Ehdotettujen eläkeleikkausten vaikutukset eivät ole suoraviivaisia

On kiinnostavaa pohtia, miten esitetyt leikkaukset kohdentuisivat eläkkeensaajiin. Suomen työeläkejärjestelmähän ei ole lähtökohtaisestikaan kansainvälisessä vertailussa kovin antelias. Työeläkkeen korvausaste, eli taso suhteessa ennen eläkettä saatuun palkkaan, on keskipalkkaisella lähellä OECD-maiden keskitasoa ja pienipalkkaisella sen alapuolella. Jo olemassa olevien leikkureiden ansiosta korvaustaso myös laskee tulevien vuosikymmenten aikana.

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan ajalta eläkettä on karttunut eniten niille, joilla on työurallaan useita lomautus- ja työttömyysjaksoja. Tarkempaa vaikutusarviota ei ole ollut saatavilla, mutta lienee turvallista olettaa, että tässä ryhmässä työeläkkeetkin ovat verrattain pieniä. Tämän talouspolitiikan arviointineuvostokin myöntää.

Tutkinnoista karttuvat eläkkeet puolestaan kohdentuvat arviointineuvoston mukaan ”pikemminkin hyvätuloisille ihmisille”. Euromääräisesti mitattuna väite pitää paikkansa, mutta eläkettä kartuttavia tutkintoja on suoritettuna kaikissa tuloluokissa. Niinpä tutkinnosta karttuvan eläkkeen suhteellinen osuus työeläkkeestä tulee olemaan suurempi nimenomaan pienituloisilla eläkeläisillä. 

Leskeneläkkeen kesto on vastikään rajattu 10 vuoteen. Sen leikkaamista neuvosto perustelee sillä, että naisten osallistumisaste työelämässä on samalla tasolla kuin miestenkin. Toisaalta lesken oma työeläketurva pienentää tämän saamaa leskeneläkettä: pitkän työuran tehneellä leskellä leskeneläkekin jää siis pienemmäksi. Etuus kohdentuu etenkin niille leskille, joiden oma eläkekarttuma on pieni suhteessa kuolleen puolison eläkkeeseen.

Voi siis melko suurella todennäköisyydellä todeta, että kaikki kolme arviointineuvoston esittämää leikkausta tekisivät suhteellisesti suurimman loven pienituloisten työeläkkeisiin. Tämä tarkoittaisi, että valtion rahoittamat kansaneläke ja takuueläke korvaisivat osan menetetystä tulosta. Tällä hetkellä yksinasuva lakkaa saamasta kansaneläkettä vasta reilun 1600 euron eläketuloilla; niinpä peräti kolmasosa Suomen eläkkeensaajista saa ainakin jonkin verran kansaneläkettä. Maksussa oleviin ja jo karttuneisiin eläkkeisiin ei kajottaisi, eli vaikutus näkyisi vuosien mittaan sitä mukaa, kun pienemmän eläkekarttuman saaneita jäisi eläkkeelle.

Esitettyjä leikkauksia voi toki puolustaa sillä, että kansaneläke suojelee pienituloisimpia. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että ehdotuksilla vastuuta eläkeläisten toimeentulosta siirrettäisiin työeläkejärjestelmästä valtiolle – olkoonkin, että valtio vastaa jo nyt tutkintoeläkkeiden rahoituksesta. 

Hyötyisikö valtio eläkeleikkauksista jotenkin muuten? Arviointineuvoston mukaan kyllä, sillä leikkausten mahdollistama sosiaalivakuutusmaksujen aleneminen ”loisi tilaa” kiristää valtion verotusta ilman, että kokonaisveroaste nousisi. Tällainen skenaario ei ole kuitenkaan mikään itsestäänselvyys: päinvastoin voi hyvin kuvitella tilanteen, jossa poliittiset päättäjät ottaisivat matalammat maksut kiitoksella vastaan ja vastustaisivat kiivaasti tätä kompensoivia verotoimia. Nytkin Suomen kokonaisveroaste on laskenut vuodesta 2021 yli prosenttiyksiköllä, mutta harva on vaatinut tämän ”luodun tilan” paikkaamista verotusta kiristämällä.

Vaikka hallitus on ilmoittanut, että eläkkeisiin ei tässä vaiheessa kajota, keskustelu epäilemättä jatkuu, kun tuoretta eläkeuudistusta käsitellään keväällä eduskunnassa ja seuraavat vaalit ovat kulman takana. Eläkejärjestelmää ja eläkkeiden riittävyyttä kohtaan koetun luottamuksen kannalta voisi olla toisaalta eduksi, jos yhden uudistuksen vaikutuksia ehdittäisiin seurata hetki ennen seuraavaa.