Varma sijoittui kärkipäähän kansainvälisessä vastuullisen sijoittamisen vertailussa

Varma on sijoittunut jaetulle neljännelle sijaille kansainvälisen Global Pension Transparency Benchmark -vertailun Vastuullinen sijoittaminen -kategoriassa.

Vastuullisen sijoittamisen avoimuudessa saimme 98/100 pistettä. Varman pisteet nousivat yhdellä. 

– Viime vuonna vastuullinen sijoittaminen on kokenut poliittista vastatuulta samaan aikaan, kun vastuullisuutta säätelevä regulaatio on ollut muutoksessa. Pisteemme olivat jo viime vuonna hyvät, joten olemme iloisia, että pysyimme tänä vuonna edelleen nostamaan  niitä, vastuullisuudesta vastaava johtaja Hanna Kaskela sanoo. 

Kansainvälisessä vertailussa selvitettiin eläkerahastojen sijoittamisen läpinäkyvyyttä neljästä näkökulmasta: kulut, hallinto, sijoitustulos ja vastuullinen sijoittaminen.

Suomi pärjää hyvin kansainvälisessä vertailussa 

Arviointi vastuullisesta sijoittamisesta oli osioista kaikkein kattavin. Arvioinnissa tehtiin myös maakohtainen vertailu, jossa Suomi sijoittui viidenneksi. Pohjoismaat – Ruotsi, Tanska, Suomi ja Norja – saivat kaikki keskiarvoa korkeammat pisteet.

Keskimääräinen maatasolla saavutettu pistemäärä oli 71 pistettä vuonna 2025, kun viime vuonna luku jäi 67:ään. Viisi vuotta sitten maat ylsivät keskimäärin 47 pisteeseen. Selvityksessä todetaankin, että vastuullisen sijoittamisen trendi on säilynyt vahvana ESG-haasteista huolimatta. 

– Vastuullisen sijoittamiseen on tullut mukaan myös uusia sävyjä, kun vastuullisuuteen tulleet uudet teemat, kuten kyberturvallisuus ja sijoittaminen puolustusteollisuuteen, haastavat ajattelemaan uudella tavalla, Kaskela sanoo. 

– Varmalle vastuullinen sijoittaminen tarkoittaa silti samoja asioita kuin aikaisemminkin: toimimme läpinäkyvästi ennalta määriteltyjen prosessien ja yhteisesti sovittujen periaatteiden mukaisesti, Kaskela sanoo. 

Varman sijoitus koko vertailussa oli 30:s. Global Pension Transparency Benchmark -pisteyttää ja arvioi viisi suurinta eläkesijoittajaa 15 eri maassa.

Arvioinnin tuloksista pääsee lukemaan tarkemmin Global Pension Transparency Benchmarkin sivuilta. 

Voisit olla kiinnostunut myös näistä