Kevytyrittäjä vakuutetaan YEL:n mukaan
Kevytyrittäjällä tarkoitetaan itsensä työllistäjää, joka hinnoittelee itsenäisesti oman työnsä, hankkii asiakkaansa ja hoitaa laskutuksensa laskutuspalveluyrityksen kautta. Kevytyrittäjänä sinulla ei tarvitse olla omaa yritystä tai y-tunnusta, joten se on helppo tapa kokeilla esimerkiksi sivutoimista yrittäjyyttä.
Kevytyrittäjän täytyy vakuuttaa itsensä YEL:n mukaan, jos toiminta kestää vähintään neljä kuukautta ja YEL-työtulo eli työpanoksen arvo on vähintään 8 575,45 euroa vuodessa eli noin 715 euroa kuukaudessa (2023).
Epäsäännöllinen, mutta toistuva yrittäjätoiminta voi myös edellyttää YEL-vakuutuksen ottamista.
YEL on myös kevytyrittäjän sosiaaliturvan perusta. Voimassa oleva YEL-vakuutus mahdollistaa yrittäjän tapaturmavakuutuksen ottamisen. YEL-työtulon perusteella määräytyvät myös sairaus- ja vanhempainpäiväraha sekä työttömyysetuudet.
Kevytyrittäjä voi liittyä yrittäjien työttömyyskassan jäseneksi, jos YEL-työtulo on vähintään 14 088 euroa (2023) vuodessa.