Aloita oma eläkevalmennus hyvissä ajoin, kehotamme Varman Tässä iässä 53+ -verkkosivulla. Tämän allekirjoittaa myös ystäväni ja entinen kollegani Lea, jolla on kokemusta eläkkeellä olosta jo muutaman vuoden ajalta. Valmistautumisella Lea ei tarkoita vain eläkevaihtoehtojen selvittämistä, vaikka sekin on tärkeää, vaan laajempaa oman elämän pohdiskelua.
– Jo siinä vaiheessa, kun lapset on saatu maailmalle, pitää tehdä oma suunnitelma. Pitää miettiä, mitkä ovat loppuelämän tavoitteet. Laittaa talous kuntoon, velat pois.
– Pitää pohtia, mikä on tärkeää. Ja toisaalta, minkä toteuttamiseen on realistiset mahdollisuudet. Onko mielessä jokin isompi projekti, jonka vielä voisi toteuttaa ennen eläkkeelle jäämistään? Voi esimerkiksi miettiä, tarvitseeko tulevaisuudessa juuri sellaista asuntoa, jossa asuu nyt. Ja jos ei tarvitse, muuttaako eläkkeellä ollessaan tai sitä ennen. Jonkinmoinen suunnitelma on hyvä olla, vaikka se ei aina sellaisenaan toteutuisikaan. Ja suunnitelmia voi aina muuttaa.
– Realistinen budjetti pitää olla, kun tulot pienenevät.
Realistinen budjetti
Eläketurvakeskuksen mukaan keskieläkkeen taso suhteessa keskiansioihin on noin puolet. Eläkeläisissä ja eläkkeissä on toki eroja, niin kun on palkansaajissakin. Joka tapauksessa eläkkeelle jääminen merkitsee useimmille tulotason ja sen myötä kulutusmahdollisuuksien laskua.
Jos esimerkiksi asunto- tai muita lainoja ei ole maksettu eläkkeelle jäädessä, niiden maksaminen muuttuu eläkkeellä ollessa raskaaksi. Pitää myös miettiä, mitä merkitsee, että työterveyshuolto tai vaikkapa työpaikkaruokailu loppuu. Puhumattakaan it-tuesta!
– Toisaalta, huomauttaa Lea, taitava käsityöihminen, eläkkeellä ollessa vaatteita ei juuri tarvitse ostaa. Kampaajallakin voi käydä harvemmin.
Tästä minulle tulee mieleen muisto työpaikalta: Lea esittelemässä konttorilla hienoa uutta päällystakkiaan. Kirpputorilöytö! Lea harjoitteli eläkkeelle jäämistä.
Ei vain raha-asioita
Kun eläkettään ja budjettiaan laskeskelee, samalla valmistautuu myös henkisesti uuteen elämänvaiheeseen. Suunnitelmien tekemisessä ei ole kysymys vain raha-asioista. Pitää myös suunnitella, mitä eläkkeellä ollessaan tekee. Ja mitä ei tee.
– Varman töissä ollessa sai puhua paljon puhelimessa. Enää ei tee mieli soittaa, paitsi asioita hoitaakseen, toteaa Lea.
– Ikä on tehnyt tehtävänsä: nykyisin sitä tekee eniten sellaisia asioita, joista pitää. Metsätyöt mökillä, mansikkamaa ja marjastus – hyötyliikuntaa! Puutarhakurssi, kasvihuoneentekokurssi, tomaattikurssi, yrttikurssi… hyödyllisiä olleet nekin. Hilloja, mehuja ja uusi kokeilu: suolakurkkuja venäläiseen tapaan. Mieluisa hyvää tekevä käsityöporukka löytyi googlaamalla sanat villasukka ja vapaaehtoistyö.
Apua suunnittelussa
Työeläke on yhä useammille ainoa tai pääasiallinen toimeentulon lähde eläkeaikana. Eläke on ansiosidonnainen: määrään vaikuttavat ansiot ja työvuosien määrä. Työeläke on yhtä yksilöllinen kuin ovat eläkesuunnitelmatkin.
Budjetin suunnittelussa on hyvä tietää, että - toisin kuin monissa muissa maissa - Suomen eläkkeen määrän saa tietoonsa tarkalla tasolla jo etukäteen. Verkkopalvelussamme voit tarkistaa kertyneen eläkkeesi määrän ja laskea arvion tulevasta eläkkeestäsi.
Varmasta saat puhelimitse henkilökohtaista neuvontaa kaikissa eläkeasioissa. Pidämme myös eläkeinfoja asiakasyrityksissämme ja kerran vuodessa eläkeaiheisen illan Varmassa. Kiinnostaako eläke? -webinaarissa 7.2. klo 8.30 puhumme varttuneen aikuisen eläkevaihtoehdoista, eläke-euroista ja muista suunnitteluun ja budjettiin vaikuttavista asioista, tervetuloa kuulolle!