"Kuusivuotias jännittää seuraavaa päivää, eikä malttaisi nukahtaa. Kun hän viimein nukahtaa, kello on jo yli kymmenen. Tunnin kuluttua taapero alkaa huudella omasta sängystään. Hetken kuluttua hänkin nukahtaa, mutta jonkin ajan kuluttua kuusivuotias herää ja saapuu nukkumaan vanhempien väliin. Kello on tässä vaiheessa jo puoli kaksi yöllä, ja oma herätyskello soi aamukuudelta."
”Mitä teidän perheelle kuuluu?” Tämä on välittävin kysymys, joka minulle on esitetty työpaikalla sen jälkeen, kun minusta tuli äiti. Kysymys ei velvoita, mutta antaa mahdollisuuden ilonaiheiden lisäksi ottaa esille myös vaikeat asiat ja unettoman yön aiheuttaman väsymyksen. Vaikka perinteisesti työelämässä yksityisasiat ja työasiat on pidetty erillään, on aika tunnustaa, että yhteisen luottamuksen kannalta on parempi, että myös nämä asiat otetaan yhteiseen keskusteluun. Ilmapiirin tulee olla niille salliva, kuten muillekin erilaisille työntekijöiden elämäntilanteille ja monimuotoisuudelle.
Syntyvyyden kasvun kääntyminen laskuun on ollut toistuva uutisaiheita mediassa viime vuosina. Jonkinlaista käännettä on kuitenkin nähtävissä, sillä Tilastokeskuksen heinäkuussa 2020 julkistaman tutkimuksen mukaan maassamme syntyi tämän vuoden tammi-kesäkuussa 22 886 lasta, mikä on 651 pienokaista enemmän kuin saman ajanjaksona vuonna 2019.
Ja miksipä aiheesta ei uutisoitaisi ja otettaisi aihetta mukaan myös työpaikan kahvipöytäkeskusteluihin. Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Martti Hetemäki on todennut kirjoituksessaan tammikuussa 2019: " Syntyvyyden lasku heikentää julkisen talouden kestävyyttä, mutta se ei tietenkään ole ainoa asiaan liittyvä huoli. Huoliin vaikuttavat myös syntyvyyden laskun takana olevat syyt. Jos syntyvyyden lasku johtuu lähinnä ihmisten muuttuneista toiveista ja valinnoista, on huoli pienempi. Jos taas esimerkiksi työttömyys ja taloudelliset tekijät ajavat lapsettomuuteen toiveiden vastaisesti, on huoli vakavampi."
Syntyvyyden laskun taustalla on toki yksilöllisiä valintoja. Näihin valintoihin sekoittuvat nuo Hetemäen mainitsemat rakenteelliset tekijät. Ihmisten muuttuneet toiveet ja valinnat eivät ole niistä irrallisia. Voidaan myös ajatella perheenperustamisiässä olevan milleniaalien sukupolven haluavan elää itsensä näköistä elämää, jossa paineet ulkoapäin tuleville perheenperustamisajatuksille eivät ole sellaisessa roolissa kuin aiempien sukupolvien elämässä. Perhe perustetaan yhä useammin silloin, kun se sopii omaan elämäntilanteeseen, ja ehkäpä myös työuran vaiheeseen. Yhtä hyvin voidaan tehdä valinta elää täysipainoista elämää ilman lapsia. On myös aina muistettava, ettei lapsia hankita, vaan saadaan.
Yhteiskunnan mahdollistamat perheystävällisemmän työelämän tasa-arvoiset mahdollisuudet molemmille vanhemmille sekä työpaikan omat joustot vaikuttavat yleisiin mielikuviin työn ja perheen yhteensovittamisesta ja sitä kautta perheenperustamista harkitsevien valintoihin. Tärkeintä on perheen ja työn tasapaino. Molemmista tulee saada voimia, onnistumisen elämyksiä ja iloa, jotta jaksaa olla riittävän hyvä vanhempi ja myös riittävän hyvä työntekijä. Ruuhkavuosia on mielestäni aivan turha suorittaa oman jaksamisensa äärirajoilla ilman apua tai mahdollisuutta muokata elämästään, myös työelämästä, sellaista, ettei se tunnu kohtuuttoman raskaalta. Perheystävällisellä työelämällä pystytään vaikuttamaan tasapainoon ja tuetaan vanhempien jaksamista töissä, ja tällä on myös vahva vaikutuksensa jaksamiseen kotona sekä yleiseen myönteiseen perhepuheeseen. Jokaisen vanhemman vastuulla on, ettei työpaikan kahvipöydässä kerrota vain lapsiperheen unettomista öistä vaan myös ilonaiheista.
Työajan joustot, liukumat ja lyhyemmän viikkotyöajan mahdollisuus helpottavat perheiden elämää. Olen hyvin kiitollinen siitä, että osittainen hoitovapaa mahdollistaa itselleni nelipäiväisen työviikon ja liukumien avulla työt voi joskus lopettaa työt kahdelta iltapäivällä ja ottaa näin omaa aikaa muutaman tunnin ennen kuin säntään päiväkodille.
