Miten yrittäjän eläketurva rakentuu?

Yrittäjän arjessa huomio keskittyy yrityksen pyörittämiseen, asiakkaisiin ja seuraavaan projektiin. Vaikka eläke ja eläkeikä tuntuisivatkin vielä kaukaiselta ajatukselta, YEL-vakuutus vaikuttaa yrittäjän taloudelliseen turvaan koko yrittäjätoiminnan ajan.

YEL-työtulo muodostaa perustan paitsi tulevalle eläkkeelle, myös monille sosiaaliturvaetuuksille. Kun työtulo vastaa yrittäjän työpanoksen arvoa, turvaa se taloudellista toimeentuloa niin yllättävissä elämäntilanteissa työuran aikana kuin tulevina eläkepäivinäkin.

Yrittäjänä voit seurata oman eläkkeesi kertymistä työeläkeotteelta

Eläketurva rakentuu koko työuran ajan. Työeläke kertyy kaikista työsuhteista, yrittäjyydestä ja tiettyjen palkattomien etuuksien ajalta. Työntekijän eläke kertyy 17 ikävuodesta ja yrittäjän 18 ikävuodesta lähtien aina vanhuuseläkkeelle siirtymiseen saakka. Vakuutetusta työstä eläkettä kertyy lisää vielä eläkkeen aikanakin, ylimpään eläkeikään saakka. 

Yrittäjän eläke kertyy YEL-työtulon mukaan, joten sen vaikutusta tulevaan eläkkeeseen kannattaa tarkastella säännöllisesti. Omalta Varma Asioinnin työeläkeotteeltasi näet, mille tasolle eläkkeesi määrä nykyisellä työtulollasi rakentuu. Jos pohdit muutoksia työtulosi määrään, voit tehdä Eläkearviot-sivulla arviolaskelman syöttämällä laskuriin työtulomuutoksen.

Eläketurva ei ole vain vanhuusiän eläkepäiviä varten

Eläke voi kulkea mukanasi vielä vuosikymmeniä työuran päättymisen jälkeen. Vanhuuseläke turvaa toimeentuloasi koko loppuelämän ajan.

YEL-vakuutus on kuitenkin muutakin kuin vanhuuden turvan vakuuttamista. Sen merkitys korostuu erityisesti silloin, kun elämä ei etene suunnitelmien mukaan. Miten pärjäisin, jos työkykyni heikkenisi ennen eläkeikää? Miten läheiseni pärjäisivät, jos minulle tapahtuisi jotain? YEL-työtulo vaikuttaa yrittäjän sosiaaliturvaetuuksiin sekä eläke-etuuksiin, mm. vanhuuseläkkeen, työkyvyttömyyseläkkeen ja perhe-eläkkeen määrään. 

Jos työkyky heikkenee sairauden tai vamman vuoksi, työeläkejärjestelmä voi tukea työssä jatkamista tai työhön paluuta ammatillisen kuntoutuksen avulla. Jos työkyvyttömyys jatkuu yli vuoden, työkyvyttömyyseläke voi turvata toimeentuloasi. 
Myös läheisesi kuuluvat työeläketurvan piiriin. Jos yrittäjä menehtyy, perhe-eläke voi turvata lesken ja lasten toimeentuloa vaikeassa elämäntilanteessa. 

Joustoa myös yrittäjäuran loppupuolelle

Työelämä ja eläkkeelle siirtyminen eivät aina ole toisistaan erillisiä vaiheita. Työeläkejärjestelmä tarjoaa vaihtoehtoja työuran loppuvaiheeseen. Voit esimerkiksi keventää työntekoa ja hakea osittaista vanhuuseläkettä ennen varsinaista vanhuuseläkettä. 

Voit myös jatkaa yrittäjänä eläkkeelle siirtymisen jälkeen, sillä eläkkeelle jääminen ei välttämättä tarkoita yrittäjyyden päättymistä. Yrittäjänä voit hakea vanhuuseläkkeen maksuun ja jatkaa silti yritystoimintaasi. Pakollinen YEL-vakuutus päätetään vanhuuseläkkeen alkamiseen. Jos jatkat yritystoimintaasi vanhuuseläkkeen aikana, voit halutessasi ottaa vapaaehtoisen YEL-vakuutuksen.

Huomisen eläketurva rakentuu jo tänään

YEL-järjestelmään suunnitellaan parhaillaan uudistuksia. Uudistuksen lopullinen sisältö ja vaikutukset yrittäjien eläketurvaan täsmentyvät lainvalmistelun edetessä. 

YEL-työtulo on kuitenkin jatkossakin yrittäjän taloudellisen turvan perusta. Kun työtulo vastaa työpanostasi, rakennat turvaa sekä työuran aikaisiin elämänmuutoksiin että tuleviin eläkepäiviin. Autamme mielellämme, jos sinulla herää kysyttävää YEL-työtulostasi tai eläketurvastasi.

Tarkista eläketurvasi Varma Asioinnissa
Lue lisää yrittäjän sosiaaliturvasta ja eläkkeestä

Webinaari 30.9. klo 9–10: Yrittäjä, tunnetko eläketurvasi?

Yrittäjän eläketurva herättää usein kysymyksiä. Milloin sinun tulee yrittäjänä ottaa YEL-vakuutus? Entä millaista turvaa työeläke tuo eri elämäntilanteissa? Tässä webinaarissa käymme läpi perusasiat yrittäjän eläkevakuutuksesta ja kerromme käytännönläheisesti sen tuomasta eläketurvasta yrittäjän työuran aikana.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan

Yrittäjä, tunnetko eläketurvasi?
ke 30.9.2026 klo 9.00–10.00
Webinaari
/pages/event/status
Vapaita paikkoja

Elina Juth

Palvelupäällikkö

Elina Juth työskentelee palvelupäällikkönä työeläkeasioiden koulutus- ja viestintätehtävissä. Elinalla on pitkä kokemus työeläkealalta. Työssään Elinan missiona on lisätä ihmisten ymmärrystä työeläkejärjestelmästä ja viestiä eläkeaiheista ymmärrettävästi ja selkeästi. Inhimillisyys, asiakaslähtöisyys ja laadukas asiakaskokemus toimivat Elinan työn kulmakivinä.

 

Voisit olla kiinnostunut myös näistä