Kevät on perinteisesti vilkasta aikaa yhtiökokouksissa. Varmassa osallistumme aktiivisesti yhtiökokouksiin, sillä näkemyksemme mukaan yhtiökokoukset ovat hyvä kanava sijoituskohteen ja omistajan väliseen vuoropuheluun. Aktiivista osallistumista yhtiökokouksiin edellyttää myös toimintaamme ohjaavat aktiivisen omistajuuden periaatteet. Yhtiökokoukset työllistävätkin vahvasti vastuullisuus- ja osakesijoitustemme tiimejä.
Tänä keväänä olemme osallistuneet vuoden alusta lähtien yhteensä 489 yhtiökokoukseen. Näistä 97 on ollut suomalaisten yritysten ja 392 ulkomaisten yritysten yhtiökokouksia. Jotta toimintamme olisi entistä läpinäkyvämpää ja ennakoitavaa, olemme alkaneet tänä vuonna kertoa yhtiökokousäänestyksistämme verkkosivuillamme etukäteen. Päivitämme listaa viikoittain.
Mistä sitten alkuvuoden yhtiökokouksissa puhuttiin? Alla yhteenveto kolmesta keskeisestä teemasta. Ilahduttavaa oli, että monet teemat linkittyivät kestävään liiketoimintaan ja entistä avoimempaan vuoropuheluun omistajan ja sijoituskohteena olevan yrityksen välillä.
Äänestäminen johdon palkitsemisesta
Suomalaisten yhtiöiden yhtiökokouksissa yhteiseksi teemaksi on noussut johdon palkitseminen. Euroopan Unionin Osakkeenomistajien oikeuksia koskeva Shareholders’ rights directive eli niin sanottu Say on Pay-direktiivi edellyttää, että pörssiyhtiöt tuovat palkitsemispolitiikkansa ja -raporttinsa yhtiökokouksiin äänestettäviksi. Direktiivi tuli voimaan 2020. Nyt palkitsemispolitiikat tulivat toista kertaa äänestettäviksi. Osakkeenomistajalla on oikeus äänestää johdon palkitsemista koskevasta politiikasta vähintään joka neljäs vuosi.
Sääntelyn mukaan osakkeenomistajalla on siis oikeus vaikuttaa yhtiön johdon palkitsemiseen, kun aiemmin yrityksen ei ole tarvinnut esitellä palkitsemisen politiikkaansa yhtiökokouksessa. Yhtiökokous mm. päättää, kannattaako se yrityksen palkitsemispolitiikkaa. Palkitsemisraportista yhtiökokouksessa on neuvoa-antava äänestys.
Direktiivi onkin merkittävästi vilkastuttanut keskustelua palkitsemiseen liittyvistä periaatteista. Se on hyvä asia, kuten myös se, että palkitsemiseen liittyvä raportointi yrityksessä on parantunut. Me Varmassa kannustamme sijoituskohteitamme läpinäkyvään palkitsemiseen ja tarkoituksenmukaisiin palkitsemisjärjestelmiin. Näemme hyvänä kehityksenä myös sen, että yhtiöt ottavat liiketoimintansa kannalta oleelliset vastuullisuustavoitteet nykyistä useammin johdon palkitsemisen kriteereiksi. Tänä vuonna yritysten palkitsemispolitiikoista yli puolelta löytyi kestävyyteen linkattuja kriteereitä palkitsemiselle.
Osakkeenomistajien ehdotukset lisääntyneet
Yhtiökokouksen asialistan laatii yleensä yhtiön hallitus. Osakkeenomistajilla on oikeus esittää myös muita aiheita yhtiökokouksen asialistalle, mutta Euroopassa tätä mahdollisuutta käytetään harvoin.
Yhdysvalloissa osakkeenomistajien tekemät ehdotukset yhtiökokouksissa ovat sen sijaan tavallisempi ilmiö. Ehdotuksilla osakkeenomistajat voivat nostaa esiin asialistan ulkopuolisia asioita, joihin he toivovat sijoituskohteena olevan yrityksen tarttuvan nykyistä paremmin.