Elämässä on vaiheita, jolloin voimavarat vaihtelevat ja työkyky on syklistä. Ruuhkavuodet ovat selkeä osoitus tästä syklisyydestä. Voi olla hetkiä, jolloin tuntuu, ettei pysty olemaan omasta mielestään riittävän hyvä työntekijä. Arjesta ei ehdi palautua riittävästi, kun edessä on haasteita töissä ja kotona. Väsymys ja unettomat yöt painavat. Työkyvyn syklisyyden kautta voidaan ymmärtää erilaisia elämäntilanteita ja pohtia, miten työssä jaksettaisiin eri elämäntilanteiden aikana ja elämäntilanteiden kannatellessa toisiaan. Työntekijän on voitava kokea, että hänellä on tilanteesta huolimatta mahdollisuus olla täysivaltainen työyhteisön jäsen. Myöskään se ei saisi vaikuttaa, onko työpaikalta oltu perhevapaan vuoksi poissa vuosi vai siihen saakka, kunnes lapsi täyttää kolme vuotta. Urasuuntautuneiden äitien järjestö Mothers in Business MiB onkin osuvasti todennut, että ammattitaito ei valu pois lapsiveden mukana. Vanhemmuus ei saa määrittää työntekijän asemaa tai oletuksia tämän kyvykkyyden tai osaamisen suhteen.
Perhevapaalta palatessa on kuitenkin tarpeen pohtia omaa työminää, sillä solahtaminen takaisin työelämään ja -rooliin voi poissaolon jälkeen viedä aikansa. Työntekijän, äidin tai isän, täytyy ottaa vastuu oman osaamisensa päivittämisestä, kerrata ja ottaa muutoksia haltuun, kun tähän on tarjottu tarvittavat edellytykset työpaikalla. Kattava perehdytys on tässä ensisijaisessa roolissa. Myös niitä niin sanottuja tyhmiä kysymyksiä kannattaa paluun jälkeen esittää, sillä voi olla, ettei kaikista muutoksista ole ymmärretty tai ehditty kertoa tai paluun jälkeen informaatiotulva on ollut niin valtava, ettei kaikkea ole voinut omaksua.
Vanhemmuus kehittää työelämätaitoja: organisointikykyä, taitoa käyttää työaika tehokkaasti, kykyä antaa palautetta sekä pitkäjännitteisyyttä. Työelämää on usein takana jo sen verran, että oman osaamisensa tunnistaa ja kiinnostuksen kohteet ovat selvillä. On varmuutta ja uskallusta ottaa osaa työpaikan yhteiseen keskusteluun sekä näin vaikuttaa työyhteisön toimintaan. Uhmaikäisen heittäessä aamupalapöydässä juustoviipaleen huudon saattelemana lattialle, koska äiti on laittanut sen väärin päin leivälle, ja uhmiksen heittäytyessä itse leivän seuraksi lattialle, sekä tällaisten tilanteiden toistuessa erilaisilla variaatioilla useita kertoja päivässä, voi tämän todeta antavan kestävyyttä myös työelämässä. Kotona saa myös treenata sparraustaitoja ja valmentaa lapsen mielestä aluksi mahdottomilta tuntuvia asioita, jotka on lopulta otettu hienosti ja iloiten haltuun. Tällaisiakin taitoja tarvitaan muuttuvassa työelämässä yhä enemmän.
Vanhemman kannattaa arvostaa omaa osaamistaan ja vahvuuksiaan. Koska lapsiperhearjessa saa harvemmin kiitosta kotiaskareista, on voimaannuttavaa, kun työssä saavutetut onnistumiset ilahduttavat ja ne huomioidaan. Eikä vanhempi myöskään mene rikki korjaavasta palautteesta. Työyhteisö on myös ruuhkavuosina rikastuttava voimavara ja tärkeiden sosiaalisten kontaktien lähde.
Vanhemmuus on syklisen työelämän yksi ainutlaatuinen vaihe, ei pysyvä tai määrittävä ominaisuus. Elän tällä hetkellä ruuhkavuosia, intensiivistä, mutta ainutlaatuisen ihanaa vaihetta pienten lasten vanhempana ja näitä vuosia on edessä vielä useita, samoin vuosia työelämässä. Myös lasteni elämässä on jatkossa uudenlaisia vaiheita verrattuna tähän hetkeen. En usko, että elämä on lasten kasvaessa tasaisempaa kuin nyt, mutta varmasti erilaista. Kehittyyhän työelämäkin koko ajan, ja vaatii uusien taitojen haltuunottoa meiltä jokaiselta elämäntilanteesta riippumatta. Tärkeintä on heittäytyä mukaan mielettömään muutokseen niin töissä kuin kotona ja huolehtia, että pysyy tasapainossa.