Siirry sisältöön

Tästäkö piparitalosta oikea Sara Hildénin taidemuseo?

Tästäkö piparitalosta oikea Sara Hildénin taidemuseo?

11.12.2019
kiinteistöt
Uutinen

Varmassa on käynnissä jouluaiheinen piparkakkutalokilpailu, jossa varmalaiset saivat haasteeksi rakentaa piparista uudet tilat Sara Hildénin taidemuseolle.

Sara Hildénin taidemuseo muuttaa Finlaysonin alueelle Tampereen keskustaan. Uuden  kiinteistön suunnittelusta on tarkoitus järjestää kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu ensi vuonna niin, että taidemuseo avaisi ovensa yleisölle 2026. Varma toimii Finlaysonin alueen kiinteistöjen omistajana. 

Varmalaiset saivat kuitenkin tehtäväkseen jo nyt suunnitella museolle uudet tilat, ja rakentaa museo piparkakkutaikinasta. Haastetta  riitti, kun suunnittelu oli aloitettava tyhjästä.  Kilpailuun osallistui kaikkiaan viisi tiimiä. Piparimuseot oli tehty huolella, luovuutta käyttäen, ja useat sisälsivät runsaasti kekseliäitä yksityiskohtia.

Esimerkiksi kilpailijajoukkue Saran Stara oli huomioinut elämyksellisyyden. Tiimin ehdotuksessa museon vieraita hemmoteltiin paitsi kahvilasta saatavalla mustalla makkaralla, myös uima-altaalla, jonne taiteen ystävät saattoivat pulahtaa kierroksen päätteeksi virkistäytymään. Joukkue Tomusokeri 2.0:n ehdotuksessa museoon johdatti puolestaan pieni puutarha, jonka visuaalinen ilme oli suunniteltu puistoistutuksia ja loistelyhtyjä myöten.

Kilpailijajoukkue Anonyymi oli ottanut vaikutteita  Hildénin takkitalosta. Modernin, kaarevia pintoja hyödyntävän rakennuksen katto oli lapsen mekon muotoinen. Kekseliäs rakennelma ei suinkaan ollut sattumaa, sillä Sara Hildén perusti muotiliikkeen Tampereelle vuonna 1952. Liike toimii Tampereella edelleen kolmannen polven yrittäjän Erika Hildénin vetämänä.

Kaikki piparkakkutaikinasta rakennetut museoehdotukset ovat parhaillaan esillä Varman toimitiloissa sijaitsevalla bulevardilla. Voittajat julkistetaan tiistaina 17.12.

Voittajien joukossa palkitaan myös yleisön suosikki, jota voi käydä äänestämässä kuka tahansa. Pääset äänestämään Varman somekanavissa:

Twitter  

Facebook

LinkedIn

Piparikiinteistökilpailu toteutettiin Varmassa myös viime vuonna, jolloin henkilöstö sai valita yhden Varman omistamista kiinteistöistä, ja rakentaa tästä oman pipariversion. Idean piparikiinteistökilpailusta sai alun perin assistentti Marlene Weck jouluna 2017 Selviytyjät 2030 -valmennuksen improvisaatioharjoituksessa. 

Piparikiinteistökilpailu ratkesi tänään 17.12.

Tulokset:
Paras tekninen suoritus: Team Saralayson
Paras taiteellinen tulkinta: Team Saralayson ja Team Tomusokeri 2.0
Innovatiivisin toteutus: Team Anonyymi
Varmalaisten suosikki (äänestykseen osallistui 120 varmalaista) : Team Tomusokeri 2.0
Yleisön suosikki: Team Tomusokeri 2.0
Vastuullisin ratkaisu: Team Rakentaja-Ässät
Yhteisöllisin ratkaisu: Team Saran Stara

Myös Sara Hildénin taidemuseo valitsi suosikkinsa. Perustelut ovat alla: 

”Suosikkimme Varman piparikiinteistökilpailun ehdokkaista oli nro 2, Team Saralayson. Rakennuksen selkeä muoto sointuisi hyvin Finlaysonin historialliseen tehdasympäristöön. Perusväreistä rakentuva värimaailma kytkeytyy modernismiin, jonka perinnölle Sara Hildénin säätiön kokoelma perustuu. Julkisivussa ja katolla näkyvät puoliabstraktit figuurit tuovat leikkisyyttä. Ne houkuttelisivat museovieraiksi myös nuorempaa kävijäkuntaa.

Kakkossijalle ylsi ehdokas nro 3, Anonyymi. Rakennuksen orgaaniset muodot kävisivät vuoropuhelua Raili ja Reima Pietilän suunnitteleman Metson kirjaston kanssa ja museorakennus täydentäisi sitä kautta harmonisesti Tampereen rakennuskantaa. Mekonmuotoinen katto viittaa Sara Hildénin uraan vaatetusalalla. Ajatus on hyvä, mutta muotoa voisi kehittää edelleen astetta viitteellisempään suuntaan.”

 

Kuva ja video Reetta Lehto
(function (w, d, s, l, i) { w[l] = w[l] || []; w[l].push({ 'gtm.start': new Date().getTime(), event: 'gtm.js' }); var f = d.getElementsByTagName(s)[0], j = d.createElement(s), dl = l != 'dataLayer' ? '&l=' + l : ''; j.async = true; j.src = '//www.googletagmanager.com/gtm.js?id=' + i + dl; f.parentNode.insertBefore(j, f); })(window, document, 'script', 'dataLayer', 'GTM-MJL5CR'); (function(w, t, f) { var s='script',o='_giosg',h='https://service.giosg.com',e,n;e=t.createElement(s);e.async=1;e.src=h+'/live/'; w[o]=w[o]||function() {(w[o]._e=w[o]._e||[]).push(arguments)} ;w[o]._c=f;w[o]._h=h;n=t.getElementsByTagName(s)[0];n.parentNode.insertBefore(e,n); })(window,document,3860); (function(h,o,t,j,a,r){ h.hj=h.hj||function(){(h.hj.q=h.hj.q||[]).push(arguments)}; h._hjSettings={hjid:928553,hjsv:6}; a=o.getElementsByTagName('head')[0]; r=o.createElement('script');r.async=1; r.src=t+h._hjSettings.hjid+j+h._hjSettings.hjsv; a.appendChild(r); })(window,document,'https://static.hotjar.com/c/hotjar-','.js?sv='); var _paq = _paq || []; /* tracker methods like "setCustomDimension" should be called before "trackPageView" */ _paq.push(["setCookieDomain", "*.varma.fi"]); _paq.push(["setDomains", ["*.varma.fi"]]); _paq.push(['trackPageView']); _paq.push(['enableLinkTracking']); (function() { var u="//piwik.varma.fi/piwik/"; _paq.push(['setTrackerUrl', u+'piwik.php']); _paq.push(['setSiteId', '1']); var d=document, g=d.createElement('script'), s=d.getElementsByTagName('script')[0]; g.type='text/javascript'; g.async=true; g.defer=true; g.src=u+'piwik.js'; s.parentNode.insertBefore(g,s); })();