Eläkepäivien menestysresepti: Kroppa kuntoon!

– Eläkkeellä kannattaa nähdä vaivaa, että löytää sellaista mielekästä tekemistä, jossa kohtaa ihmisiä, suosittelee viisi vuotta eläkkeellä ollut entinen ay-johtaja Ann Selin.
Kun ay-johtaja Ann Selin jäi eläkkeelle, hän tarttui luontevasti luottamustoimiin, mutta myös sukkapuikkoihin ja puntteihin. Elämänmuutos vaati silti häneltäkin totuttelua. Tärkeimpänä vinkkinään hän kehottaa kaikkia kuntoilemaan.

Yhtäkkiä Ann Selinin puhelin lakkasi soimasta. Työmarkkinoilla tapahtui valtavia asioita ilman, että kukaan kysyi hänen näkemystään. Vasta silloin hän ymmärsi, mitä eläkkeellä olo tarkoittaa, kun takana on 17 vuoden pesti Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtajana.

– Luulin, että olin valmistautunut. Olin ilmoittanut hyvissä ajoin, etten asetu enää ehdolle puheenjohtajaksi. Olin tehnyt viimeisen työvuoteni avustavia töitä. Olin jutellut ihmisten kanssa, jotka olivat jääneet pois intensiivisestä työstä. Mutta ei eläkkeelle jäämistä pysty ihan täysin tajuamaan ennen kuin se tapahtuu, kertoo Selin 65-vuotiaana oltuaan eläkkeellä viitisen vuotta.

Kokemusta muillekin jaettavaksi

Selinille tuli pian selväksi, että hän haluaa tehdä eläkkeelläkin asioita, joilla on yhteiskunnallista merkitystä. Siksi hän ilahtui jäsenyydestä Varman eläkkeensaajien neuvottelukunnassa ja myös siitä, että vuoropuhelua edistävä neuvottelukunta on ylipäänsä olemassa. Hän toimii myös OP Uusimaan sekä HOK-Elannon edustajistoissa sekä Syöpäklinikan Tukijat ry:n hallituksessa.

– Nämä kaikki asiat kiinnostavat minua, ja minulla on niistä kokemusta ja sen vuoksi annettavaa. Ja toki tykkään myös tavata ihmisiä.

Selin uskoo, että annettavaa olisi monella muullakin eläkeläisellä, jos raja työelämän ja eläke-elämän välillä olisi loivempi.

– Nuorilla on ihailtavaa intoa ja uusia taitoja, mutta kannattaisi hyödyntää myös ikääntyneempien verkostoja, kokemusta ja kykyä nähdä kokonaisuuksia.

Villasukkia ja juustokakkuja 

Ay-johtaja Selin tuli suomalaisten olohuoneisiin parin vuosikymmenen ajan televisiouutisissa ja ajankohtaisohjelmissa. Osa muistaa hänet sitkeänä neuvottelijana, joka ajoi kollegoineen kahden viikon isyysvapaan kiinteistöpalvelualalle. Siitä alkoi Suomessa perhevapaiden uudistaminen. 

Nyt tuo varma ja välitön esiintyjä kertoo istuvansa jo sujuvasti katsomon puolella, kotisohvallaan Helsingin Kalasatamassa. Toimettomana istuminen ei häneltä kuitenkaan luonnistu, joten hän neuloo säkkikaupalla villasukkia kodittomille ja syöpäpotilaille.

Myös kakkuja valmistuu siinä määrin, että leipuri on hankkinut niille ylimääräisen jääkaapin. Edellisessä kotitalossaan hän ilmoitti kakuista taloyhtiön Facebook-sivuilla. Näin hän pääsi kokeilemaan erilaisia juustokakkuja ja naapurit pääsivät nautiskelemaan kokeiden tuloksista. 

– Teen lopultakin töitä, joissa näen heti kätteni jäljet, ja tulee vielä hyvä mieli antamisesta.

– Kuntoa kannattaa hoitaa, jotta voi nauttia eläkepäivistä. Eikä ole koskaan liian myöhäistä aloittaa, korostaa Ann Selin. Hän ulkoilee eniten kotikulmillaan Helsingin Kalasatamassa ja luonnonkauniilla Mustikkamaalla.

Riittävästi läheisiä ja tuttavia

Selin jos joku tietää, että kaikki eivät jää eläkkeelle hänen tapaansa neuvottelupöytien äärestä. PAMin jäsenet työskentelevät muun muassa tarjoilijoina, myyjinä ja vartijoina. 

