Siirry sisältöön
Kansainvälinen työ ja eläketurva

Kansainvälinen työ ja eläketurva

Ulkomaantyön vakuuttamista säätelevät mm.

  • työntekijän eläkelaki (TyEL),
  • muu Suomen sosiaaliturvalainsäädäntö,
  • EU:n sosiaaliturvan koordinointiasetukset,
  • Suomen solmimat sosiaaliturvasopimukset sekä
  • työskentelymaan sosiaaliturvalainsäädäntö.

Autamme mielellämme ulkomaantyön vakuuttamista koskevissa kysymyksissäsi. Soita meille numeroon 010 192 091 tai  lähetä suojattua sähköpostia Varman ulkomaanpalveluihin.

Voit myös tutustua Eläketurvakeskuksen palveluun sosiaalivakuutusmaksujen määräytymisestä kansainvälisissä työskentelytilanteissa. Palvelussa voit selvittää, mitä sosiaalivakuutusmaksuja työntekijästä on maksettava, kun työntekijä tulee työskentelmään Suomeen tai lähtee töihin ulkomaille.

Työntekijä ulkomaille

Huomaathan, että et voi sopia työntekijän kanssa siitä, missä maassa hänet vakuutetaan. Työntekijäsi vakuutetaan yleensä siinä maassa, jossa hän työskentelee. Tällöin työntekijäsi saa työskentelymaan sosiaaliturvaetuudet.

Työntekijäsi voi kuitenkin pysyä Suomen sosiaaliturvassa, jos

  • hänelle on myönnetty lähetetyn työntekijän todistus (esim. A1) tai
  • hän työskentelee samanaikaisesti kahdessa tai useammassa EU- tai ETA-maassa ja/tai Sveitsissä ja hänelle on myönnetty A1-todistus Suomesta.

Sopimuksettomaan maahan lähetetty työntekijäsi on vakuutettava Suomessa TyEL:n mukaan sekä yleensä myös työskentelymaassa.

Ulkomaille muutosta on aina ilmoitettava Kelaan. Myös tilapäisestä ulkomailla oleskelusta ja Suomeen paluusta on ilmoitettava.

Vakuutuspalkka 

Lähetätkö työntekijäsi ulkomaille yli kuudeksi kuukaudeksi? Jos hän kuuluu Suomen sosiaaliturvaan, sovi hänen kanssaan ennen komennuksen alkamista kirjallisesti vakuutuspalkasta. Sen tulee vastata sitä palkkaa, joka Suomessa maksettaisiin vastaavasta työstä. Komennuksen aikana lakisääteiset maksut ja etuudet määräytyvät vakuutuspalkan perusteella.

Lue lisää: Vakuuttaminen sosiaaliturvasopimusmaassa (pdf)
Lue lisää: Vakuuttaminen ei-sopimusmaassa (pdf)
Lue lisää: Vakuutuspalkka (pdf)

Hae lähetetyn työntekijän todistusta ETK:n verkkopalvelussa.

Ulkomaalainen työntekijä tai työnantaja

Suomessa tehty työ vakuutetaan yleensä Suomessa riippumatta työnantajan tai työntekijän kansalaisuudesta. Työntekijälle tulee lain mukaan ottaa työeläkevakuutus (TyEL) sekä tapaturma- ja työttömyysvakuutus. Varmassa hoidamme TyEL-vakuutuksia.

Tilanteet, jolloin ulkomailta Suomeen lähetettyä työntekijää ei vakuuteta TyEL:n mukaan:

  • Työntekijä on saanut sopimusmaasta lähetetyn työntekijän todistuksen.
  • Henkilö työskentelee samanaikaisesti kahdessa tai useammassa EU- tai ETA-maassa ja/tai Sveitsissä ja hänelle on myönnetty A1-todistus toisesta maasta.
  • Sopimuksettomasta maasta Suomeen lähetetty työntekijä, jonka komennus Suomessa kestää enintään 2 vuotta.

Lue lisää: Työeläke ja muu sosiaaliturva Suomessa (pdf)

Vuokratyövoiman vakuuttaminen

Ulkomaisen työvoimanvuokrausyrityksen tulee vakuuttaa työntekijänsä TyEL:n mukaan muissa paitsi edellä mainituissa tilanteissa.

Lue lisää englanniksi: Information for foreign employers (pdf)

Ulkomaantyön tietopankki

Ulkomaantyön tietopankissa on maakohtaista tietoa eri maiden sosiaaliturvasta, kuten sosiaaliturva- ja eläkemaksuista sekä eläke-etuuksista. Tietopankki on Varman asiointipalvelussa. Kirjaudu sisään asiointipalveluun.

Voit ottaa asiointipalvelun käyttöösi täyttämällä verkkopalvelusopimuksen (pdf).

Britannian eroaminen EU:sta

Britannian eroaminen EU:sta vaikuttaa toteutuessaan sekä ulkomaantyön vakuuttamiseen (muun muassa A1-todistusten voimassaoloon) että eläkkeen hakemiseen. Vaikutukset riippuvat eron toteutumistavasta. Eläkealalla varaudutaan tällä hetkellä eri skenaarioihin.

Lue tarkemmin Britannian EU-erosta Eläketurvakeskuksen sivulta.

Kysy lisää! Soita meille numeroon 010 192 091 tai lähetä suojattua sähköpostia Varman ulkomaanpalveluihin.

 

Palaa takaisin TyEL-vakuuttamisen sivulle.

(function (w, d, s, l, i) { w[l] = w[l] || []; w[l].push({ 'gtm.start': new Date().getTime(), event: 'gtm.js' }); var f = d.getElementsByTagName(s)[0], j = d.createElement(s), dl = l != 'dataLayer' ? '&l=' + l : ''; j.async = true; j.src = '//www.googletagmanager.com/gtm.js?id=' + i + dl; f.parentNode.insertBefore(j, f); })(window, document, 'script', 'dataLayer', 'GTM-MJL5CR'); (function(w, t, f) { var s='script',o='_giosg',h='https://service.giosg.com',e,n;e=t.createElement(s);e.async=1;e.src=h+'/live/'; w[o]=w[o]||function() {(w[o]._e=w[o]._e||[]).push(arguments)} ;w[o]._c=f;w[o]._h=h;n=t.getElementsByTagName(s)[0];n.parentNode.insertBefore(e,n); })(window,document,3860); (function(h,o,t,j,a,r){ h.hj=h.hj||function(){(h.hj.q=h.hj.q||[]).push(arguments)}; h._hjSettings={hjid:928553,hjsv:6}; a=o.getElementsByTagName('head')[0]; r=o.createElement('script');r.async=1; r.src=t+h._hjSettings.hjid+j+h._hjSettings.hjsv; a.appendChild(r); })(window,document,'https://static.hotjar.com/c/hotjar-','.js?sv='); var _paq = _paq || []; /* tracker methods like "setCustomDimension" should be called before "trackPageView" */ _paq.push(["setCookieDomain", "*.varma.fi"]); _paq.push(["setDomains", ["*.varma.fi"]]); _paq.push(['trackPageView']); _paq.push(['enableLinkTracking']); (function() { var u="//piwik.varma.fi/piwik/"; _paq.push(['setTrackerUrl', u+'piwik.php']); _paq.push(['setSiteId', '1']); var d=document, g=d.createElement('script'), s=d.getElementsByTagName('script')[0]; g.type='text/javascript'; g.async=true; g.defer=true; g.src=u+'piwik.js'; s.parentNode.insertBefore(g,s); })();