Yrittäjä, tiesithän, että ammatillinen kuntoutus on myös sinua varten?

Terveydentilasta johtuvat työkyvyn haasteet ovat tukala paikka kenelle tahansa. Yrittäjien kohdalla tilanne voi olla vielä astetta haastavampi, koska sairauslomalle ei yrittäjän pestistä aina niin vain jäädä. Yrityksen asioita on usein hoidettava ainakin jossain määrin yrittäjän työkyvyn ongelmista huolimatta. Lisäksi yrittäjän oman toimeentulon ohella yrityksen toiminnasta voi riippua myös monen muun henkilön työ ja toimeentulo. Siinä tilanteessa moni yrittäjä pohtiikin vaihtoehtojaan ja edellytyksiä ylipäätään jatkaa yritystoimintaa. Tällöin on hyvä muistaa, että muutokset terveydentilassa eivät kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä, että yritystoiminnasta pitäisi luopua.

Muutokset terveydentilassa eivät automaattisesti tarkoita sitä, että yritystoiminnasta pitäisi luopua.

Jos työkyky on uhattuna, on ammatillisen kuntoutuksen keinoin mahdollista tukea myös yrittäjää terveydentilalle soveltuvaan työhön siirtymiseksi. Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että olemassa olevaa yritystoimintaa muokataan sellaiseksi, että siitä poistuu tai vähenee terveydentilan kannalta huonot työvaiheet tai osa-alueet, jotka korvataan vaihtoehtoisilla tavoilla jatkaa kannattavaa yritystoimintaa.

Ammatillisen kuntoutuksen tavoitteena voi myös olla oman yritystoiminnan käynnistäminen, vaikkei aikaisempaa yrittäjyystaustaa olisikaan. Yrittäjyyssuunnitelman perustana voi olla työelämässä, opinnoissa tai vaikka harrastuksen kautta hankittu osaaminen. Keskeistä yrityssuunnitelmassa, kuten kaikissa muissakin ammatillisen kuntoutuksen toimenpiteissä, on sen soveltuvuus terveydentilalle myös pidemmällä tähtäimellä. Lisäksi yrityssuunnitelman tulee olla toteuttamiskelpoinen ja johtaa päätoimiseen yritystoimintaan. 

Ammatillisen kuntoutuksen palveluvalikoimasta löytyy erilaisia toimenpiteitä, jotka soveltuvat myös yrittäjälle. Esimerkiksi yrittäjän työkokeilun turvin on mahdollista palata omaan yrittäjän työhön pitkän sairauspoissaolon jälkeen tai sen avulla voidaan käynnistää kokonaan uusi yritystoiminta. Sitä voidaan myös hyödyntää jo olemassa olevan yritystoiminnan muokkaamiseen terveydentilalle soveltuvaksi. Elinkeinotukea taas voidaan myöntää joko yrityksen perustamiseen liittyviin investointeihin tai olemassa olevan yritystoiminnan muokkaamisesta terveydentilalle soveltuvaksi aiheutuviin kuluihin. 

Ammatillisen kuntoutuksen palveluvalikoimasta löytyy erilaisia toimenpiteitä, jotka soveltuvat myös yrittäjälle.

Yrityssuunnitelman laatiminen ja yrittäjäksi ryhtyminen edellyttää paljon tiedonhankintaa, perusteellista suunnittelua, selvittelyä ja laskelmien laatimista. Sen lisäksi, että yritysidea omissa ajatuksissa vaikuttaa timanttiselta, täytyy se kyetä perustelemaan kyllin vakuuttavasti myös ulkopuolisille. Kun pohjatyöt on hyvin tehty, suunnitelmat huolella laadittu ja perusteltu, on yritystoiminnan käynnistämiseen tai muokkaamiseen mahdollista saada tukea.

Silloin sitä saattaa löytää itsensä vaikkapa pyörittämästä koirauimalaa.

Artikkeli
Hyväksi on haukuttu
kuntoutus 13.03.2025

Hanna Laiho

Kuntoutusasiantuntija

Hanna Laiho (KM) työskentelee kuntoutusasiantuntijana kuntoutus- ja työkyvyttömyyseläkepalveluissa. Aikaisempaa työkokemusta Hannalla on Kelan kuntoutuksesta ja TE-palveluista.

”Parasta työssäni on päästä seuraamaan läheltä ammatillisen kuntoutuksen onnistumisia. Erityisen innostavaa on, kun sopiva työ ja tekijä kohtaavat, joskus mutkikkaankin ammatillisen kuntoutuksen polun päätteeksi.”

Voisit olla kiinnostunut myös näistä