– Moni raskaan työn tekijä on fyysisesti aika loppu ja odottaa eläkkeelle pääsyä. Mutta osa rakastaa silti työtään ja asiakkaitaan niin, että eläkkeelle jääminen voi olla kauheaa, Selin sanoo.

Hän antaa kaikille vinkin: juttele etukäteen ihmisten kanssa, jotka ovat jääneet eläkkeelle samankaltaisessa tilanteessa.

Selin kannustaa eläkkeelle siirtyviä varautumaan myös siihen, että työterveyshuolto ja työnantajan tarjoama tapaturmavakuutus lakkaavat. Osa jää kaipaamaan myös IT-tukea ja työkavereiden seuraa.

– Kannattaa hoitaa ystävyyssuhteita, vaikka olisi kuinka kiireinen työ. Eläkkeellä kannattaa myös nähdä vaivaa, että löytää sellaista mielekästä tekemistä, jossa kohtaa ihmisiä.

Yksin elävä ja lapseton Selin toivoo myös, että eläkeläiset eivät rajaisi ystäväpiirejään turhan tiukasti pariskuntiin ja sinkkuihin.

Huomio fyysiseen kuntoon

Ykkösenä Selinin vinkkilistalla on kuntoilu, tykkäsi siitä tai ei.

– Kuntoa kannattaa hoitaa, jotta voi nauttia eläkepäivistä. Eikä ole koskaan liian myöhäistä aloittaa.

Selin itse käy läheisellä kuntosalilla joka toinen aamu. Juuri nyt älykello ja -sormus kertovat, että edistystä ei tapahdu niin paljon kuin pitäisi.

– Saattaa olla, että olen innostunut liikaa, ja se jarruttaa kehitystä. En osaa tehdä oikein mitään puolivaloilla.

Huono flaksi, hyvät ratkaisut

Kyky innostua, perehtyä ja sitoutua täysillä näkyy Selinin työuralla. Hän kertoo tarttuneensa aina tilaisuuksiin, joita kohdalle on tullut. Tällä tavalla keskikoulun käynyt juoksutyttö päätyi vallan ytimeen. Hän työskenteli 15-vuotiaasta alkaen ammattiliitossa, joka yhdistyi myöhemmin kolmen muun liiton kanssa PAMiksi ja kasvoi suurimmaksi Suomessa.

Selinin uraa tuki myös esiintymistaito, jota hänelle oli kertynyt lapsesta asti niin laulajana kuin järjestötehtävissäkin.

– Minulla on myös taipumus keskittyä ratkaisuihin ongelmien sijaan.

Ratkaisukeskeisyyttä on testattu lukuisissa neuvotteluissa mutta myös yksityiselämässä. Selin on sairastunut hengenvaarallisesti, toipunut ja kuntoutunut hämmentävän monta kertaa viimeisen 15 vuoden aikana. 

Ensimmäisen uhan, lapsuudesta asti kehittyneen sairaalloisen ylipainon, hän väisti lihavuusleikkauksella. Hän kuuluu nyt niihin harvoihin ihmisiin, joiden paino on pysynyt leikkauksen jälkeen aloillaan.

Lisäksi hän on selvinnyt munuaisia uhanneesta salmonellasta, isosta aneurysmasta eli aivovaltimonpullistumasta ja aggressiivisesta rintasyövästä sekä paksusuolen puhkeamisesta, jonka jälkihoito on yhä kesken. Edessä on myös selkäleikkaus.

– On ollut vähän huono flaksi, Selin kuittaa nauraen ja alkaa avata ratkaisukeskeistä asennettaan.

– En murehdi asioita, joihin en voi vaikuttaa, ja keskityn niihin, joihin voin. Onhan tämä ihan klisee, mutta se todellakin auttaa. Tällä asenteella saan asioita aikaiseksi.

Uuden elämänvaiheen edessä?

Eläkkeelle siirtymiseen on hyvä valmistautua. Eläkeiän lähestyminen on otollinen ajankohta pysähtyä tarkastelemaan omaa elämää ja tulevaisuuden suuntaa. Etukäteissuunnittelu vähentää turhia huolia ja auttaa miettimään tulevaa.

Tutustu Eläkkeelle valmistautuminen -tietopakettiimme

Artikkeli
Jäähdyttele ja varaudu – näin siirryt sujuvasti eläkkeelle
eläketurva 03.11.2025

Voisit olla kiinnostunut myös näistä