksi Euroopan ja maailman johtavia kaupunkeja, jonka toimitilakysyntä perustuu erittäin monipuoliseen talouden rakenteeseen. Myös merkittävät infrastruktuuri-investoinnit kehittävät kaupunkia tulevina vuosina. M Campuksen viereen rakentuu parhaillaan ranskalaisen mediakonserni Vivendin iso kampusalue, sanoo Varman kiinteistöistä vastaava sijoitusjohtaja Ilkka Tomperi.

– Yhteissijoitus yhden maailman johtaviin kiinteistövarainhoitajiin lukeutuvan kumppanin kanssa tarjoaa Varmalle mahdollisuuden tukeutua paikalliseen ja osaavaan tiimiin, jolla on merkittävät kansainväliset resurssit, Ilkka Tomperi sanoo.

PGIM Real Estate on osa Prudential Financialin globaalia varainhoitoyhtiötä PGIM:iä.

Varman kiinteistösijoitusten arvo oli maaliskuun 2018 lopussa 3,6 miljardia euroa. Niistä 2,8 miljardia oli suorissa kiinteistösijoituksissa. Noin 20 % Varman kiinteistösijoituksista on Suomen ulkopuolella.

Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla noin 885 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2017 Varman maksutulo oli 4,9 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 5,5 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli maaliskuun 2018 lopussa 45,7 miljardia euroa.

Lisätietoja:
Ilkka Tomperi, sijoitusjohtaja, kiinteistöt, etunimi.sukunimi@varma.fi, puh. 050 379 1903
Katariina Sillander, yritysvastuu- ja viestintäpäällikkö, etunimi.sukunimi@varma.fi,, puh. 040 7099836

www.varma.fi

Vuosikertomus: https://www.varma.fi/vuosikertomus

Tulostiedot ja sijoitukset:
https://www.varma.fi/muut/yhtiotietoa/Tulostiedot-ja-sijoitukset/

(function (w, d, s, l, i) { w[l] = w[l] || []; w[l].push({ 'gtm.start': new Date().getTime(), event: 'gtm.js' }); var f = d.getElementsByTagName(s)[0], j = d.createElement(s), dl = l != 'dataLayer' ? '&l=' + l : ''; j.async = true; j.src = '//www.googletagmanager.com/gtm.js?id=' + i + dl; f.parentNode.insertBefore(j, f); })(window, document, 'script', 'dataLayer', 'GTM-MJL5CR'); (function () { window.ldfdr = window.ldfdr || {}; (function (d, s, ss, fs) { fs = d.getElementsByTagName(s)[0]; function ce(src) { var cs = d.createElement(s); cs.src = src; setTimeout(function () { fs.parentNode.insertBefore(cs, fs) }, 1); } ce(ss); })(document, 'script', 'https://sc.lfeeder.com/lftracker_v1_kn9Eq4RRYxk4RlvP.js'); })(); (function(w, t, f) { var s='script',o='_giosg',h='https://service.giosg.com',e,n;e=t.createElement(s);e.async=1;e.src=h+'/live/'; w[o]=w[o]||function() {(w[o]._e=w[o]._e||[]).push(arguments)} ;w[o]._c=f;w[o]._h=h;n=t.getElementsByTagName(s)[0];n.parentNode.insertBefore(e,n); })(window,document,3860); (function(h,o,t,j,a,r){ h.hj=h.hj||function(){(h.hj.q=h.hj.q||[]).push(arguments)}; h._hjSettings={hjid:928553,hjsv:6}; a=o.getElementsByTagName('head')[0]; r=o.createElement('script');r.async=1; r.src=t+h._hjSettings.hjid+j+h._hjSettings.hjsv; a.appendChild(r); })(window,document,'https://static.hotjar.com/c/hotjar-','.js?sv='); var _paq = _paq || []; /* tracker methods like "setCustomDimension" should be called before "trackPageView" */ _paq.push(["setCookieDomain", "*.varma.fi"]); _paq.push(["setDomains", ["*.varma.fi"]]); _paq.push(['trackPageView']); _paq.push(['enableLinkTracking']); (function() { var u="//piwik.varma.fi/piwik/"; _paq.push(['setTrackerUrl', u+'piwik.php']); _paq.push(['setSiteId', '1']); var d=document, g=d.createElement('script'), s=d.getElementsByTagName('script')[0]; g.type='text/javascript'; g.async=true; g.defer=true; g.src=u+'piwik.js'; s.parentNode.insertBefore(g,s); })();