Asiakashyvitysten säännöt uudistuvat

Asiakashyvitysten sääntöjen muuttuessa Varma jakaa hoitokustannussäästöt kokonaisuudessaan takaisin asiakkailleen. Varman vakavaraisuus ja toiminnan tehokkuus varmistavat sen, että yhtiön asiakkaat saavat erittäin kilpailukykyisiä etuja jatkossakin.

Työeläkeyhtiöiden antamia asiakashyvityksiä koskevat säännöt uudistuvat. Hoitokustannusten ylijäämä maksetaan tulevaisuudessa kokonaan takaisin asiakkaille, kun tähän asti puolet on palautettu ja toinen puoli on käytetty eläkeyhtiön vakavaraisuuden vahvistamiseen. Lisäksi asiakashyvitysten jakosäännöt muuttuvat yhtiökohtaisiksi.

Uusi periaate otetaan käyttöön kahdessa vaiheessa. Varma jakaa vuoden 2017 hoitokustannusylijäämän kokonaisuudessaan asiakashyvityksinä eli maksualennuksina ensi vuonna. Uudistuksen ensimmäisessä vaiheessa kaikki työeläkeyhtiöt jakavat koko säästön asiakkailleen vanhojen, kaikille eläkeyhtiöille yhteisten hyvityssääntöjen mukaan.

Uudistuksen jälkimmäisessä vaiheessa työeläkeyhtiöt ottavat käyttöön yhtiökohtaiset asiakashyvitysten periaatteet. Jokainen työeläkeyhtiö on laatinut omat uudet hyvitysperusteensa. Sosiaali- ja terveysministeriö vahvisti hiljattain nämä yhtiökohtaiset hyvitysperusteet. Ne ovat ensimmäistä kertaa käytössä, kun asiakashyvitykset vuodelta 2018 maksetaan vuonna 2019.

-Jakoperiaatteiden yhtiökohtaisuus lisää joustavuutta markkinoilla, kun pystymme tarkemmin huomioimaan eri asiakassegmenttien erityispiirteet, kertoo matemaatikko Marko Lehtovirta Varmasta.

Varman vakavaraisuus alentaa maksuja

Uudistuksesta hyötyvät suhteellisesti eniten tehokkaimpien yhtiöiden asiakkaat.

- Varma arvostaa ja rakentaa luottamukseen perustuvia pitkiä asiakassuhteita. Vakavaraisuutemme ja toimintamme tehokkuus mahdollistavat sen, että pystymme tarjoamaan kaikille asiakkaillemme hyvin kilpailukykyiset edut jatkossakin, sanoo suurasiakasjohtaja Juho Kettunen.

Asiakashyvitysten jakamisessa Varma noudattaa oikeudenmukaisuuden, yhdenvertaisuuden ja kohtuuden periaatteita.

Varma on Suomen vakavaraisin työeläkeyhtiö. Vakavaraisuus kertoo sijoitustoiminnan pitkän aikavälin menestyksellisyydestä: sijoitukset ovat tuottaneet hyvin ja vuosikymmenten saatossa kertyneistä varoista on pidetty hyvää huolta. Vuotuisista asiakashyvityksistä reilusti yli puolet perustuu Varman vakavaraisuuteen. Mitä vakavaraisempi eläkeyhtiö on, sitä enemmän se voi jakaa asiakashyvityksiä.

Asiakas hyötyy tehokkuudesta

Varma on koko ajan tehostanut toimintaansa, jotta eläkkeistä ja eläkevaroista huolehtimisen kulut pysyvät mahdollisimman pieninä toiminnan laadusta tinkimättä. Määrätty osa eläkemaksuista on osoitettu eläkeyhtiöiden toiminnan pyörittämiseen. Viime vuonna Varma käytti hoitokustannuksiin korvamerkitystä rahasummasta vain 72 prosenttia: loput olivat hoitokustannusylijäämää eli säästöä.

‒ Eläkeyhtiön toiminnan tehokkuudella on jatkossa entistä suurempi ja suorempi merkitys sen asiakkaille, kun koko hoitokustannussäästö palautetaan näille, Kettunen kertoo.

Varman hoitokustannusylijäämä oli viime vuonna 39 miljoonaa euroa. Nykyisten sääntöjen mukaisesti tästä summasta puolet palautuu asiakkaille osana kuluvan vuoden asiakashyvityksiä. Tänä vuonna Varma jakaa asiakashyvityksinä yhteensä 121 miljoonaa euroa.

Teksti: Martti Ristimäki

Asiakashyvitys

  • Työeläkeyhtiön asiakas saa osan maksamistaan eläkemaksuista takaisin seuraavana vuonna asiakashyvityksenä eli maksualennuksena. Asiakashyvitys perustuu sekä eläkeyhtiön tehokkuuteen eli hoitokustannusylijäämään että vakavaraisuuteen.
  • Työeläkemaksusta osa on osoitettu vakuutusten ja eläkkeiden hoitamiseen eli eläkeyhtiöiden toiminnan pyörittämiseen. Mitä tehokkaammin eläkeyhtiö toimii, sitä pienempi on toteutuneiden hoitokustannusten osuus hoitokuluihin varatusta vakuutusmaksusta eli sitä suurempi on hoitokustannusylijäämä.
  • Nykyisin työeläkeyhtiö jakaa puolet hoitokustannussäästöstään asiakkailleen. Vuodesta 2017 alkaen koko ylijäämä jaetaan asiakkaille, eli uudistus näkyy ensimmäistä kertaa asiakashyvityksissä ensi vuonna.
  • Asiakashyvityksen suuruuteen vaikuttaa myös työeläkeyhtiön vakavaraisuus. Kun vakavaraisuuspääoma ylittää niin kutsutun vakavaraisuusrajan, yhtiö voi jakaa määrätyn osan vakavaraisuuspääomastaan asiakashyvityksinä.
  • Uudistuksen toisessa vaiheessa työeläkeyhtiö maksaa asiakashyvitykset omien sääntöjensä mukaan. Sosiaali- ja terveysministeriö on hyväksynyt yhtiökokoiset hyvitysperusteet. Yhtiökohtaisia sääntöjä noudatetaan ensimmäistä kertaa, kun työeläkeyhtiöt jakavat asiakashyvitykset vuonna 2019.

Varma

  • Suomen vakavaraisin työeläkeyhtiö.
  • Hoitokustannusten ylijäämä vuonna 2016 oli 39 miljoonaa euroa.
  • Vakavaraisuuspääoma oli 10,2 miljardia euroa vuonna 2016.
  • Vuonna 2017 Varma maksaa asiakashyvityksiä yhteensä 121 miljoonaa euroa.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä