Mikkelin Pesulan toimitusjohtaja Kari Rämö haluaa yhdessä muiden esimiesten kanssa tehdä parhaansa, jotta henkilökunta jaksaisi työssään hyvin.
Mikkelin Pesulan toimitusjohtaja Kari Rämö haluaa yhdessä muiden esimiesten kanssa tehdä parhaansa, jotta henkilökunta jaksaisi työssään hyvin.
Työelämä
työkykyjohtaminen
innovaatiot
04.12.2018

Vanha yritys muuttuu vähitellen

Mikkelin Pesulan markkinat ovat vakaampia kuin monella muulla yrityksellä. Silti tarvitaan jatkuvaa kykyä muuttua, jotta työntekijät viihtyvät ja asiakkaat ovat tyytyväisiä.

Kun Mikkelin Pesulan toimitusjohtaja Kari Rämö aloitti työssään vuonna 2003, hänelle sanottiin usein, että ”näin täällä on ennenkin tehty”.

Siihen aikaan Mikkelin Pesulassa oli huollettu työvaatteita jo lähes 40 vuotta. Palvelun tarve on toki vakaa, sillä kuten Rämö sanoo, lika ei maailmasta lopu, mutta paikoilleen ei silti voi jäädä.

Viimeisen viidentoista vuoden aikana Mikkelin Pesulassa onkin kehitetty niin henkilöstön työhyvinvointia, palvelujen ympäristöystävällisyyttä kuin tekniikkaa.

Työntekijöitä autettava jaksamaan

Yrityksen toimitiloissa Mikkelin Pitkäjärvellä kuuluu tasainen, mutta odotuksia pienempi melu. Työntekijät ottavat pestyjä vaatteita tai lakanoita koreista ja napsauttavat kiinni koneisiin. Työvaatteet kiertävät katossa kiskoja pitkin kuivauslinjalle. Lakanat suoristetaan 2010-luvun mankelissa.

Vaikka työ on tekniikan ansiosta keventynyt, se on silti fyysistä. Työntekijät seisovat paljon ja niska-hartia-seutua rasittavat samoina toistuvat liikkeet.

Tyoelama_Mikkelinpesula_feed01-MG5A7489.jpg

Rämö ja muut esimiehet yrittävät tehdä parhaansa, että henkilökunta jaksaisi. Kesällä 2019 valmistuva toimitilojen laajennus takaa paremmat tilat niin työntekoon kuin työpaikalla virkistäytymiseen.

Rämön mukaan johto yrittää luoda jaksamiselle suotuisat olosuhteet, mutta on jokaisesta työntekijästä itsestään kiinni tarttua mahdollisuuksiin.

– Pelkään, että osa näistä nuorista viettää illan kotona television edessä. Jos nyt ei pidä itsestään huolta, se näkyy ennen eläkeikää, Rämö sanoo.

Työntekijöiden kuulumisista saadaan lisää tietoa syksyllä teetetystä työhyvinvointikyselystä, joka toteutettiin yrityksen uuden työeläkeyhtiön Varman kautta.  Kyselyssä olikin poikkeuksellisen korkea vastausprosentti.

Jos nyt ei pidä itsestään huolta, se näkyy ennen eläkeikää.

 

Rämö ja tuotantopäällikön sijainen Tarja Mäkinen uskovat, että kyselystä saadaan arvokasta tietoa erityisesti johtamisesta ja tiedonkulusta.

Työntekijöistä halutaan pitää kiinni, sillä Mikkelin Pesulassa töitä riittää, eikä tehtäviä voi oppia kuin tarttumalla hommiin. Alalle ei ole valmiita tutkintoja. Nuorten silmissä pesulatyö ei nykyään ole lähtökohtaisesti houkuttelevaa, mutta yritys voi omilla toimillaan lisätä sen vetovoimaa, uskoo Rämö.

Isoja ja pieniä ratkaisuja ympäristön eteen

Mikkelin Pesula on yrittänyt aktiivisesti parantaa myös palveluidensa ympäristöystävällisyyttä. Muutos alkoi viisi vuotta sitten, kun yritys halusi saada ympäristösertifikaatin.

Nykyään esimerkiksi tekstiilien käsittelyssä tarvittava höyry ja koneiden käyttämä lämpöenergia tuotetaan Mikkelin Pesulassa nestekaasulla, eikä raskaspolttoöljyllä. Palamisessa syntyvä hiilidioksidi- ja pienhiukkasmäärä on pienempi, eikä vaaraa öljyn pääsemisestä pohjaveteen ole.

– Lämpöä ei myöskään mene hukkaan, sillä kaasu on päällä vain silloin, kun sitä tarvitaan, Rämö kertoo.

Tyoelama_Mikkelinpesula_feed02-MG5A7424.jpg

Pesulan toimintaa on muokattu ympäristön kannalta kestävämmäksi myös niin, että tekstiilit pestään aikaisempaa taloudellisemmin ja alhaisemmassa lämpötilassa puhtaudesta tinkimättä, kaikki toimitilojen valot on vaihdettu ja kierrätystä tehostettu. Yrityksellä on muovijätettä varten oma puristin.

Mikkelin Pesula hankkii itse vain sellaisia tekstiilejä, jotka täyttävät kansainväliset standardit esimerkiksi ympäristön, käytetyn työvoiman ja maksettujen verojen kannalta. Ongelma on, ettei se itse pysty kierrättämään käytöstä poistettuja työvaatteita ja lakanoita jatkokäyttöön. Suomesta ei ole löytynyt tahoa, joka voisi ottaa tällaisia tekstiilejä vastaan ja valmistaa niistä uusia tuotteita.