Äänestämme mukana osakkeenomistajien ehdotuksissa, jos katsomme niiden vastaavan myös omia näkemyksiämme. Tänä vuonna toukokuun loppuun mennessä Varma on äänestänyt 35 ympäristövastuullisuuteen liittyvässä osakkeenomistajien ehdotuksessa. Olemme kannattaneet osakkeenomistajien ehdotuksia, joissa on vaadittu raportoimaan yritysten arvoketjun olennaisista päästöistä, asettamaan toiminnalle tieteeseen perustuvia päästövähennystavoitteita ja raportoimaan luontokatoon liittyvistä riskeistä. Lisäksi olemme äänestäneet 57 sosiaaliseen vastuullisuuteen liittyvässä osakkeenomistajan ehdotuksessa. Näissä ehdotuksissa on otettu kantaa mm. alkuperäiskansojen oikeuksien, ihmisoikeuspolitiikan luomisen ja yhdenvertaisuustyöstä raportoimisen edistämiseksi.
Omistamistamme yhtiöistä osakkeenomistajien ehdotukset maailmalla ovat olleet muutaman vuoden nousussa. Vuonna 2021 toukokuun loppuun mennessä osakkeenomistajien ehdotuksia oli tehty 184. Vuosina 2022 ja 2023 toukokuun loppuun mennessä oli tehty noin 260 osakkeenomistajan ehdotusta, kun tänä vuonna sama lukema on 446.
Osakkeenomistajien ehdotuksia löytyy selkeästi eniten USA:ssa yhtiöiden yhtiökokousten esityslistoilta, mutta myös Kanadassa ja Kiinassa käytetään tätä oikeutta. Suomalaisissa sijoituskohteissamme osakkeenomistajien asialistalle päätyneitä ehdotuksia löytyi tänä vuonna yksi kappale.
Kestävyysraportointi nousi asialistalle
Kestävyysraportointi tekee tuloaan, ja sitä kautta vastuullisuusteemat linkittyvät yhä lähemmäksi yritysten kirjanpitoa ja hallitusten vastuita. Raportoinnin laadun paraneminen on hyvä asia, sillä näin sijoittajat voivat arvioida ja vertailla sijoituskohteiden kestävyyttä paremmin.
Tämä kevät olikin ensimmäinen kevät, jolloin kestävyysraportointi nousi esiin myös yhtiökokouksissa. Suomalaisten yhtiöiden yhtiökokousten agendoilla oli muun muassa kestävyysraportoinnin varmentajasta päättäminen ja heidän palkkioistaan sopiminen. Yhtä lailla kuin yhtiökokous valitsee tilintarkastajat, myös kestävyysraportoinnin tulee olla luotettavaa ja varmennettua.
Kestävyysraportointi ja sen laadukas toteuttaminen on askel oikeaan suuntaan kohti tulevaisuutta, jossa yritykset ja sijoittajat työskentelevät yhdessä kestävyystavoitteiden aikaansaamiseksi. Tiivistetysti voisikin sanoa, että vuoden 2024 yhtiökokouskevät oli merkittävä askel kohti avoimuutta ja vastuullisuutta.
Alina Matula
Alina Matula toimii Varmassa vastuullisuusasiantuntijana keskittyen vastuulliseen sijoittamiseen ja Varman vastuullisuuteen. Alinan vahvuudet ovat ympäristökestävyydessä, sillä hän on opiskellut ympäristö- ja luonnonvarataloustiedettä Helsingin yliopistossa sekä tehnyt ympäristöteemojen parissa töitä. Alinan syväosaaminen kohdistuu luonnon monimuotoisuuden huomioimiseen sijoitustoiminnassa. Alina on myös vastuussa Varman yhtiökokouskäytäntöjen hallinnoinnista, mikä on vahvistanut hänen asiantuntemustaan omistajaohjauksessa ja aktiivisessa omistajuudessa sekä kotimaassa että kansainvälisesti.