Vapaaehtoistyön idea on hyvän laittaminen kiertoon ilman oman edun tavoittelua. Yritysten kanssa vapaaehtoistyötä tekeville sparraajille parhaan fiiliksen tuo, kun he onnistuvat antamaan yritykselle apua kasvua jarruttavaan haasteeseen. Varman asiakkuuspäällikkö Niki Koivisto sanoittaa sparrauksissa onnistumisen “törkeän hyväksi tunteeksi”.
– Me sparraajat teemme merkityksellistä vapaaehtoistyötä. Se tuntuu ihan törkeän hyvälle, kun voi auttaa muita. Ei tässä maailmassa yksin pärjää, eikä tämä maailma pyöri ilman yrittäjiä ja yrityksiä, Koivisto toteaa.
Koiviston mukaan viime vuosina sparrauksissa on noussut esiin uusia, aiempaa syvällisempiä teemoja, kuten työkykyjohtaminen. Yleinen teema siihen liittyvissä keskusteluissa on, millä tavalla yrittäjän ja työntekijöiden jaksamista voi kehittää.
– Luulen, että tämä kuvastaa yritysmaailman muutosta kohti inhimillisempää johtamista ja työntekijöiden hyvinvoinnin huomioimista, Koivisto pohtii.
Myös Varman asiakkuuspäällikkö Kirsti Wall sanoo, että työkyky on ollut sparrauksissa vahvasti pinnalla viime vuosina.
– Työssä jaksamiseen ja työkykyyn halutaan nyt panostaa. Kun autamme yrityksiä työkyvyn prosesseissa, tuemme samalla niiden kasvua. Me varmalaiset tunnemme muun muassa alakohtaiset riskitekijät, ikäryhmiin liittyvät erityispiirteet sekä yleiset arjen kuormittavat haasteet, Wall sanoo.
Kasvuyritysten innovaatiot ja makeat liikeideat ilahduttavat sparraajia
Koivistolla ja Wallilla on mittarissa useampi vuosi sparrausta, kun taas Varman asiakkuuspäällikkö Petri Somero innostui mukaan ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Ensikertalaista houkutteli erityisesti mielenkiintoinen lähestymiskulma eli asiakkaan suora tarve tiettyyn ongelmaan, ja se että sparrauksessa ei ole myyntipainetta – vaikka kumpikaan asia ei poistanut perhosia vatsasta.
– Ehdottomasti uudestaan, oli hyvä kokemus! Vaikka en ollut aiemmin sparrannut, en joutunut epämukavuusalueelle. Sparrailin muun muassa siitä, miten yritys voi tuottaa asiakkaille lisäarvoa niin että asiakas siitä maksaa, Somero kertoo.
Kaikki kolme sparraajaa kokevat sparraukset palkitsevina myös oman ammattitaidon kehittymisen kannalta. Koivistolle sparraukset olivat jopa kullanarvoisia ensimmäisinä vuosina Varmassa.
– Sparraus on vahvistanut omaa osaamistani. Erityisesti uran alussa sain aivan äärettömästi oppia omaan työhöni: mitkä ovat yritysten haasteita, mitkä asiat siellä puhututtavat, ja mitä teemoja voin hyödyntää omassa myyntityössä. Sparrauksesta saan aina jotain uutta näkökantaa, josta ammentamalla pystyn jakamaan oppeja eteenpäin, Koivisto sanoo.
Wall komppaa Koiviston ajatuksia oman ammattitaidon kehittämisestä sparrauksen “sivutuotteena”.
– On aina mielenkiintoista päästä kuulemaan eturintamassa uusista innovaatioista ja makeista liikeideoista. Kun pääsen auttamaan kasvuyrityksiä kohti menestystä, opin aina itsekin paljon uutta, Wall kertoo.

Vapaaehtoistyö auttaa ymmärtämään yritysten tarpeita ja vahvistaa yhteiskuntaa
Varmalle on tärkeää tukea kasvuyrittäjyyttä ja kasvuun rohkaisevaa yrityskulttuuria. Varman suurista ja keskisuurista yrityksistä vastaava johtaja Vesa Pörhölä korostaa, että kasvuyritysten tukeminen hyödyttää koko yhteiskuntaa.
– Suomen kilpailukyvyn näkökulmasta kasvuyritysten tukeminen on todella tärkeää. Yritysten kasvu parantaa Suomen taloudellista kokonaistuotantoa luoden työpaikkoja ja sitä kautta hyvinvointia, Pörhölä sanoo.
Pörhölän mukaan suorat kontaktit kasvuyrityksiin ovat arvokkaita, sillä ne auttavat Varmaa ymmärtämään yrittäjien arkea syvällisemmin, kasvottoman ja kielettömän Y-tunnuksen sijaan. Parempi ymmärrys johtaa luonnollisesti paremmin tuotettuihin palveluihin.
– Sparrauksissa tavataan ihmisiä kasvokkain, ratkotaan haasteita ja koetaan positiivisia juttuja. Onhan se ihan mahtavaa. Näen, että meidän sparraajien ajattelutavassa on selvästi tapahtunut muutosta. Jotenkin se ymmärrys yrittäjiä kohtaan on lisääntynyt, kun nähdään vähän sitä muutakin kuin pintaa, Pörhölä tiivistää.
Videolla Varman Satu Järnefelt ja Kirsti Wall kertovat sparraajana toimimisesta.