Kaikki Mikkelin Pesulan vanhat tekstiilit menevät toistaiseksi poltettavaksi energiajätteeksi.

Jokaiseen tekstiiliin halutaan siru

Ympäristöasioiden lisäksi Mikkelin Pesula on halunnut olla valmiina tulevaisuuteen myös käyttämänsä tekniikan kannalta. Lakanoita esimerkiksi viikkaa robotti.

Rämö ei kuitenkaan usko, että juuri robotiikka lähitulevaisuudessa merkittävästi lisääntyy.

– Olen nähnyt messuilla, kuinka robotti hoitaa likapyykin lajittelun eli läpivalaisisi pyykin, tulkitsisi lika-asteen ja valitsisi itse sopivan ohjelman. Käytännössä tuotteet ovat kuitenkin niin erilaisia ja erikokoisia, ja robotiikka niin kallista, ettei tällainen ole vielä ajankohtaista.

Rämön mielestä lähitulevaisuuden tärkein muutos on siirtyminen jossain vaiheessa tekstiilien siruseurantaan. Jos se laajenisi jokaiseen Mikkelin Pesulan vuokraamaan ja pesemään vaatteeseen ja lakanaan, yritys tietäisi, miten paljon ja mitä tuotteita on missäkin, miten tuotteet kuluvat ja milloin on ostettava lisää.

Uusimman tekniikan seuraaminen ja ottaminen käyttöön on tärkeää, sillä yli 50 vuotta toiminut Mikkelin Pesula haluaa edelleen kasvaa.

Se hamuaa lisää asiakkaita, ja toimitilat laajenevat ensi vuonna kolmanneksella 6000 neliöön.

Marika Lehto
Tommi Hynynen
(function (w, d, s, l, i) { w[l] = w[l] || []; w[l].push({ 'gtm.start': new Date().getTime(), event: 'gtm.js' }); var f = d.getElementsByTagName(s)[0], j = d.createElement(s), dl = l != 'dataLayer' ? '&l=' + l : ''; j.async = true; j.src = '//www.googletagmanager.com/gtm.js?id=' + i + dl; f.parentNode.insertBefore(j, f); })(window, document, 'script', 'dataLayer', 'GTM-MJL5CR'); (function(w, t, f) { var s='script',o='_giosg',h='https://service.giosg.com',e,n;e=t.createElement(s);e.async=1;e.src=h+'/live/'; w[o]=w[o]||function() {(w[o]._e=w[o]._e||[]).push(arguments)} ;w[o]._c=f;w[o]._h=h;n=t.getElementsByTagName(s)[0];n.parentNode.insertBefore(e,n); })(window,document,3860); (function(h,o,t,j,a,r){ h.hj=h.hj||function(){(h.hj.q=h.hj.q||[]).push(arguments)}; h._hjSettings={hjid:928553,hjsv:6}; a=o.getElementsByTagName('head')[0]; r=o.createElement('script');r.async=1; r.src=t+h._hjSettings.hjid+j+h._hjSettings.hjsv; a.appendChild(r); })(window,document,'https://static.hotjar.com/c/hotjar-','.js?sv='); var _vwo_code = (function () { var account_id = 65925, settings_tolerance = 2000, library_tolerance = 2500, use_existing_jquery = false, // DO NOT EDIT BELOW THIS LINE f = false, d = document; return { use_existing_jquery: function () { return use_existing_jquery; }, library_tolerance: function () { return library_tolerance; }, finish: function () { if (!f) { f = true; var a = d.getElementById('_vis_opt_path_hides'); if (a) a.parentNode.removeChild(a); } }, finished: function () { return f; }, load: function (a) { var b = d.createElement('script'); b.src = a; b.type = 'text/javascript'; b.innerText; b.onerror = function () { _vwo_code.finish(); }; d.getElementsByTagName('head')[0].appendChild(b); }, init: function () { settings_timer = setTimeout('_vwo_code.finish()', settings_tolerance); var a = d.createElement('style'), b = 'body{opacity:0 !important;filter:alpha(opacity=0) !important;background:none !important;}', h = d.getElementsByTagName('head')[0]; a.setAttribute('id', '_vis_opt_path_hides'); a.setAttribute('type', 'text/css'); if (a.styleSheet) a.styleSheet.cssText = b; else a.appendChild(d.createTextNode(b)); h.appendChild(a); this.load('//dev.visualwebsiteoptimizer.com/j.php?a=' + account_id + '&u=' + encodeURIComponent(d.URL) + '&r=' + Math.random()); return settings_timer; } }; }()); _vwo_settings_timer = _vwo_code.init(); var _paq = _paq || []; /* tracker methods like "setCustomDimension" should be called before "trackPageView" */ _paq.push(["setCookieDomain", "*.varma.fi"]); _paq.push(["setDomains", ["*.varma.fi"]]); _paq.push(['trackPageView']); _paq.push(['enableLinkTracking']); (function() { var u="//piwik.varma.fi/piwik/"; _paq.push(['setTrackerUrl', u+'piwik.php']); _paq.push(['setSiteId', '1']); var d=document, g=d.createElement('script'), s=d.getElementsByTagName('script')[0]; g.type='text/javascript'; g.async=true; g.defer=true; g.src=u+'piwik.js'; s.parentNode.insertBefore(g,s); })();